keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Pelotin lapseni omaan sänkyynsä hammaskeijun avulla.

Hampaita heiluu hyvää vauhtia. Tai sitten ei, varsinkaan kun poika ei ole kovin uskalias syömään sillä heiluvalla hampaalla. Muutaman päivän varovaisilla ruokailuilla alkoi olemaan jo nälkä. Hammas heilui uhkaavasti yhdeksänkymmenen asteen kulmassa lähes joka suuntaan, mutta ei, siihen ei saanut koskea - hyvä jos edes sai katsoa. 

No ei siinä mitään, hammas lopulta tuli yskäistessä pihalle, oikeastaan juuri sopivasti iltapalalla ennen nukkumaanmenoa. Viittä ikävuotta lähestyvä N on alkanut hiippailemaan lähes joka ilta meidän sänkyymme nukkumaan ja ahdasta tekee. Kuopus heräilee vielä yöllä syömään ja jää siitä aina viereeni nukkumaan, jolloin meitä olisi neljä henkilöä samassa sängyssä. Niin ja siihen pari kissaa vielä joukkoon.

Olimme tehneet illaksi N:n kanssa hienon tarrataulun omassa sängyssä nukkumisesta. "Seitsemän tarran jälkeen saat palkinnon." Hän päätti itse mieluisensa palkkion, tikkarin. Minä ihan fiiliksissä "Jes, tää taitaa onnistua!" ja poika myös. Ei muuta kuin hammaspesun kautta sänkyyn ja hammas tyynyn alle, vielä iltasatu, muistutus tarrataulusta ja hyvät yöt. Minä läksin tapani mukaan nukuttamaan kuopusta makuuhuoneeseemme. Ja kuluu se sama viisi minuuttia, kuin eilen, toissapäivänä, viime viikolla ja viime kuussa. Tumma reilun metrin mittainen hahmo ilmestyy ovelle. Mietin mielessäni, kuinka turhaa oli höpinät tarrataulusta ja palkinnoista, turhaa kaikki.

N yrittää aivan hiljaa asettautua sängyllemme makuuasentoon, mutta sitten keksin sen hampaan. Ja hammaskeijun. Uhkailu, kiristys ja lahjonta. "Hei N, mitäköhän hammaskeiju mahtaa ajatella, kun tulee etsimään sun hammasta täältä meidän sängystä missä sinäkin olet?"
Ei mennyt montaakaan sekuntia, kun poika läksi vähin äänin sänkyynsä, toimi!



Ensimmäisen yön tarra ansaittu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...