maanantai 28. tammikuuta 2019

Neljävuotias magneettikuvassa

Kuten olen aiemminkin kertonut, N kärsii migreenistä, voit lukea aiemman postaukseni siihen liittyen täältä. Migreenikohtaus alkaa aina silmäsäryllä ja hän kertookin siitä meille välittömästi säryn huomattuaan, jolloin ehdimme lääkitä ajoissa. Mikäli hän ei saa lääkettä tarpeeksi ajoissa iskee särky ihan päähän saakka ja muuttaa pojan apaattiseksi. Yleensä hän lopulta vetäytyy pimeään nukkumaan. Koska kyseessä on vasta neljävuotias lapsi, otettiin hänen päästään varmuuden vuoksi magneettikuvat. Tämän ikäisillä magneettikuvaus tehdään lähes aina anestesiassa.

Saavuimme osastolle jo aamulla, sillä edellisillasta saakka täytyi olla ravinnotta. Tärkeä pehmolelu napattiin kotoa mukaan ja se pääsikin N:n mukana ihan joka paikkaan. Osastolla hänet mitattiin ja punnittiin, sekä hän sai yllensä sairaalavaatteet. Kyynärtaipeisiin laitettiin puudutusvoidetta tulevaa kanyylia varten. Sen verran tässä vaiheessa iski jännitys, että itku tuli. Seuraavaksi pääsikin takaisin huoneeseen odottamaan puudutteen vaikutusta. Huoneessa oli useita muitakin kuvattavia lapsia, sillä Tyksissä keskitetään vastaavat kuvaukset yhdelle päivälle. Toisaalta itse hieman epätietoisena päivän kulusta oli mukava seurata sivusta niitä, jotka olivat hetken meitä edellä. Pystyi päättelemään hyvin mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.


Osastolla oli lapsille erilaisia aktiviteetteja aina leluista Ipadeihin. N valitsi Ipadin ja pelaili sillä. Kun puudutusvoide oli riittävästi vaikuttanut hän sai niinkutsutun nenälääkkeen, eli rauhoittavan nenäsuihkeen. Moni lapsi nukahtaa jo siitä, niin kävi myös meidän "En aio nukkua"-pojallemmekin. Unen tultua hänet kärrättiin kanyylinlaittoon, hieman havahtui siitä ja silmät päässä pyörien yritti kurkkia mitä tapahtuu. Kanyyli saatiin hyvin paikoilleen ja seuraavaksi odottamaan kyytiä itse magneettikuvaan. Tuulitunnelia pitkin N kärrättiin unikaveri kainalossaan kuvauspaikalle. Siellä hänet siirrettiin toiseen sänkyyn ja kanyylin kautta annettiin hieman lisää nukutusainetta. Vanhemmat saivat tässä välissä lähteä osastolle odottelemaan.

Lounasaika oli alkamassa ja kävimmekin nopeasti ruokailemassa ja palasimme odottamaan poikaa takaisin osastolle. Hieman jännitti heräisikö hän vieraassa paikassa ilman meitä, hän kun on kovin arka ja kova hätä olisi tuolloin taattu. Onneksemme unta riitti täysin vielä pitkän aikaa hänen tultua osastolle takaisin. Kuva oli saatu hyvin otettua ja nyt odoteltiin hänen heräämistään.



Toisella puolen huonetta suunnilleen samanikäinen ulkomaalainen poika itki lohduttomana kanyylia, se sattui tai tuntui ikävältä, hän oli jo herännyt ja oli saanut ruoan eteensä. Viereinen sänky oli tyhjä, sillä äitinsä sylissä nukkui pieni vauva kanyyli päässään. Hänen kuvauksensa oli ollut meidän jälkeemme. Vihdoin N avasi silmänsä ja reipastui yllättävän äkkiä. Hetken aikaa seurailtiin vointia pillimehun kera ennen, kuin hänkin sai päivän ensimmäisen ateriansa; perunaa, lohikastiketta ja herneitä. Leipää, omenanpaloja ja hedelmäkiisseliä, sekä lasi maitoa. Annos upposi poikaan kuin kuuma veitsi voihin, nälkä oli valtava, eikä mikään ihme. Olihan edellinen ateria syöty edellisenä iltana.



Ruokailun jälkeen odoteltiin vielä tovi ja seurattiin, etteivät lääkkeet tehneet poikaa huonovointiseksi. Sitten saikin jo luvan kotiutumiseen. Kotimatkaa varten tuli olla saattaja, eikä saattaja saanut toimia kuskina. Turvallisuuden vuoksi, sillä aina silloin tällöin anestesia saa lapset huonovointisiksi. Me olimmekin molemmat N:n mukana, joten minä toimin saattajana.

Kaikenkaikkiaan kokemus oli oikein hyvä, niin meille vanhemmille kuin lapsellekin. Hänelle oli tietysti vähän jännempää, mutta ei negatiivista fiilistä jäänyt kuitenkaan. Tyksin lastenpolilla on ihan huikeaa, työlleen omistautunutta henkilökuntaa töissä. Se, miten he kohtasivat lapsen potilaana. He puhuivat lapselle, eivät meille. Tai toki meillekin, mutta ensisijaisesti lapselle. Reippaudesta N sai vielä hoitajaltaan lelutraktorin kotiinviemisiksi.

Magneettikuvan tulokset tulivat viime viikolla ja mitään "vikaa" ei löytynyt mistään. Edelleen mennään siis perus migreenin diagnoosilla eteenpäin, onneksi kohtaukset ovat kohtalaisen helppoja, eikä esimerkiksi oksentelua ole enää ollut. 

7 kommenttia:

  1. Olen itse ollut hoitajaopiskelijana seuraamassa vastaavia tilanteita <3

    VastaaPoista
  2. Omista lapsista kaksi on nukutettu korvien putkitusta + kitarisojen poistoa varten. Hoitajana olen ollut hoitamassa useita lapsia ennen ja jälkeen leikkauksen.
    Toivottavasti migreenikohtauksia on harvoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, harvoin ja harvoin. Voisi sanoa, että harvoin ne ehtivät yltyä kovaksi säryksi. Ehkä kerran viikkoon-kahteen on yleensä alkava kohtaus, johon heti saa särkylääkkeet ja menee sillä ohi.

      Poista
  3. Hienoa, ettei mitään löytynyt. Itsekin saman läpi käyneenä on "helpotus" kun lapsen diagnoosi jää migreeniksi eikä miksikään suuremmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ajatus siitä, että aivoista löytyisi jotain ylimääräistä on todella pelottava.

      Poista
  4. Teillä on ollut aikamoinen kokemus, varmasti oli tunteet pinnassa. Ja ihanaa, ettei mitään huolettavaa löytynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsi ei onneksi ymmärtänyt jännittää tulosta, minä sitten senkin edestä :D

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...