perjantai 26. heinäkuuta 2019

On aika kiittää ja kättä puristaa

Blogimaailma on tullut minulle hyvin tutuksi viime vuosina. Olen saanut lukuisia uusia tuttavia ja kohdannut mielenkiintoisia hetkiä. Tällä hetkellä koen, että haluan keskittyä elämässäni enemmän meihin; lapsiini ja mieheeni - meidän perheeseen. Olen eilen illalla lähettänyt blogini irtisanomispyynnön Kaksplussalle.

Ette uskokaan miten paljon yhteen postaukseen saa aikaa kulumaan, puoli tuntia, eikä tuntikaan riitä laisinkaan. Yksi postaus ottaa usean tunnin työpanoksen, enkä tällä hetkellä tahdo käyttää elämästäni niin paljoa aikaa blogiin. Ihana harrastus, ei siinä mitään, mutta nyt ei enää aikani riitä siinä määrin mitä laadukkaan blogin pitäminen vaatisi.

Lasten tapaan hiljenee määrittämättömän mittaiselle tauolle, enkä lupaa jatkosta mitään. En itsekään tiedä palaanko blogin äärelle enää. Mikäli haluat kuitenkin seurata meidän tulevaa muuttoa ja muutenkin arkeamme, niin edelleen olen aktiivinen Instagramissa. Muuttopäivä lähestyy, kuukausi vielä!

Kiitos te lukijat, kiitos Kaksplus. 

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Talokaupoilla

Viime viikkojen blogihiljaisuuteen on syynsä. Ajatukseni ovat olleet viime viikkoina hyvin paljon muualla kuin blogimaailmassa. Aloitetaanpa aivan alusta.

Olen hoitovapaalla kahden nuorimman kanssa vielä ensi vuoden kevääseen, joten ajatuksenamme oli alkaa realistisesti vasta silloin etsimään uutta kotia. Ajatus tämänhetkisestä kahden makuuhuoneen kodista ahdisti, mutta näin olisi ollut järkevintä. Etuovea oli jo tovi selailtu, ihan vain kartoitusmielessä millaista olisi tällä seudulla saatavilla ja millaiseen hintaan. Seutuakin oli kartoitettu, joitakin kilometrenä vähän joka suuntaan. Oikein sopivaa ei tullut vastaan, mutta se ei huolettanut, koska vasta ensi vuonnahan sitä oli tarkoitus etsiäkin. Vähän jännitti mielessä kuinka ehdimme löytää kodin ennen syksyn eskarinalkua, ei nimittäin olisi mukava joutua heti vaihtamaan esikoulua ryhmään päästyään.

No, sitten eräänä päivänä katsoinkin vähän laajemmalta alueelta ja pam! Siinä se oli! Vasta julkaistu ilmoitus talosta, joka oli kuin tehty meille. Ei uusi, mutta todella siisti ja riittävän iso. Suuri plussa metsään rajoittuvasta tontista. Pari päivää mietittyämme päätimme kokeilla onneamme. Äkkiä varaamaan yksityisnäyttöön aikaa, samoin pankkiin. Emmehän olleet käyneet edes lainaneuvotteluita, sillä mikään kiire ei asian suhteen pitänyt olla. 

Viikkoa myöhemmin meillä oli lainalupaus taskussa ja ostotarjous tehtynä. Olimme talon ensimmäiset katsojat, toki emme kylläkään ainoat kiinnostuneet. Myyjät hyväksyivät tarjouksemme ja se oli menoa se.


Nyt joitakin viikkoja (ja kaikenmaailman radon-painajaisia) myöhemmin on kaupat tehty. Siellä se on, meidän koti. Meidän ihanan täydellinen koti. Kaiken kruunaa, että esikoisemme saa jatkaa vanhassa koulussaan, vaikka kunta vaihtuukin. Näin tän pitikin mennä. Syksy, tule pian. Elokuussa muutetaan!

torstai 18. huhtikuuta 2019

Potkupyörällä vauhtia ulkoiluun ja treeniä tasapainoon

Kaupallinen yhteistyö: Polkuped

Kun Samun kaksivuotissyntymäpäivät alkoivat lähestyä, otin yhteyttä itseeni vaikutuksen tehneeseen Polkupediin. Selailin sivuja ja iskin silmäni saksalaisvalmisteiseen Pukyn potkupyörään, josta olinkin vuosien varrella kuullut vain hyvää sanottavaa; ne ovat laadukkaita, tukevia, kestäviä ja suuren plussan saa kätevästä astinlaudasta. Keskimmäisemme vanha potkupyörä olisi vielä liian suuri ja nyt ajatuksena olikin hankkia joku matalammalla rungolla oleva, jolloin jo 2-vuotiaan olisi todella helppo lähteä harjoittelemaan pyöräilyn alkeita. Ei ole vaikea arvata mihin merkkiin päädyimme.



Polkupedin tapa kertoa tuotteista ja myydä iski minuun. Heillä on valtava tietotaito ja tahdonkin kertoa teille nyt lisää heistä ja heidän arvoistaan. On aivan ihana tukea kotimaista yritystä, jolle sydämen asiana on ihmisten hyvinvointi ja lasten terveys, eikä firmaa pyöritetä rahankiilto silmissä. Kilpailu markkinoilla on suurta, arvostan itse entistä enemmän kotimaisia asialleen omistautuneita yrityksiä, jotka seisovat sanojensa takana. 

Polkupedin taustalla häärivät Eva ja Thomas, kolmen lapsen vanhemmat, joille liikunta on aina ollut tärkeä osa elämää. Eva toimiikin päivätyökseen liikunnanopettajana Thomaksen pyörittäessä verkkokauppaa ja toimiessa hierojana. Erityisesti lasten liikunta on lähellä heidän sydämiään ja siitä on vahva kokemus, sekä tieto. Heidän kauttaan hoituu yhteydenpito sujuvasti ja nopeasti, asiakaspalvelu kohdallaan! Heiltä, jos keneltä kannattaa kysyä asiantuntijan mielipidettä valintaa pohtiessaan.

Polkuped sai syntynsä vuonna 2010, jolloin heidän esikoisensa sai Pukyn potkypyörän. Tuohon aikaan potkupyöriä ei juurikaan Suomen markkinoilla vielä ollut ja sen kesän pyöräiltyään he aloittivat Pukyn potkupyörien maahantuonnin. Toiminta laajeni nopeasti ja 2012 aukesi verkkokauppa. Potkupyörien suosio lähti hurjaan nousuun ja valikoimaa laajennettiin. Valikoima on kuitenkin pidetty maltillisena, sillä siellä myydään vain tuotteita, joista Evalla ja Thomaksella on kokemusta. Näin he pystyvät parhaalla mahdollisella tavalla auttamaan asiakasta valitsemaan oikeanlaisen tuotteen. Suurin osa valikoiman tuotteista on tuotettu joko Pohjoismaissa tai Euroopassa, erityishuomiota kiinnitetään myös tuotteiden vastuullisuuteen. Tällä hetkellä valikoimasta löytyy mm. erilaisia ja -kokoisia lasten pyöriä, kypäriä, ulkoiluvaatteita ja voimistelutuotteita.



Pukyllä on nyt ahkerasti menty muutamia päiviä ja vauhtia riittää. Samun tasapaino on kehittynyt silmissä ja potkuttelu metsässäkin sujuu jo todella hyvin. Suomalaislasten liikunnan määrän on tutkittu vähentyneen huomattavasti, mutta juuri tällaisilla helpoilla keinoilla sitä voidaan lisätä jo pienestä pitäen. Ei aina tarvitse ottaa vaunuja mukaan, kaksivuotiaskin näyttää potkuttelevan jo oikein hienosti mukana! Miksipä ei heittäisi pientä pyörää vaikka kesälomaretkelle mukaan autoon niiden vaunujen sijaan. Maistuu muuten uni hyvin illalla, kun on päivän kulkenut potkutellen!

Hurautimme potkupyörillä kätevästi metsään etsimään sammakonkutua. Ja sitähän löytyi!

torstai 4. huhtikuuta 2019

Mitä kaksivuotias oikeasti toivoo lahjaksi? 10 vinkkiä.

Kuopuksemme syntymäpäivä lähestyy ja olemme saaneet vastailla läheisten esittämiin lahjatoivekyselyihin. Ne perinteiset koneet, autot ja muut on lueteltu moneen otteeseen ja onhan ne niin ennalta-arvattavissa. Koska S ei vielä yksittäisiä sanoja lukuunottamatta puhu, päätin hänen puolestaan koota oikein mieluisan lahjatoivelistan - niin, siis mieluisan päivänsankarin mielestä.


Kaksivuotiaan syntymäpäivälahjatoiveet:


1. Helposti avattava käsirasva - hänen mielestään kaikki tarvitsevat rasvaa ja on ihan tylsää, kun äiti on sulkenut kannen liian tiukasti.

2. Tusseja - mieluiten vedenkestäviä, että saa ihailla taideteoksiaan loputtomasti.

3. Dvd-levyjä, koska jostain syystä niiden availeminen ja tutkiminen aina kielletään.

4. Isoveljen kouluikirjoja, tarvitseeko edes perustella?

5. Koiralle leluja, jotta voi varastaa niitä ja juosta koira kintereillään pakoon.

6. Kuulosuojaimet perheenjäsenille, että edes joskus saisi huoletta meluta.

7. Karkkia. Loputtomasti. Värillä ja maulla ei väliä, koska kaikkea maistetaan ja osa syljetään lattialle. Viis herkkupäivästä tai sokerin rajoittamisesta.

8. Tarroja, ei tarrakirjaa - se on turha. Tarrat voi liimata mihin tahansa, esimerkiksi isin työtakin selkään tai koiran turkkiin.

9. Kenkiä. Mitä isommat ja kuraisemmat, sen paremmat. Niillä pitää saada tepastella sisällä ja kiivetä sängylle - varsinkin sen jälkeen, kun on ensin käynyt kastelemassa ne suihkun lattialla.

10. Palvelevat perheenjäsenet. On kurjaa, kun toisinaan pitää useasti tunnissa pahoittaa mielensä, kun perheenjäsenet eivät toimi halutulla tavalla. Esimerkiksi anna heitellä astioita tai levittää vessapaperia.

Äiti oli taas sanonut jotain tylsää ja vähän taisi harmittaa. Paha mieli on läsnä arjessamme.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Noro, noro, pysy poissa

Wilmaan paukkuu viestiä rehtorilta: "Koulussamme on erityisen paljon norovirusta liikkeellä...", poika kertoo yhdeksän luokkakaverinsa olleen sairaana, kokkikerho on peruttu järjestäjän sairastumisen vuoksi, keskimmäisen kerhokaveri on oksentanut, facebookissa tuttavien lapsia ympäri Suomen on noroviruksen kourissa. Sitä vain odottaa milloin se "lottovoitto" osuu omalle kohdalle, joskin tässä kohtaa lottovoitoksi voisi sanoa ennemmin terveenä pysymistä. 

Norovirus säilyy pinnoilla jopa useita päiviä ja tarttuu erittäin helposti, joten sairastuneen henkilön on tärkeä pysyä kotona vielä parin oireettomankin päivän ajan, liian moni ajattelee taudin jo talttuneen, jos seuraava päivä on oireeton ja lähtee ihmisten ilmoille tartuttaen muita. Tähän aikaan vuodesta itse vältämme esimerkiksi lasten sisäleikkipuistoja ja uimapaikkoja, viimeksi olemme sairastaneet noron muistaakseni keväällä 2012 - varovaisuutta ja eritoten hyvää onnea on ollut matkassa.



Käsidesin riittävyydestä on ollut paljon keskustelua ja nykyään on markkinoilla norovirukseen tehoavia käsidesipulloja, esimerkiksi LV:n käsidesissä asiasta mainitaan erikseen. Tärkeintä on kuitenkin huolellinen käsipesu saippuaa käyttäen. Hyvä vinkki on laulaa Paljon onnea - laulu käsiä saippuoidessa, sillä se on juuri sopivan mittainen riittävään saippuointiin. Kaupassa on hyvä välttää koskemasta tuotteisiin turhaan, samoin kasvoihin, sillä esimerkiksi ostoskärryjen työntöosat ovat hyviä tartunnanlevittäjiä. 



Tällä hetkellä meillä eletään jännityksellä. Joka yö ollaan valmiudessa, jos pöpö iskee. Kerrossänky ja norovirus ei varsinaisesti tunnu parhaalta mahdolliselta ajatukselta, joten tarvittaessa levitetään patjoja lattialle. Toivon, että jokainen sairastunut pysyy kotona riittävän pitkään ja että kotona suoritettaisiin riittävän huolellinen siivous klooripohjaisilla aineilla sairastumisen jälkeen.

Taistelu noroa vastaan on alkanut.

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Tunnetko sä valittajatyypin?

Kun oppii tyytymään siihen, mitä jo on, ihminen on henkisesti huomattavasti paremmassa tasapainossa. Toki jokainen meistä varmasti ottaisi mieluusti lisää rahaa, lisää aikaa, paremman auton, paremman koulutuksen ja mitä kaikkea, mutta unohdetaan, että näinkin on ihan hyvä. Uskon, että JOKAISEN elämästä löytyy positiviisiakin asioita ja uskon, että niihin panostaminen tasapainottaa henkistä mieltä.



Tiedätkö ne iänikuiset valittajatyypit? Ne, joiden elämää määrittää pessimistisyys ja negatiivisuus. Ne, joiden somefeedit täyttyvät milloin mistäkin valittamisen aiheesta, kun oikein koskaan ei mikään ole hyvin - vaikka monet (samat) henkilöt kerta toisensa jälkeen antavat heille toimivia neuvoja, jotka kantautuvat aina kuuroille korville. Negatiivisuuden kierre on valmis ja siitä pois pääseminen vaatii suuriakin ponnistuksia.

En tarkoita, etten itse koskaan valittaisi, osaan kyllä sen asian riittävän hyvin. Joskus, kun asiat menevät tarpeeksi pitkälle, muuttuvat ne jo surkuhupaisiksi. Mieli tekisi kovasti jälleen valittaa, mutta toisinaan on parempi olla ajattelematta sen syvällisemmin ja nauraa, kuinka hölmösti asiat taas menivät ja jatkaa eteenpäin. Itse voi valita jatkaako leuka pystyssä, vai rintaan painettuna.

"Itse voi valita jatkaako leuka pystyssä, vai rintaan painettuna."

Negativiisuus tarttuu huomaamattaan, huonotuulinen henkilö luo jäykkää tunnelmaa koko tiimiin ja saattaa pilata jokaisen päivän. Energiaa kuluu aivan valtavasti voivotteluun ja negatiivisuuden korostamiseen ja tuntuu, ettei sellaisen henkilön kanssa samassa tilassa voi itse olla positiivinen ja iloinen. Itseasiassa asiasta on jopa tehty tutkimusta, että valittamisen säännöllinen kuunteleminen heikentäisi hippokampusta ja näin tyhmentäisi ihmistä. 

Mitäpä jos valittamisen ja negatiivisuuden sijaan jakaisimme iloa? Tiesitkö, että hymykin tarttuu? Vaikka sun aamu olisikin mennyt päin helvettiä, niin mieti hetki ennen kuin valitat siitä toiselle jo ennen hyvän huomenen toivotusta. Kokeilepa aloittaa aamu silti iloisella tervehdyksellä, vaikka ottaisikin päähän. Tunteet tarttuvat jopa flunssaa tehokkaammin ja tässä julmassa maailmassa pahaa on ihan riittämiin. Ensi kerralla kaupassa kiinnitä huomiota siihen kuinka tervehdit henkilökuntaa. Tai kuinka kohtaat koulusta saapuvan lapsen tai työstä tulevan puolison. Ilahdu pienistäkin asioista, alku saattaa jopa tuntua väkinäiseltä, mutta se muuttuu luontevaksi. Opettele iloa, positiivisuutta ja onnellisuutta. 

Tyytyminen helpottaa elämää.

torstai 7. maaliskuuta 2019

Viljaton, maidoton ja gluteeniton pizzapohja

Perheessämme on jo usean vuoden ollut erinäisiä vatsaongelmia, joten muutama päivä sitten tapahtuneen keskustelun päätteeksi päätimme panostaa viljojen käytön vähentämiseen. Jos nyt ei täysin viljatonta, niin niitä tulisi ainakin radikaalisti vähentää. Mielestäni muutoinkin viljat ovat vähän kuin maito, ei ihmisen ravintoa - vaikka niitä itse käytämmekin joissain määrin. Itsehän en ole maitoa juonut ruokajuomana enää vuoteen, teessä ja ruoanlaitossa käytän kyllä edelleen ja muut perheenjäsenet juovat, tosin eivät hekään jokaisella ruokailulla. Olen myös pohtinut kasviperäisten maitojuomien lisäämistä ruokavalioomme sen perinteisen lehmänmaidon sijaan.



Viljaton, maidoton ja gluteeniton pizzapohja

1 pelti
3 munaa
1 dl turkkilaista jogurttia (maidottomaan käytä soijajogurttia)
1 dl mantelijauhoa
2 rkl psylliumia
0,5 tl suolaa

Vatkaa munat ja jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Taikina on todella löysä ja saattaa ihmetyttää, sen kuitenkin kuuluukin olla löysä. Lusikoi taikina pellille ja esipaista 10-15 minuuttia 200-asteessa. Sen jälkeen voit lisätä täytteet ja paistaa lisää, kunnes pizza on kauniin kullankeltainen.

Ohjeesta en ota kunniaa itselleni, sillä se on alunperin Kutsu vapauteen -blogista. Tahdoin sen kuitenkin jakaa, koska totesin sen oikein toimivaksi, ensi kerralla paistan pohjaa hivenen pidempään, sillä taisin hätäpäissäni jättää sen hieman liian pehmeäksi.

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Yllättävän helposti eroon yösyötöistä

Vietimme aivan ihanan lomaviikon, kun miehenikin oli isyyslomalla samaan aikaan. Pojat pääsivät hiihtämään, laskemaan mäkeä, sekä molempien isovanhempien luokse yökylään. Ajatukset olivat totaalisen poissa arjesta, ihanaa yhteistä rentoutumista ja paljon ulkoilua.

Neljävuotiaan lempilajiksi on tänä talvena paljastunut hiihtäminen.



Hiihtolomaviikon eräs tärkeimpiä tavoitteita oli päästä eroon kuopuksen yösyötöistä. S täyttää huhtikuussa kaksi vuotta, eikä tosiaan enää öisin ole nälkäinen, kunhan hereille havahtuessaan on tottunut käyttämään minua tuttina. Kauhulla varauduin yöllisiin huutohetkiin ja paitaa raivokkaasti repivään lapseen - siitä syystä ajankohdaksi valikoitui hiihtoloma. Pitäähän isompien lasten saada nukuttua, vaikka nuorin kärsisikin tissivieroituksesta.

Vanhaan tuttuun tapaan keskimmäisen ajoilta (voit lukea siitä täältä) kaivoin esiin isoja laastareita. Laastareita siksi, etten vahingossa unisena mene mokaamaan itse tätä hommaa, niitä kun ei niin vain nypätäkään pois.

Ensimmäinen yö alkoi sillä, että selitin lapselle asian ja sanottiin rinnoillekin hyvät yöt ja peiteltiin ne laastareilla. Kaikkea sitä joutuukin lasten eteen tekemään, haha! Pian tulikin ensimmäinen herätys itkun kera, paitaa revittiin ja tilannetta harmiteltiin hetken ajan. Uni lopulta vei voiton. Muutama vastaava herätys, mutta ei mikään mahdoton aloitus.

Toiselta yöltä odotin pahempaa, se kuitenkin sujui huomattavasti helpommin, poika taisi kerran itkeskellä enemmän, mutta nukahti pian. Pari kertaa heräsi muuten vain ja nukahti hiljaa.




Kolmannesta yöstä lähtien on ollut hiljaista ja nyt nukutaankin jo kokonaisia öitä vallan mainiosti. Jee! Päivisin imetys saa omasta puolestani jatkua toistaiseksi.

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Pelotin lapseni omaan sänkyynsä hammaskeijun avulla.

Hampaita heiluu hyvää vauhtia. Tai sitten ei, varsinkaan kun poika ei ole kovin uskalias syömään sillä heiluvalla hampaalla. Muutaman päivän varovaisilla ruokailuilla alkoi olemaan jo nälkä. Hammas heilui uhkaavasti yhdeksänkymmenen asteen kulmassa lähes joka suuntaan, mutta ei, siihen ei saanut koskea - hyvä jos edes sai katsoa. 

No ei siinä mitään, hammas lopulta tuli yskäistessä pihalle, oikeastaan juuri sopivasti iltapalalla ennen nukkumaanmenoa. Viittä ikävuotta lähestyvä N on alkanut hiippailemaan lähes joka ilta meidän sänkyymme nukkumaan ja ahdasta tekee. Kuopus heräilee vielä yöllä syömään ja jää siitä aina viereeni nukkumaan, jolloin meitä olisi neljä henkilöä samassa sängyssä. Niin ja siihen pari kissaa vielä joukkoon.

Olimme tehneet illaksi N:n kanssa hienon tarrataulun omassa sängyssä nukkumisesta. "Seitsemän tarran jälkeen saat palkinnon." Hän päätti itse mieluisensa palkkion, tikkarin. Minä ihan fiiliksissä "Jes, tää taitaa onnistua!" ja poika myös. Ei muuta kuin hammaspesun kautta sänkyyn ja hammas tyynyn alle, vielä iltasatu, muistutus tarrataulusta ja hyvät yöt. Minä läksin tapani mukaan nukuttamaan kuopusta makuuhuoneeseemme. Ja kuluu se sama viisi minuuttia, kuin eilen, toissapäivänä, viime viikolla ja viime kuussa. Tumma reilun metrin mittainen hahmo ilmestyy ovelle. Mietin mielessäni, kuinka turhaa oli höpinät tarrataulusta ja palkinnoista, turhaa kaikki.

N yrittää aivan hiljaa asettautua sängyllemme makuuasentoon, mutta sitten keksin sen hampaan. Ja hammaskeijun. Uhkailu, kiristys ja lahjonta. "Hei N, mitäköhän hammaskeiju mahtaa ajatella, kun tulee etsimään sun hammasta täältä meidän sängystä missä sinäkin olet?"
Ei mennyt montaakaan sekuntia, kun poika läksi vähin äänin sänkyynsä, toimi!



Ensimmäisen yön tarra ansaittu!

perjantai 1. helmikuuta 2019

Paluu loppukesän lomaan: Zakynthos

Hei herranen aika! Löysin luonnoksistani postauksen, joka minun on pitänyt jo syyskuussa julkaista! Näin talven (ja flunssan) keskellä siis ihana lomamuistelo elo-syyskuun vaihteelta:

Täällä sitä ollaan taas, 2.erä isännän lomaa takana ja arkeen palattu huimia kokemuksia rikkaampana. Palasimme tämän viikon tiistaina Zakynthokselta, viikko lämpöä alkavaan syksyyn oli tervetullut,  vaikka vähän jännitti lähteä orastavan flunssan ja päivää ennen reissua saadun korvatulehdustuomion kera matkaan.

Lento jännitti hieman etukäteen, sillä meitähän on yksi enemmän kuin viime lennolla ja lentokoneessa penkkejä on aina kolme vieretysten, niin ja se korvatulehdus. Minä istuin nuorin sylissäni ja kaksi vieressäni, isäntä istui toisella rivillä. Lähtölento oli aamuyöstä, lapset nukkuivatkin lentokoneessa osan matkasta, paluulento taas oli aamulla, jolloin vain nuorin nukkui manducassa osan matkaa. Korvatulehduksesta ei ollut tietoakaan, eikä nuorin vaikuttanutkaan reagoivan nousuihin ja laskuihin millään tavalla.

Kohteemme oli Zakyntoksen pieni kylä Tragaki ja hotellinamme Loukas on the waves. Aivan täydellinen paikka rauhaa rakastavalle perheellemme! Huoneemme oli lähes maantasalla, joten käynti altaalle kävi nopeasti. Lisäksi parvekkeeltamme näkyi meri, näköala oli huikea! Uima-allas oli kovassa käytössämme ja sen lisäksi poikkesimme usein meressä uimassa - sekin oli vain rappusten päässä altaastamme.

Hotellimme oli aivan rannassa


Altaalla ei meidän ja parin muun perheen lisäksi juuri muita näkynyt, lapset saivat leikkiä rauhassa ja saivatkin uusia kavereita.



Ravintoloita ihan hotellin vierestä löytyi kolme kappaletta, pienen kävelymatkan päästä enemmän ja puolentoista-parin kilometrin päässä olevasta Tsilivin kylästä niitä löytyikin jo mielin määrin. Ruokakaupat olivat pieniä ja kalliita Suomen hintoihin nähden. Näin esimerkkinä pieni vauvoille tarkoitettu hedelmäsosepurkki 2e, maito 2e ja muropaketti 6e. Puolen litran vesipullo oli halvimmillaan 0,30e ja niitä kuluikin helteellä (33-34 astetta joka päivä) reilusti. 

Koska matka Tsiliviin ei ollut pitkä, lähdimme sitä alkulomasta kävelemään. ISO VIRHE! Zakynthoksella tiet ovat kapeita, kävelyteistä ei mitään tietoa, saati sitten nopeusrajoituksista. Autoja vilahteli ohi ja me pyrimme parhaamme mukaan pysymään huonosti asfaltoidun tien reunassa. Uhkarohkeaa. Lyhyt matka kesti ikuisuuden (tai ainakin se tuntui siltä!) ja lopulta päädyimme vain matkan varrella olevalle rannalle. Muina päivinä otimmekin allemme joko bussin tai taksin, ei puhettakaan enää kävelemisestä niillä teillä. 

Eräs ravintola muutaman kilometrin päässä oli mahtavalla näköalatasanteella oliivipuiden yllä.


Yhden päivän ajelimme ensin bussilla pääkaupunki Zanteen, jossa hyppäsimme kyydistä Olympoksen aukiolla. Kävelimme rantakadun poikki seuraavan bussin pysäkille, kohteenamme oli Laganas. Ihan kiva päivä ja suurimmat ostoksemme teimmekin Laganasissa, mutta olihan se sellainen brittinuorten bilemesta, rannallakaan ei meinannut rauhaa saada, kun viiden minuutin välein kävi joko aurinkolasikauppias tai aasialainen hieroja tarjoamassa palveluitaan. Loppupäivästä kiersimme Laganasia etsien sopivaa ruokapaikkaa, lopulta päädyimme kuitenkin ottamaan taksin ja suuntasimme Tragakiin syömään. Tulipahan nähtyä menoa ja meininkiä.

Loman lähetessä loppuaan varasimme vielä retken kilpikonnia katsomaan - Zakynthos on nimittäin tunnettu karettikilpikonnien pesimispaikkana. Veneretkemme suuntasi ensin Keri Cavesille katsomaan eroosion synnyttämiä luolia, huikea näkymä uida kirkkaassa sinisessä meressä korkeiden seinämien vierellä. Siitä veneemme suuntasi Marathonisin saarelle, jossa osa hiekkarannasta oli rajattu erittäin uhanalaisten valekarettikilpikonnien pesien vuoksi. Retken alussa näimmekin yhden tällaisen otuksen, aivan käsittämätön tunne nähdä 160kg painava kilpikonna luonnossa aivan vieressä haukkomassa happea. Mikäli suuntaat joskus Zakynthokselle kannattaa mennä veneretkelle katsomaan kilppareita, on ne vaan niin mahtavia eläimiä. Pohdimme ensin matkanjärjesjäjän omaa (triplahintaista) kilpikonnaretkeä, mutta päädyimme valitsemaan kuitenkin paikalliseen matkanjärjestäjään, joita oli tarjolla useita lähes joka kulmalla. Hinnat olivat huomattavasti edullisemmat ja nouto läheltä hotellia kuului hintaan. Ehdottomasti koko matkan kohokohta. Ja ne maisemat mereltä käsin, ei niitä voi käsittää ennen kuin ne näkee itse. Maapallo on ihmeellinen ja niin kaunis.

Keri Caves-retkellä pääsimme ihastelemaan luonnonvoimien luomia luolia


Kristallinkirkasta vettä muutama metri alla ja takana montakymmentä metriä pystysuoraa kalliota.


Suosittelen kyllä rohkeasti matkustamaan lasten kanssa, vaikka siinä oma hälinänsä onkin. Me rentouduimme kaikki hyvin ja matkasta jäi todella mukavat muistot. Kaikki paikalliset olivat erittäin mukavia ja teiden reunustoja lukuunottamatta (se roskien määrä, huh huh!) siisteyskin oli oikein kohdallaan. Hotellimme oli aivan ihana ja mukavan pieni, tunsimme olomme erittäin tervetulleeksi.

maanantai 28. tammikuuta 2019

Neljävuotias magneettikuvassa

Kuten olen aiemminkin kertonut, N kärsii migreenistä, voit lukea aiemman postaukseni siihen liittyen täältä. Migreenikohtaus alkaa aina silmäsäryllä ja hän kertookin siitä meille välittömästi säryn huomattuaan, jolloin ehdimme lääkitä ajoissa. Mikäli hän ei saa lääkettä tarpeeksi ajoissa iskee särky ihan päähän saakka ja muuttaa pojan apaattiseksi. Yleensä hän lopulta vetäytyy pimeään nukkumaan. Koska kyseessä on vasta neljävuotias lapsi, otettiin hänen päästään varmuuden vuoksi magneettikuvat. Tämän ikäisillä magneettikuvaus tehdään lähes aina anestesiassa.

Saavuimme osastolle jo aamulla, sillä edellisillasta saakka täytyi olla ravinnotta. Tärkeä pehmolelu napattiin kotoa mukaan ja se pääsikin N:n mukana ihan joka paikkaan. Osastolla hänet mitattiin ja punnittiin, sekä hän sai yllensä sairaalavaatteet. Kyynärtaipeisiin laitettiin puudutusvoidetta tulevaa kanyylia varten. Sen verran tässä vaiheessa iski jännitys, että itku tuli. Seuraavaksi pääsikin takaisin huoneeseen odottamaan puudutteen vaikutusta. Huoneessa oli useita muitakin kuvattavia lapsia, sillä Tyksissä keskitetään vastaavat kuvaukset yhdelle päivälle. Toisaalta itse hieman epätietoisena päivän kulusta oli mukava seurata sivusta niitä, jotka olivat hetken meitä edellä. Pystyi päättelemään hyvin mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.


Osastolla oli lapsille erilaisia aktiviteetteja aina leluista Ipadeihin. N valitsi Ipadin ja pelaili sillä. Kun puudutusvoide oli riittävästi vaikuttanut hän sai niinkutsutun nenälääkkeen, eli rauhoittavan nenäsuihkeen. Moni lapsi nukahtaa jo siitä, niin kävi myös meidän "En aio nukkua"-pojallemmekin. Unen tultua hänet kärrättiin kanyylinlaittoon, hieman havahtui siitä ja silmät päässä pyörien yritti kurkkia mitä tapahtuu. Kanyyli saatiin hyvin paikoilleen ja seuraavaksi odottamaan kyytiä itse magneettikuvaan. Tuulitunnelia pitkin N kärrättiin unikaveri kainalossaan kuvauspaikalle. Siellä hänet siirrettiin toiseen sänkyyn ja kanyylin kautta annettiin hieman lisää nukutusainetta. Vanhemmat saivat tässä välissä lähteä osastolle odottelemaan.

Lounasaika oli alkamassa ja kävimmekin nopeasti ruokailemassa ja palasimme odottamaan poikaa takaisin osastolle. Hieman jännitti heräisikö hän vieraassa paikassa ilman meitä, hän kun on kovin arka ja kova hätä olisi tuolloin taattu. Onneksemme unta riitti täysin vielä pitkän aikaa hänen tultua osastolle takaisin. Kuva oli saatu hyvin otettua ja nyt odoteltiin hänen heräämistään.



Toisella puolen huonetta suunnilleen samanikäinen ulkomaalainen poika itki lohduttomana kanyylia, se sattui tai tuntui ikävältä, hän oli jo herännyt ja oli saanut ruoan eteensä. Viereinen sänky oli tyhjä, sillä äitinsä sylissä nukkui pieni vauva kanyyli päässään. Hänen kuvauksensa oli ollut meidän jälkeemme. Vihdoin N avasi silmänsä ja reipastui yllättävän äkkiä. Hetken aikaa seurailtiin vointia pillimehun kera ennen, kuin hänkin sai päivän ensimmäisen ateriansa; perunaa, lohikastiketta ja herneitä. Leipää, omenanpaloja ja hedelmäkiisseliä, sekä lasi maitoa. Annos upposi poikaan kuin kuuma veitsi voihin, nälkä oli valtava, eikä mikään ihme. Olihan edellinen ateria syöty edellisenä iltana.



Ruokailun jälkeen odoteltiin vielä tovi ja seurattiin, etteivät lääkkeet tehneet poikaa huonovointiseksi. Sitten saikin jo luvan kotiutumiseen. Kotimatkaa varten tuli olla saattaja, eikä saattaja saanut toimia kuskina. Turvallisuuden vuoksi, sillä aina silloin tällöin anestesia saa lapset huonovointisiksi. Me olimmekin molemmat N:n mukana, joten minä toimin saattajana.

Kaikenkaikkiaan kokemus oli oikein hyvä, niin meille vanhemmille kuin lapsellekin. Hänelle oli tietysti vähän jännempää, mutta ei negatiivista fiilistä jäänyt kuitenkaan. Tyksin lastenpolilla on ihan huikeaa, työlleen omistautunutta henkilökuntaa töissä. Se, miten he kohtasivat lapsen potilaana. He puhuivat lapselle, eivät meille. Tai toki meillekin, mutta ensisijaisesti lapselle. Reippaudesta N sai vielä hoitajaltaan lelutraktorin kotiinviemisiksi.

Magneettikuvan tulokset tulivat viime viikolla ja mitään "vikaa" ei löytynyt mistään. Edelleen mennään siis perus migreenin diagnoosilla eteenpäin, onneksi kohtaukset ovat kohtalaisen helppoja, eikä esimerkiksi oksentelua ole enää ollut. 

torstai 24. tammikuuta 2019

Koko perheen Semper

Kaupallinen yhteistyö: Semper

Tammikuun puolivälissä vietimme ihanan miniloman risteillen. Koska kyseessä oli iltalähtö ja lapsia mukana, päätin suunnittelun aloittaa kaupan lastenruokahyllyltä; "Kotona ensin tukeva ateria ennen lähtöä, illaksi mukaan valmispuuroa, seuraavaksi päiväksi nuorimmalle jo etukäteen hyväksi havaitut Yrttitarhurin pata ja Herkkupata." Välipalasosepusseja ostamme aina reilusti varalle, oikeastaan vähän joka paikkaan, koska ne ovat niin käteviä ja jopa niin maistuvia, että lapsemme vahtivat silmäkovana, ettei veli saa yhtään enempää kuin itse.


Lomalla ruokailut helposti muuttuvat epäsäännöllisiksi, sekä samalla epäterveellisiksi - ostetaan vähän sieltä ja syödään vähän täältä, kelloa ei katsota ja napostellaan mennen tullen. Halusin varmistaa terveellisemmän ruokavalion (toki hieman niitä herkkujakin oli tarjolla), kun olin pakannut mukaan ruokaympyrän mukaisia aterioita Semperiltä. Niin kätevää, kun saa helpoin eväin pidettyä terveellisistä ruokailutavoista huolta! Näitä tuotteita ostaessa voi olla varma siitä, että raaka-aineet ovat laadukkaita ja tarkoin valittuja, sillä Semperillä suoritetaan laadunvalvontaa koko prosessin ajan viljelystä ja karjanhoidosta aina pakkaamiseen saakka.
"Käytämme ennen kaikkea raaka-aineita, joiden laatu ja turvallisuus on taattu. Lopullisen tuotteen tulee olla hyvänmakuinen, turvallinen ja ravintorikas ja sen ei tule sisältää vierasaineita. Pyrimme valinnoillamme edistämään ekologisesti kestävää tuotantoa tietoisesti valitsemalla ekologisia raaka-aineita muihinkin tuotteisiin kuin luomutuotteisiimme. "   Semper

Risteillessä lasten kanssa tietysti mennään hyvin pitkälti lasten ehdoilla. Ensimmäisenä suunnattiinkin etsimään leikkihuone, josta napattiin mukaan lasten ohjelma-lippunen. Oli diskoa, taidenäyttelyä, bingoa, aarteenetsintää, tietovisaa ja vaikka mitä. Poimimme joukosta parhaiten aikatauluumme sopivat ohjelmanumerot ja sinkoilimme ympäri laivaa niissä käydessämme. Ja tietysti aina välissä touhuttiin pallomeressä, sekä laskettiin liukumäkeä. Kaiken touhun keskellä tuli hiki ja nälkä. Isommat lapset jo pystyvät hetken malttamaan mielensä, mutta yksivuotiaan nälkäkiukku on aivan omaa luokkaansa. Silloin ruoan on tultava mahdollisimman nopeasti. Kätevät ja täyttävät eväät esiin ja taas pian oltiin paremmalla tuulella.

Seuraavana päivänä porukan nuorin, meidän S päätettiin ruokkia ennen muiden lounasbuffettia. Näin saimme hänet nukkumaan ja pääsimme itse ruokailemaan rauhassa. Ajatus väsyitkua ja nälkää huutavasta lapsesta suuressa ruokasalissa ei houkuttanut, joten onneksi olimme varanneet buffetin päiväuniaikaan. Koska perhehytit sijaitsivat aivan leikkihuoneen lähellä, oli ateria helppo käydä lämmittämässä mikrossa ja palata hyttiin ruokailemaan, sitten hetki vaunuilla kiertelyä ja tyytyväinen poika oli saatu päiväunille, juuri oikeaan aikaan, jes!


Semperin valikoimista löytyy vaihtoehtoja vallan mainiosti isommillekin lapsille (tai miksei aikuisillekin, hedelmäsoseet ovat mitä parhaimpia esimerkiksi juustokakkujen kiilteenä, puuron joukossa tai ihan sellaisenaan) ja luomutuotteitakin on saatavilla lukuisia. Pakkauksissa on suositusiät, sillä ateriat on suunniteltu juuri lapsen ikätaso huomioiden mm. ruoan koostumuksen, ravintoaineiden ja maustamisen suhteen. Samalta hyllyltä löytyy siis varmasti jokaiselle jotain - ikäluokkaan ja tilanteeseen katsomatta! Pakkaamme kyllä jatkossa yhtä lailla evästä mukaan, oli mukana pieniä tai suuria.

Mitä mahtaa yksivuotias pohtia merta katsellessaan?

maanantai 14. tammikuuta 2019

Alakoululainen somenkäyttäjänä

Nykyään some on alakoululaisillekin arkipäivää. Youtube, Instagram, Whatsapp, Tiktok, Snapchat... Lista on loputon ja vanhempien takuulla vaikea pysyä perässä, jos itse ei somea juurikaan käytä. Wilmaan kilahti viime viikolla koulukuraattorin terveiset kaikille oppilaille liittyen sosiaalisen mediaan, pelaamiseen ja puhelinten käyttöön. Siitä inspiroituneena avasin nyt minäkin sanaisen arkkuni tänne blogin puolelle. 

Itse olen blogimaailman vuoksi vannoutunut somettaja ja meillä onkin pojalla tiukat rajat sen suhteen. Tietysti on puhelinkohtaista miten mitkäkin rajat saa asetettua, tässä kohtaa iso plussa Iphonen ruutuajalle; pystyn omasta puhelimestani näkemään mitä ja milloin lapseni on käyttänyt - sekä estämään/sallimaan niitä. Sen kautta pystyn määrittämään paljonko ja milloin lapseni saa käyttää mitäkin puhelimensa sovellusta. Lapseni pystyy myös pyytämään etänä lisäaikaa. Mitään sovelluksia hän ei pysty itse puhelimeensa lisäämään. Iphone on aivan täydellinen lapsen ensipuhelimeksi, kun kaikki nämä löytyvät helposti valmiina, eikä tarvitse lähteä kikkailemaan esimerkiksi kuukausimaksullisten sovellusten kanssa.



En tiedä olenko aivan kauhean jäykkä mutsi, kun kolmasluokkalaisen puhelimessa ei toimi esimerkiksi nettiselain, eikä Youtube ollenkaan. Kotona hän saa Pleikkarilta valvotusti katsoa tubettajiaan ja sieltäkin on esimerkiksi Roni Back lähtenyt välittömästi kieltoon, kun havaittiin hänen videioidensa olevan hieman liian lennokkaita 9-vuotiaalle. Whatsapp on siinä ja siinä onko se somettamista, poikani nimittäin on huomannut siellä olevan Instagramin kaltaisen stoori-mahdollisuuden, joka kulkee nimellä Tila. Hän saa sitä päivittää ja päivitteleekin, samoiten kaverinsa. Sitäkin kuitenkin täällä tarkalla silmällä valvotaan, kuten myös olan yli niitä kavereidenkin juttuja (Hei vaan kaverien vanhemmat, mikäli satutte siellä tätä lukemaan. Natsimutsi täällä valvoo ja raportoi kyllä sinnekin, mikäli jotain huolestuttavaa tulee vastaan). Tilan päivittämisenkin suhteen olemme luoneet tietyt säännöt, jotta lapsikin osaisi huomioida muiden yksityisyyden. 

Tubettaminen tuntuu olevan monen alakoululaisen haaveena ja olemme käyneet pojan kanssa siitä monet keskustelut. Aina silloin tällöin käy ilmi, että joku kaveri tubettaa ja poikani tietysti kokee sen epäreiluksi itseään kohtaan. Olemmekin joutuneet hieman kiperään välikäteen ja selittäneet asiaa sillä, että ihan kaikilla ei ole samat säännöt ja me emme sille voi mitään. Hän tietää kyllä sen, että turvallisuuden vuoksi tubettaminen on vielä usean vuoden ajan kiellettyä - ja onhan se Youtuben virallinenkin ikäraja käsittääkseni 13-vuotta. Ei sitä ennen edes harkita, netti ja maailma on niin monenlaisia mörköjä täynnä. Voin vain kuvitella miten paljon saa lapsen itsetunnolle hallaa se, jos esimerkiksi oma video joutuu kiusaamisen tai haukkumisen kohteeksi, vaikka sen piti alunalkaen olla lapsen viaton tuotos, jopa ylpeydenaihe.

Mitkä säännöt teillä pätee koululaisen somettamisessa? Minkä ikäinen saa käyttää Youtubea? Onko jollain oma Insta-tili? Entä Snapchat?

torstai 3. tammikuuta 2019

Todella hyvää ruokaa lapsille, siis lastenruokaa

Kaupallinen yhteistyö: Semper

Jokin aika sitten kirjoitin siitä, miten monesti nappaamme kuopukselle soseaterian mukaan, kun lähdemme reissuun tai ravintolaan. Tahdoin vielä palata asiaan ja avata sitä, minkä takia soseruoat ovat oikein toimivia vielä reilu puolitoistavuotiaallemme. Kotona niitä ei juurikaan tule enää käytettyä (paitsi, jos me muut mässäilemme roskaruoalla), mutta ulkona ruokaillessa kyllä. 

"Jotkut kutsuvat sitä lastenruoaksi. Me kutsumme sitä yksinkertaisesti todella hyväksi ruoaksi. Lapsille."
 - Semper

Koska S syö täysin tavallisia kotiruokia haluan myös soseiden mukailevan niitä. Terveelliset, oikein suhteutetut ainesosat ilman lisäaineita ovatkin hyvin tärkeä asia ateriaa valitessa. Tottakai ensivaikutelman tekee purkin ulkonäkö, tahdon sen olevan selkeä ja helposti tulkittavissa. Sisällysluettelon tulee olla ilman ylimääräisiä e-koodeja tai valtavia sanahirviöitä. Perusainekset riittävät - tai pikemminkin ovat edellytys. Ruoka on parhaimmillaan, kun se muistuttaa mahdollisimman paljon jokapäiväistä arkiruokaa ja Semper on onnistunut tässä täysin.

Kun ensi kertaa avasin Semperin ruokapurkin, nenääni pelmahti tavallisen kotiruoan tuoksu. Ei sekasotkuista hajua, vaan selkeitä, tuttuja tuoksuja, ei aromivahventeita. Ruoan väri on aivan tavallinen, juuri sellainen kuin sen voikin kuvitella olevan, kun paloitellaan purkin kyljessä oleva kuvan ateria yksivuotiaalle sopivaksi - ei väriaineita, eikä liian löysää rakennetta. Ruoan säilyminen on hoidettu painekeittämällä, jolloin edes säilöntäaineita ei tarvita. Siinä kohtaa ollaan menossa oikeaan suuntaan, kun purkkiateriat muistuttavat tuikitavallista ruokaa ilman mitään lisättyjä turhuuksia. 

Pohjoismaiden johtavalla lastenruokien ja gluteenittomien tuotteiden valmistajalla, Semperillä raaka-aineet valikoidaan tarkasti; ravitsemuksellisten ja laadullisten asioiden lisäksi valintaan vaikuttavat kuinka hyvin raaka-aine soveltuu valmistusprosessiin, sekä  lukuisat ympäristötekijät, kuten ympäristövaikutus, eläinten kohtelu, viljelymenetelmät ja kuljetus. 
Raaka-aineet ovat peräisin eri puolilta Eurooppaa, jauhevellien ja -puurojen valmistus tapahtuu Ruotsissa, kun taas purkkiruoat valmistetaan Espanjassa. Raaka-aineet pyritään hankkimaan mahdollisimman läheltä valmistuspaikkaa.

Ja kuten viime kerralla kerroinkin, S todella tykkää näiden mausta. Yksi purkillinen katoaa helposti itse lusikoiden, kun monen minun valmistamani aterian kohdalla ruokaa menee suuhun ehkä sen kahdesta viiteen lusikallista, jonka jälkeen tulee täys stoppi. Tätä vain menee ja menee. Parhaillaan S on syönyt 1,5 purkkia yhdellä kerralla, joka on aivan valtava annos!

Ne kerrat, kun lapselleni valitsen ruokaa hyllystä, teen valinnan tarkoin ja tulen varmasti luottavaisin mielin jatkossakin valitsemaan Semperin tuotteita, vaikka suomenkielisenä saatan ensin hämääntyä ruotsinkielisestä suuresta tekstistä. Kyllä se suomikin sieltä löytyy, vähän pienemmällä fontilla vain. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...