tiistai 1. toukokuuta 2018

Puoli vuotta koiraperheenä

Siitä tulee pian puoli vuotta, kun Pika saapui meille. Puoli vuotta kauan haaveiltua koiraelämää takana. No miltä se nyt on tuntunut? Onko se ollut sitä, mitä kuvittelimme?



Palataanpa talveen ja ensimmäiseen kuukauteen. Se oli raskasta. Ihan suoraansanottuna todella raskasta. Vaikka koira ei juurikaan ole purrut, oli alati silmätarkkana oleminen henkisesti hyvin raskasta. Pieni konttaava vauva ja sisälle pissaileva koiranpentu - ei helppo yhdistelmä. Siitä syystä ravasimmekin ulkona todella paljon.

Kun Pika oli 4 kuukautta havahduimme siihen, ettei vahinkoja ollut enää hetkeen tapahtunut. Pentu oli siis täysin sisäsiisti alle neljän kuukauden iässä, jes!

Tällä hetkellä treenaamme kovasti yksinolemista päivittäin, Pika tietysti on tottunut minun kotonaolooni hoitovapaan vuoksi. Hän on muutamat kengät jyrsinyt, sekä muuta pientä tuhoa. Treeniä treeniä, eiköhän se tästä. Aina vain pidempiä aikoja menee yksinään. Harjoitellaan yhdessä.

Toinen asia mitä treenaamme on lenkkeily. Tai pikemminkin nätisti käveleminen ja ohittaminen. Kävely on aina sujunut ihan ok:sti, pentumaisia joka suuntaan singahteluja lukuunottamatta. Lisäksi ohittaminen on vaikeaa, koska kaikkiin (ja kaikkeen) pitäisi päästä tutustumaan. Tässäkin asiassa on onneksi edistytty jo kovasti. Nakkia taskuun ja paljon lenkkeilyä vain, niin eiköhän se siitä. Remmin pidän singahtelujen vuoksi melko lyhyenä.



Lasten kanssa koira on tottunut olemaan aina, ihan pienestä saakka. On aivan ihanaa, jos saa märän pusun 1-vuotiaalta, jättimäisen halin 3-vuotiaalta tai saa juosta kilpaa 8-vuotiaan kanssa sohvalle. Nää on niin mahtava tiimi, tää porukka toimii hyvin yhteen, puhaltaa yhteen hiileen.

Kunhan saamme yksinolemisen, sekä lenkillä ohittamisen sujumaan, niin voisi sanoa koiraelämän olevan sitä mitä halusinkin. Sitten menee oikeastaan jo todella hyvin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...