Alkuvuodesta kirjoittelinkin, kuinka on aika kohdata elämäntaparemontti. Se on edennyt mukavasti ja positiivista ekstraa toi verkkovalmennuksena toteutettu dieetti, ensimmäinen kokeilemani. Fitfarmin Jutan ja Bullin kolmen viikon Go fat go-dieettiä on nyt ohi reilu 2/3, eli kaksi ja puoli viikkoa kolmesta. Mukaanlähteminen tapahtui itselläni vähän yllättäen, paria päivää aiemmin törmäsin ilmaiseen verkkovalmennukseen facebookissa ja klikkasin itseni mukaan. Olinhan miettinyt painonpudotusta jo vuosia ja alkuvuodesta siinä petrannutkin, joten tämä oli hyvä juuri nyt!
Joka aamu olen käynyt vaa-alla ja tähän mennessä painoa on lähtenyt 3,7kg. Pari päivää olen ollut kovassa flunssassa, syöminen ja liikunta on jäänyt taka-alalle, mutta paino on silti pudonnut niinäkin päivinä. Ennen ja jälkeen kuvissa muutos on huomattava, vatsan seutu on pienentynyt selkeästi. Kuvia en kuitenkaan aio tässä jakaa, sillä en halua olla vastuussa painajaisistanne vähäpukeisesta minusta, joten saatte tyytyä uskomaan, että muutosta on tapahtunut, haha! Harmikseni en ole ottanut mittoja, olisi täytynyt sekin tehdä heti alkuun.
Tavoitteeni olisi tiputtaa tämän kolmen viikon aikana neljä kiloa ja jatkaa siitä terveellisempien tottumusten mukaan painonpudotusta. Aivan samanlaisena ruokavaliota ei saa jatkaa pidempään, niin tiukaksi se on suunniteltu, mutta hiljalleen sitä muokataan ja ruokamääriä nostetaan. Terveellisesti toki, enkä samaan sokeri- ja hiilariähkyyn halua enää itseäni ajaakaan. Kuten Juttakin on sanonut, Go fat gon aikana on tarkoitus opetella syömään puhtaammin ja sen on tarkoitus olla osa suurta elämänmuutosta, ei vain dieetti, jonka jälkeen palataan takaisin vanhoihin tapoihin.
Meillähän on ollut ihan samoja juttuja siis meneillään! FitFarmin ruokavaliot on kyllä hyviä - ainakin tää FitMama. GFG:ssä muistaakseni oli mulle jotenkin vähän liian vähän syömistä/kaloreita. 4kg 3 viikossa kuulostaa aika kunnianhimoiselta... Puoli kiloa viikossa on aika hyvä tahti ja silloin lähtee just rasvoista, eikä vaan nesteistä tai lihaksista. Onnea hienosta nyt jo pudotetusta määrästä!
VastaaPoistaOlin kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Maltoinkin pitää taukoa vain viikon verran (onneksi paino ei lähtenyt nousuun tuona aikana), kun sitten sain houkuteltua miehen mukaan ja nyt ollaan uudelleen samalla dieetillä. Vielä olisi reilusti varaa pudottaa painoa ja motivaatiota vain lisäsi se, kun kaivoin kaapista tavoitevaatteita ja nehän meni heittämällä päälle! :)
Poista