Ai mikä vessarauha? Eroahdistuksen pyörteissä.

Jokainen äiti tietää sen tunteen, kun yrittää salaa livahtaa vessaan rauhassa. Juuri, kun ovi on kolahtanut kiinni kuuluu sydäntä raastava itku ja töminä kohti vessaa. Pieni konttaaja sieltä jo saapuukin ja äidin vessaseura on taattu - hyvästi vessarauha.

Entä se kerta, kun sait aamukahvisi/-teesi juuri valmiiksi, lapsi leikkii tyytyväisenä leluillaan, istahdat pöydän ääreen kuppisi kanssa lukemaan uutisia kaikessa rauhassa. Ai, ei kuulosta tutulta vai? Ei meilläkään, nimittäin jälleen äiti-vaiheesta kärsivä 9kk-ikäinen konttaa märisten jalkoihin pyytämään syliin. Ja tottakai se pieni kullanmuru pääsee syliin, kuten aina. Juodaan tee taas kylmänä, kuten viimeiset yhdeksän kuukautta muutenkin. Lapsilla tuntuu olevan syntymästään saakka vaisto, jonka avulla he tunnistavat milloin äitihenkilö saa ravintoa eteensä ja jostain kumman syystä siihen täytyy aina puuttua tavalla tai toisella.

Itselleni henkilökohtaisesti olisi aivan valtava pettymys joutua laittamaan tämän ikäinen päiväkotiin. Joillekin se on välttämätöntä, me olemme taas tehneet valintamme niin, että esimerkiksi asuntolainaa ei ole takaraivossa painostamassa töihinpaluuseen. Yleensä yhdeksän kuukauden ikäinen vauva kokee eroahdistusta voimakkaimmillaan, joten mielestäni on varsin inhottavaa, että äitiysloma päättyy juuri noihin aikoihin pakottaen osan äideistä takaisin työelämään. Itseasiassa tein aikoinani opinnäytetyönikin liittyen alle 1-vuotiaiden päiväkotiuran aloittamiseen.

Samu on nyt tuon maagisen yhdeksän kuukautta, hän tarkkailee vääjäämättä äidin liikkeitä. On suuri saavutus päästä livahtamaan viereiseen huoneeseen esimerkiksi laittamaan ruokaa. Eilen jouduin keskeyttämään imuroinnin, koska S tahtoi syliin. Sitten vain tankattiin läheisyyttä hetki ja taas jaksoi antaa äidin imuroida loppuun saakka. Toisaalta on aika imartelevaa olla jollekin näin tärkeä, olla jollekin Äiti.

Niin ihanaa kuin se onkin, niin ihanaa olisi myös juoda se tee lämpimänä tai käydä vessassa rauhassa. Onneksi miehen ollessa kotona nämä onnistuvatkin, muutoin asiat hoidetaan avoimin ovin itkun välttämiseksi. Itseasiassa esikoiseni kaverien ollessa meillä joudun muistuttamaan itseäni siitä, että muistan sulkea oven mennessäni vessaan. Onneksi (ainakaan vielä!) ei ole vahinkoa sattunut ja törmätty kaverin äitiin housut kintuissa!

Tervetuloa elämäntaparemontti

Neljä raskautta ovat tehneet tehtävänsä. Löllöä ja ylimääräisiä kiloja löytyy, vaikkakin viimeisestä raskaudesta ei jäänyt yhtään raskauskiloja, aiemmista sitten senkin edestä. Nyt olisin henkisesti valmis luopumaan kaikista niistä. Tähän mennessä en ole halunnut, enkä olisi pystynytkään. Ainoa mitä pienestä 2012 syntyneestä pojastamme on konkreettisesti jäänyt minulle ovat kilot vartalossani. Ei siihen mennessä montaa kiloa vielä ollut kertynyt, mutta muistan ajatukset siitä, miten peiliin katsoessani en halua koskaan halunnut saada niitä pois. Nyt on kuitenkin aika. Itseasiassa syksyllä hääkuvat facebookissa jaettuani heräsin, näytän aivan kamalalta! Hääpäivä on päivä, johon tietysti panostin huomattavasti. Halusin näyttää hyvältä kiloista huolimatta. Kuitenkin sain erään yhden kuvan alle kommentin, joka oli osoitettu miehelleni painooni liittyen, kommentin myötä meinasin hävittää kuvat ja hylätä haaveet hyvältä näyttämisen suhteen.

Vuoden takaa oleva kuva, vatsa kasvoi vielä hurjasti, mutta kiloja ei juurikaan enempää kertynyt.

Päivisin koiran kanssa tulee lenkkeiltyä väkisin, pennun kanssa ei mitään pitkiä lenkkejä, mutta enemmän sekin on kuin ei mitään. Illalla välillä mieheni lenkittää, toisinaan minä. Pitkän päivän jälkeen on ihana lähteä ulos, kun on täysin hiljaista. Saatan jopa kehdata ottaa jonkun juoksuaskeleenkin, ja olen kehdannutkin. Hiljaa hyvä tulee, kunhan into ei nyt lopahda. Ryhmäliikuntatunneille en halua yksin lähteä, vauvajumppa oli eri asia, olihan minulla S siellä seurana.. Mieheni kanssa mietittiin, jos olisimme alkaneet käydä uimassa yhdessä, mutta silloinkin iskee tarve lastenvahdille, enkä halua olla vaivaksi kenellekään. Lenkkeily ja juoksu on hyvä. 

Asensin kännykkääni sovelluksen, joka laskee askeleeni (sovellus synkronoi suoraan iphonen terveys-sovelluksen kanssa), lisäksi siihen saa manuaalisesti lisättyä harrastamaansa liikuntaa ja syömänsä ravinnon. Kalorit näkee välittömästi ja pystyy seuraamaan niiden saantia ja kulutusta. Herkut minimiin ja vedenjuontia on lisättävä radikaalisti. Ruoka on hyvää, mutta kultainen keskitie täytyy nyt löytää.

Asumme alueella, jossa maasto on hyvin monipuolista. Lähes joka suuntaan lähtiessä on vastassa ylämäki. On metsää, peltoa, asfalttia, soraa, luontopolkua ja niin pois päin. Lisäksi vasta luin lehdestä, että läheiselle koululle rakennetaan ulkoliikuntapaikka, kenties jonain päivänä minut löytää sieltäkin hikoilemasta...

Kuukausi elämää koiranpennun kanssa

Meillä on ollut koira reilun kuukauden ajan. Miten tämä viimeinen kuukausi sitten on poikennut arjestamme? Hyvin paljon. Näin kolmen lapsen äitinä ja käytännössäkatsoen ensikoiran omistajana olen jo myöntänyt, että koiranpentu vaatii enemmän kuin vauva, ainakin alkuun. En tiedä mitä muut koiranomistajat ovat mieltä ja ovathan nuo meidän pojat olleetkin oikein helppoja vauvoja aina. 

Pentu tosiaan tuli lapsille täytenä yllätyksenä ja on ollut kovin rakastettu ensi hetkestä lähtien! Nimensä hän sai lastemme Pokemon-fanituksen mukaan, hän on siis Pika(joka on lyhenne Pikachusta, jos joku ei arvannut). Pikalla on nyt ikää reilu kolme kuukautta, vauhtia riittää, mutta hyvin hän on oppinut olemaan talon tavoilla. Tietysti pentumaisia tuhoja on tullut tehtyä, parit kengännauhat pureskeltua ja lattialle pissattua. Kissanruoatkin hän on kertaalleen saanut pudotettua lipaston päältä. Näykkiminen on vähentynyt huomattavasti, eikä niitä vahinkojakaan sisälle satu kuin ehkä kerran päivässä - jos sitäkään. Pika ei hauku kuin hyvin harvoin, mikä on tietysti plussaa, että lapset saavat rauhassa nukkua päivä- ja yöunensa. Hyppiminen on yksi asia, mitä en voi koirilta sietää ja sitäkin ollaan varsin hyvin saatu kitkettyä, vieraita kohtaan vielä intoa riittää niin paljon, että hyppiminen on herkemmässä. Päivä päivältä Pikassa huomaa kuitenkin kehittymistä, innolla odotan minkälainen perheenjäsen hänestä kehkeytyy. Hän erottaa jo hyvin mitkä ovat hänen lelujaan ja jättääkin hyvin lastenlelut lattialla rauhaan, yllättävänkin hyvin itseasiassa!

Näin siivousintoilijana itselläni otti koville se, kun matot olivat hetken poissa ja siitä syystä hiekka kulkeutui välittömästi eteisestä joka puolelle. Ajatukset siitä, ettei koira tule saamaan lupaa sohvalle, saati sänkyyn vahvistuivat entisestään. Päivittäinen imurointi (ja moppaus) oli paikallaan varsinkin, kun S on juuri oppinut konttaamaan ja kulkee ympäriinsä. Otinkin viikko sitten riskin ja nostin ensin maton ruokapöydän alle takaisin, vahinkoja ei ole sattunut, joten eteiseenkin on tullut matto takaisin. Se on kieltämättä riskialttiimalla alueella, joten saa nähdä jääkö se rauhaan, materiaali onneksi on helppohoitoista. 

Mutta hei, onhan hän IHANA, eikö?