Ekaluokkalainen, ekaluokkalaisen harrastukset, vuorotyötä tekevä mies, miehen harrastukset, uhmaikäinen kaksivuotias ja raskaana oleva nainen omine harrastuksineen. Kuulostaa ihan tavanomaiselta perheeltä, eikö?
Mitään ongelmaa ei tosiaan varsinaisesti ole, raskauteni on sujunut mukavasti ja arkemme pyörii tasaisesti. Tällä hetkellä olen joka tapauksessa erityisen kiitollinen tukiverkostostamme. Lauantaina oli aika vauhdikas päivä ja kieltämättä olin illasta melko uupunut, kohdun kasvun myötä keuhkot ovat ahtaalla ja väsyn nopeasti. Nuorempi ei ollut nukkunut päiväunia, joten hän oli väsynyt jo aikaisin, normaalista poiketen minun oli kuitenkin tarkoitus lasten kanssa käydä illalla hakemassa isäntä töistä. Matka ei olisi ollut pitkä, ehkä kymmenisen minuuttia autolla. Kuitenkin illemmalla, kun noutoaikaan oli vielä reilusti yli tunti, sain puhelun:
"Missä M tänään on töissä ja mihin aikaan pääsee? Mä käyn hänet hakemassa, niin ei sun tarvitse pakata poikia autoon ja lähteä enää siihen aikaan hakemaan."
Huolimatta huomattavasti pidemmästä matkasta oli appiukkoni valmis auttamaan ja pienen hämmästelyn jälkeen olin kyllä kovin onnellinen, kun sain laittaa lapset normaaliin aikaan unille ja itsekin hetken hengähtää. Päivä oli tosiaan ollut aika hulinaa; leipomista, kirppispöydän tyhjäämistä ja vähän lisää leipomista normaalin arjenpyörittämisen ohella. Anoppi olikin jo päivällä ollut lasten kanssa täällä ja ulkona touhuamassa, että sain rauhassa käydä tyhjäämässä kirppispöytämme.
Lauantai oli vain piste iin päälle kaikessa tässä auttamisessa. Tiedän, että pärjäisin toki poikiemme kanssa yksinkin silloin, kun isäntä on töissä, mutta tämän raskauden myötä apu on kyllä ollut mittaamattoman arvokasta. On ollut kovin lohduttavaa, kun anoppi on tullut seurakseni viemään esikoista kävellen harrastukseensa tai tarvittaessa hetken aikaa vahtinut pienempää milloin mistäkin syystä. Ja kuinka onnellisia pojat eilen olivatkaan, kun pääsivät laskiaisen kunniaksi pulkkamäkeen vaarin kanssa, pienempi tarvitsee vielä mäenlaskussa apua, eikä minusta ollut hänen kanssaan enää pulkan kyytiin ja isäntä teki lähtöä töihin. Olen kovin onnellinen, kun olen saanut näin ihanat appivanhemmat! Omat vanhempani ja lähipiirini asuvat parin tunnin ajomatkan päässä, toki hekin auttavat ja tukevat minkä sieltä pystyvät, mutta ei sieltä niin vain lähdetä tunniksi-pariksi vahtimaan lapsia tai ihan vain mäenlaskun takia ajamaan tänne saakka. Vaikka toki hätätilanteessa on sekin toteutunut. Lähipiirimme on hyviä ihmisiä täynnä, ei voi olla kuin kiitollinen siitä miten hyvässä asemassa saamme olla.
Huh, sellainen onnellisuuspurkaus tänään <3
Toi on kyllä ihan mahtava homma, että ympärillä on auttamishaluisia- ja kykyisiä ihmisiä. Lasten toiset isovanhemmat ovat kuolleet ja omat sukulaiset asuvat tunnin ajomatkan päässä, mutta onneksi meillä on ihanat naapurit, joihin voi hädän hetkellä turvautua. :D Ja apu toimii molempiin suuntiin, pystyn itsekin auttamaan tarvittaessa lastenhoidossa tai kyytsäämisessä. Meidän perheessä ei ole kellään aikatauluihin sidottuja tai kuljetusta vaativia harrastuksia, joten sen puolesta arki on aika leppoista. :) Mukavaa kevättä teidän perheelle!
VastaaPoista