Kuinka kertoa lapselle kuolemasta?

Kun toinen lapsemme vuonna 2012 menehtyi raskausaikana esikoisemme oli 3-vuotias. Hän ei tiennyt raskaudesta - saati olisi sitä kunnolla ymmärtänyt, vauvasta oli muutamaan kertaan puhuttu, mutta se jäi unohduksiin, kun ei vain enää puhuttu. 3-vuotias on vielä niin pieni, ettei jäänyt odottamaan pikkuveljen syntymää, vaan tosiaan asia vain jäi pois. Silloin päätimme, että emme salaa asiaa häneltä vuosikausia, vaan kerromme kun hänellä on tarpeeksi ikää käsittää asia. 

Kun N oli reilun vuoden ja T 5-vuotias otimme asian puheeksi syksyn mittaan. Kerroimme miten T:llä pitäisi olla toinenkin pikkuveli, mutta hän oli syntynyt kuolleena, koska hänen sydämensä oli viallinen. 5-vuotias käsitti asian hyvin, hänelle oli ehdottoman tärkeää saada jättää joulukortti jouluna kynttilän kera hautausmaalle. Yhdessä itkimme, erityisesti hän kaipasi pikkuveljelle omaa hautaa, eikä vain muistolehtoa, jossa käydä muistelemassa. Nykyään, 7-vuotiaana hän toisinaan itsekin mainitsee "sen pikkuveljen, joka oli niin sairas, että syntyi kuolleena", kun puhutaan perheestämme. Pikkuveli on osa meitä ja meidän perhettämme, ei sitä tarvitse salata. 

Lapselle on tärkeä kertoa asiat rehellisesti, mutta lapsentasoisesti, kerrotaan siis sen verran mitä lapsi kysyy. Hän kysyy kyllä lisää mikäli haluaa tietää enemmän. Yleensä aikuisen silmiin yllättävänkin yksinkertaisetkin vastaukset riittävät ja erityisen tarkkana täytyy olla kertomisen totuudenmukaisuuden kanssa. Mikäli lapselle kertoo jonkun nukkuneen pois, saattaa lapsi alkaa pelätä nukkumaanmenoa, tai kertoo jonkun menneen pois, saattaa lapsi alkaa pelätä toisten lähtemistä. Asiat tulee kertoa niin kuin ne todella ovat; pikkuveli kuoli, koska hänen sydämensä ei toiminut oikein. Mikäli kuolinsyy on sairaus kannattaa painottaa sitä, etteivät kaikki sairaudet johda kuolemaan, ettei lapsi seuraavan nuhan/nuhakuumeen saapuessa pelkää henkensä edestä.

Toisen esimerkin voisin kertoa, kun lastemme isoisovanhempi, iäkäs henkilö jo, menehtyi. Koska asia ei tapahtunut täysin yllättäen, vaan sitä edelsi sairastelujakso kerroimme 6-vuotiaallemme isoisovanhemman olevan hyvin vanha ja sairas ja ettei hän välttämättä eläisi enää kauaa. Tuolloin asiaa olisi vähän pohjustettu lapselle etukäteen, mikä osoittautui myöhemmin todella hyväksi asiaksi. Erityisesti herkän lapsen kohdalla suosittelen pohjustamaan asiaa - mikäli mahdollista, vaikka se tuntuisikin raskaalta aiheelta puhua. Menehtymisen jälkeen keskustelimme lapsemme kanssa siitä, kuinka henkilöä ei tarvitse, eikä pidä unohtaa. Häntä saa muistella ja hänestä saa keskustella, vaikka hän ei täällä enää olekaan. Lapsi olisi tahtonut hyvästelemään hautajaisiin, mutta sukulaisten päätöksestä oli sovittu, ettei hautajaisiin tulisi lapsia. Onhan se hämmentävä ja raskas tilaisuus aikuisillekin. Lapsi sai myöhemmin sytyttää isoisovanhemman muistolle kynttilän ja se tuntui olevan hänelle hyvin tärkeä asia, kun hautajaiset jäivät välistä.

On tärkeä antaa lapselle mahdollisuus suruun. Tietysti lapsen iästä riippuen kannattaa miettiä milloin kertoo menetyksestä ja milloin ei. Asiat eivät niin vain katoa ja jää unohduksiin, itse koen, että jos lapsella on tarpeeksi ikää kysellä "puuttuvan" henkilön perään, on hänellä tarpeeksi ikää saada jonkinlainen selitys asialle sen sijaan, että jätettäisiin vain vastaamatta selvästi lapsen mieltä askarruttavaan asiaan. Tällä hetkellä 2-vuotias kuopuksemme ei näitä meidän perhettämme koskevia tapahtumia muista, joten hänelle emme ole erikseen niistä puhuneet. Menetetystä veljestä varmasti joidenkin vuosien kuluttua, kun hän vaikuttaa asiaan valmiilta.

Miten sinä olet kertonut lapselle kuolemasta? 

Minkä ikäisen lapsen ottaisit mukaan hautajaisiin?