Miksi raskaana itkettää?

Raskaus, se ihana tekosyy. Tai tässä kohtaa ihan oikea syy. Minun kohdallani ensimmäinen raskaus, jossa ensimmäisen kolmanneksen aikana itkuherkkyys oli aika hurjaa. En nyt tarkoita, että olisin itkenyt valtoimenaan päivittäin, mutta sellaisia hetken tirahduksia voi sanoa tulleen useana päivänä viikossa. Muutoin mielialanvaihteluita en huomannut juurikaan tulevan, mutta tämä itku. Itseäkin alkoi toisinaan kesken itkukohtauksen naurattamaan, kun tajusinsen olleen niin hassu tilanne. 

Tilanteita, joissa alkuraskauden aikana itkin:

Näin Pete ja lohikäärme-Elliott -elokuvan trailerin

Kolautin pääni keittiössä

Pelästyin pesseeni vääränlaista pyykkiä

Luulin kissan karanneen ovenraosta ulos

En meinannut löytää äitiysvaatteita säilytyksestä

Appi- sekä omat vanhempani tulivat yllätykseksemme samalle laivalle

Syksyllä on niin kaunista

Mieheni toi minulle yllätyksenä abc:lta valkosuklaakeksin

Joululaulut, kaikki niistä

Kuopuksemme leikki minun vanhalla lelullani
Vanhempani löysivät ulkomaanreissulla ollessaan meille parin vuoden takaa tutut kissat hotelliltamme ja saimme kuulla kissojen voivan oikein hyvin

Mainittujen tilanteiden lisäksi vielä joitakin viikkoja sitten tuli päivittäin hetkiä, jolloin silmäni kostuvat liikutuksesta tai milloin mistäkin. T:lle selitinkin miksi itkin niin helposti, kieltämättä hänkin oli hieman ymmällään miksi silmät punaisena vollotin löytyneiden kissojen perään tunti tolkulla, haha! Hassua miten erilainen tämä raskaus on edellisiin verrattuna. Hyvin paljon samaa, mutta huomaan selkeitä eroja kyllä. Ja tämä aivan varma poikaolo, jota ei koskaan ennen ole ollut. Pari viikkoa vielä rakenneultraan, jossa toivottavasti selviää myös sukupuoli. Ensimmäinen kolmannes on ollut jo hyvän aikaa ohi ja huomaan itkuherkkyydenkin jo hellittäneen.

Mistä nämä kaikki ihanat itkukohtaukset sitten johtuvat?

Raskausaikana istukka tuottaa huomattavan määrän raskautta ylläpitäviä hormoneja, joista eniten tunteisiin vaikuttavat estrogeenit, eli keltarauhashormonit. Hormoneja on raskausaikana elimistössä satoja, jopa tuhansia kertoja enemmän kuin normaalisti, jonka myötä odottava nainen reagoi kaikkeen herkemmin - joka taas liittyy siihen, että synnytyksen jälkeen pystyy vastaamaan lapsen tarpeisiin oikealla tavalla. Mielialanvaihdokset yleensä tasaantuvat ensimmäisen kolmanneksen jälkeen, jonka jälkeen keskiraskaus on yleensä tasaista ja helppoa aikaa.

Vanhan kaapin uusi ilme kalkkimaalilla

Olin jo hyvän aikaa pohtinut meille sopivaa vitriiniä, johon saisi mm. jalallisia laseja kauniisti esille. Koska tilamme ovat rajalliset (kuten keittiön kaapitkin) oli kohtalaisen hankalaa löytää sopivan mallista vitriiniä nurkkaan. Lopulta keksin, että ostamme käytetyn kulmakaapin, jossa yläovessa on lasi ja alaovi on umpinainen, Torista löysin juuri sopivan 30e:n hintaan.

Sen jälkeen tilasin Jeanne d'Arc Livingin paljon kehuttua kalkkimaalia (sävynä natural white) 700ml purkin (n.25e), sekä saman merkin läpinäkyvää vahaa (n.15e). Odotukseni olivat korkealla netistä luettujen kehujen ansiosta.

Kuvat: Jeanne d'Arc Living

Jeanne d'Arcin kalkkimaalit ovat kemikaalittomia, sekä tuoksuttomia, joten maalaaminen onnistui moitteetta olohuoneessa. Maali ei valunut käytännössä yhtään, eikä ikkunoita tarvinnut teippailla, sillä kuivunut maali lähti lastalla rapsuttamalla todella helposti, siis aivan mahtava tuote! Alkuvalmisteluja (pölyjen pyyhintää lukuunottamatta) ei tarvinnut tehdä, siihen vain lakatun pinnan päälle ja hyvin pysyy! Lisäksi kyseinen maali oli kuivaa jo puolen tunnin kuluttua. Ensimmäisen kerroksen jälkeen oranssihtava männynsävyinen pohja kuulsi vielä omaan mieleeni turhan paljon läpi, joten lähes saman tien maalasin uudemman kerroksen. Kaksi kerrosta riitti saavuttamaan juuri sen ulkonäön, mitä olin halunnut ja purkissa oli edelleen maalia 1/4 verran - todella riittoisaa siis! Kaikista näistä kehuista huolimatta kyseessä ei ole yhteistyöpostaus, nämä ovat ihan vain omia havaintojani ja mielelläni jaan positiivisen kokemuksen teille lukijoillenikin.

Koska kalkkimaali on kuivuttuaan huokoista vaativat enemmän käytössä olevat pinnat joko lakan, tai vahan päällensä. Otin palan puhdasta vaahtomuovia, hieroin vahaan kevyesti ja levitin lähes kauttaaltaan. Vaha oli hyvin helppokäyttöistä, mutta poikkesi maalista melko vahvan tuoksunsa puolesta. Jo kevyt kerros riitti, lopulta vahan kuivuttua muutaman tunnin, otin puhtaan liinan, jonka kanssa kävin hyllyn vielä kertaalleen läpi - ikäänkuin tasatakseni vahan, se sai aikaiseksi pienen kiillon. Aamulla suoritettu vahaus ja illalla hylly tuntui käsin koskettaessa täysin kuivalta.

Vau mikä muutos, siis olen aivan rakastunut tähän hyllyyn! Loppusilauksen saivat aikaan uudet vetimet. Tarkoitus oli saada kaapista kaunis, mutta kotikutoisen näköinen - siveltimen vedot saivat mielellään jäädä näkyviin, sekä värin ei ollut tarkoitus levittyä täysin tasaisesti. Lopputulos vastaa täysin suunniteltua. Nyt kelpaa asetella ihanuuksia näkyville ja piilottaa kaapin kätköihin kaikenlaista tavaraa, tykkään!

Kuinka kertoa lapselle kuolemasta?

Kun toinen lapsemme vuonna 2012 menehtyi raskausaikana esikoisemme oli 3-vuotias. Hän ei tiennyt raskaudesta - saati olisi sitä kunnolla ymmärtänyt, vauvasta oli muutamaan kertaan puhuttu, mutta se jäi unohduksiin, kun ei vain enää puhuttu. 3-vuotias on vielä niin pieni, ettei jäänyt odottamaan pikkuveljen syntymää, vaan tosiaan asia vain jäi pois. Silloin päätimme, että emme salaa asiaa häneltä vuosikausia, vaan kerromme kun hänellä on tarpeeksi ikää käsittää asia. 

Kun N oli reilun vuoden ja T 5-vuotias otimme asian puheeksi syksyn mittaan. Kerroimme miten T:llä pitäisi olla toinenkin pikkuveli, mutta hän oli syntynyt kuolleena, koska hänen sydämensä oli viallinen. 5-vuotias käsitti asian hyvin, hänelle oli ehdottoman tärkeää saada jättää joulukortti jouluna kynttilän kera hautausmaalle. Yhdessä itkimme, erityisesti hän kaipasi pikkuveljelle omaa hautaa, eikä vain muistolehtoa, jossa käydä muistelemassa. Nykyään, 7-vuotiaana hän toisinaan itsekin mainitsee "sen pikkuveljen, joka oli niin sairas, että syntyi kuolleena", kun puhutaan perheestämme. Pikkuveli on osa meitä ja meidän perhettämme, ei sitä tarvitse salata. 

Lapselle on tärkeä kertoa asiat rehellisesti, mutta lapsentasoisesti, kerrotaan siis sen verran mitä lapsi kysyy. Hän kysyy kyllä lisää mikäli haluaa tietää enemmän. Yleensä aikuisen silmiin yllättävänkin yksinkertaisetkin vastaukset riittävät ja erityisen tarkkana täytyy olla kertomisen totuudenmukaisuuden kanssa. Mikäli lapselle kertoo jonkun nukkuneen pois, saattaa lapsi alkaa pelätä nukkumaanmenoa, tai kertoo jonkun menneen pois, saattaa lapsi alkaa pelätä toisten lähtemistä. Asiat tulee kertoa niin kuin ne todella ovat; pikkuveli kuoli, koska hänen sydämensä ei toiminut oikein. Mikäli kuolinsyy on sairaus kannattaa painottaa sitä, etteivät kaikki sairaudet johda kuolemaan, ettei lapsi seuraavan nuhan/nuhakuumeen saapuessa pelkää henkensä edestä.

Toisen esimerkin voisin kertoa, kun lastemme isoisovanhempi, iäkäs henkilö jo, menehtyi. Koska asia ei tapahtunut täysin yllättäen, vaan sitä edelsi sairastelujakso kerroimme 6-vuotiaallemme isoisovanhemman olevan hyvin vanha ja sairas ja ettei hän välttämättä eläisi enää kauaa. Tuolloin asiaa olisi vähän pohjustettu lapselle etukäteen, mikä osoittautui myöhemmin todella hyväksi asiaksi. Erityisesti herkän lapsen kohdalla suosittelen pohjustamaan asiaa - mikäli mahdollista, vaikka se tuntuisikin raskaalta aiheelta puhua. Menehtymisen jälkeen keskustelimme lapsemme kanssa siitä, kuinka henkilöä ei tarvitse, eikä pidä unohtaa. Häntä saa muistella ja hänestä saa keskustella, vaikka hän ei täällä enää olekaan. Lapsi olisi tahtonut hyvästelemään hautajaisiin, mutta sukulaisten päätöksestä oli sovittu, ettei hautajaisiin tulisi lapsia. Onhan se hämmentävä ja raskas tilaisuus aikuisillekin. Lapsi sai myöhemmin sytyttää isoisovanhemman muistolle kynttilän ja se tuntui olevan hänelle hyvin tärkeä asia, kun hautajaiset jäivät välistä.

On tärkeä antaa lapselle mahdollisuus suruun. Tietysti lapsen iästä riippuen kannattaa miettiä milloin kertoo menetyksestä ja milloin ei. Asiat eivät niin vain katoa ja jää unohduksiin, itse koen, että jos lapsella on tarpeeksi ikää kysellä "puuttuvan" henkilön perään, on hänellä tarpeeksi ikää saada jonkinlainen selitys asialle sen sijaan, että jätettäisiin vain vastaamatta selvästi lapsen mieltä askarruttavaan asiaan. Tällä hetkellä 2-vuotias kuopuksemme ei näitä meidän perhettämme koskevia tapahtumia muista, joten hänelle emme ole erikseen niistä puhuneet. Menetetystä veljestä varmasti joidenkin vuosien kuluttua, kun hän vaikuttaa asiaan valmiilta.

Miten sinä olet kertonut lapselle kuolemasta? 

Minkä ikäisen lapsen ottaisit mukaan hautajaisiin?

Raskausajan aurallinen migreeni

Aamulla herätessä ensimmäinen ajatus on se, pääseekö sängystä ylös tarpeeksi varovaisesti - ettei se taas alkaisi. Koko aamupäivä menee pelossa, kun odottaa ilmestyvätkö näköhäiriöt. Itselläni näköhäiriöt ovat niin vahvoja, etten voisi kuvitellakaan niiden aikana esimerkiksi ajavani autoa, siksi autolla yksin liikenteeseen lähteminen pelottaa. Yleensä migreenikohtaukseni ovat alkaneet näkökentän pienentymisellä, selkeä alue saattaa olla 5 x 5cm kokoinen, sitten iskevät sahalaidat joko molemmille puolin, tai vain toiselle, mutta yli keskilinjan reilusti. Hiljalleen aurallisten oireiden jatkuessa alkaa särky, joka lamaannuttaa kohtalaisen hyvin. Pahimmassa tapauksessa särky on jatkunut pitkälle seuraavaan päivään, kaksi päivää sängyssä migreenin kourissa ei kuulosta mukavalta, eikä sitä todellakaan ole. 

Tyypillinen auraoire on näkökentän pieneneminen, itselläni se näkyy hyvin paljon tämän kaltaisena, jolloin lukeminen ja katseen tarkentaminen on todella haastavaa.

Migreenikohtaukset ovat melko yleisiä raskausaikana, mutta melko epätyypillisiä, jos niitä ei normaalisti ole ollenkaan. Kuten minun tapauksessani siis. Raskauden edetessä kohtaukset monesti hellittävät, mutta ei ole ollenkaan epänormaalia, jos kohtaukset lisääntyvät. Aika arpapeliä. Itselläni oli aivan alussa jopa 2-3 kohtausta viikossa, sittemmin on mennyt monta viikkoa ilman kohtausta ja nyt lähiaikoina on yksi lievä kohtaus tullut. Toivottavasti ne olivat siinä, eivätkä jatku enää.

Raskausaikana ensisijainen lääkehoito on parasetamoli, joka on turvallinen raskauden kaikissa vaiheissa. Varsinaisesti migreenilääkkeitä ei ole tutkittu raskauden ajalta, mutta sumatriptaanista on eniten näyttöä ilman erityisiä haittoja. Lääkehoidosta raskausaikana tulee aina keskustella lääkärin kanssa! Neuvolalääkäriltä sain itse vinkin, että 1. ja 2. kolmanneksen ajan voi käyttää myös ibuprofeenia, heti säryn alkaessa (ei vielä auraoireiden aikana) ottaa maksimissaan 1g parasetamolia ja 600mg buranaa yhdessä, jolloin saadaan heti kivun tultua se mahdollisesti hallintaan ilman varsinaisia migreenilääkkeitä.

Ja mistä vetoa, että nyt kun kirjoitan tämän tekstin on pian tiedossa uusi migreenikohtaus? Johan tässä on nyt hetki mennyt paremmin, toivottavasti kohtaukset ovat historiaa.

Onko sinulla kokemuksia raskausajan migreenistä? Miten olet hoitanut sitä?