Lapsi, jonka syntymäpäivää ei muisteta

Siitä on muutaman tunnin kuluttua neljä vuotta, kun pidin sylissäni pientä täydellistä poikaamme. Hänen syntymäpäivänsä piti olla helmikuussa, ystävänpäivän jälkeen, talven kovimmilla pakkasilla. Hänen syntymäpäivänsä piti olla kuin kenellä tahansa muulla tässä perheessä, tarjolla olisi kakkua kera muiden herkkujen, kylässä olisi liuta läheisiä juhlimassa iloista syntymäpäiväsankaria. Asiat eivät kuitenkaan menneet kuin oppikirjoissa vaan hän päätyi tilastopoikkeamaksi. Numeroksi papereihin, nimettömänä. Meidän pieni täydellinen poikamme. 

Tuolloin perheemme ajanlasku pysähtyi, olemme huomanneet tapahtuman jälkeen puhuvamme ajasta "ennen vauvan menetystä" ja "vauvan menetyksen jälkeen". Se jakaa selkeästi elämämme kahteen jaksoon. Lisäksi tapahtuma vaikuttaa alitajuisesti joka syksy, kesälomien jälkeen huomaan odottavani lokakuuta, odottavani tätä päivää, joka menee haikeudella ohi. Joskus joulun jälkeen hieman helpottaa, mutta selkeästi asia on mieleni päällä koko syksyn jouluun saakka,  joka vuosi. 

Se, että joku puhuu meistä kaksilapsisena perheenä tuntuu entistä pahemmalta aina syksyisin, mutta olen kyllästynyt korjaamaan asiaa. Jokainen kaavake, kysely tai mikä vain, jossa lapsilukua kysytään on minulle vaikea, minun on vaikea laittaa siihen luku 2, mutta kaavakkeesta riippuen se 3 ei aina sovi. Se nyt vain on fakta, että lapsi on yksi perheestämme, yksi kolmesta pojastamme, vaikka muut eivät hänen syntymäpäiväänsä muistaisikaan. Uuden raskauden myötä arvuuttelut sukupuolesta ovat tulleet monesti keskustelunaiheeksi. Useampikin on arvuutellut saammeko "kolmannen pojan" vai kenties tytön, sisältä sattuu, mutta en aina jaksa mainita siitä, että tämä tuleva on meidän neljäs lapsemme. Mahdollisesti neljäs poikamme. Vaikka muut eivät edesmennyttä lastamme muista tai ajattele meille hän on kuitenkin aina olemassa, minä pidin häntä sylissäni hetken ajan, otin kuvia ja annoin suukon poskelle. 28cm 488g puhdasta kultaa, pieni nöpönenä ja suppusuu, ihan kuin isoveljellänsä. Esikoinenkin ymmärtää, että pikkuveli on osa perhettämme, vaikka pilvenreunalla onkin. Hän toisinaan kysyykin kuinka vanha pikkuveli nyt olisi ja nyt kun olen raskaana on T puhunut kuinka hänestä tulee kolmannen kerran isoveli. Joulun aikaan emme enää käy aattona hautausmaalla, sillä kyyneleistä ei meinaa tulla loppua. Käymme aatonaattona toivottamassa pikkuiselle hyvää joulua kortin ja kynttilän kera, silloin saamme surra vaikka koko päivän kaikessa rauhassa, halata ja lohduttaa toisiamme. 

Hyvää syntymäpäivää pieni kulta, paljon suukkoja sinne pilvenreunalle. Äiti rakastaa sinua aina.

Tarkemmin myöhäiseen raskaudenkeskeytykseen liittyvistä asioista voit lukea täältä.

Painu Pelle hiiteen!

Kukaan uutisia seuraava ei varmasti ole välttynyt viime päivinä kuulemasta jenkkilästä Suomeen rantautuneista "tappajaklovneista". Uutisissa on kerrottu tapauksia tulleen kymmenisen nyt viimeisen parin päivän aikana, kuitenkin tapauksia on huomattavasti enemmän. Puskaradio kertoo täällä meilläpäinkin olleen pelkästään eilisillan aikana useampia tapauksia ja Raisiossa tänä aamuna ennen kahdeksaa koulumatkan varrella olleesta klovnista. Mikä mielenvika on pelotella lapsia? Kävisivät pelottelemaan aikuisia, jos ylipäänsä on pakko pelotella. Ihan käsittämätöntä! Olen niin raivoissani! Ruotsissa on kerrottu yhden klovnin puukottaneen jotakuta ja toisen viiltäneen lasinsirpaleella jahtaamaansa henkilöä. Lisäksi Ruotsissa yksi klovneista oli mennyt kerrostaloon, soittanut ovikelloa ja oven oli avannut 8-vuotias poika. Poika oli kauhuissaan hypännyt parvekkeelta kolmisen metriä alas päästäkseen karkuun. Ajankohtaisia kohtaamisia voi seurata esimerkiksi Facebookin Klovnihavainnot-ryhmästä. 

Kuva: Punanaamio

Kyse on siis villityksestä, joka on saanut alkunsa Amerikassa tehdyistä piloista, joissa klovniksi pukeutuneet henkilöt pelottelevat ohikulkijoita erilaisissa paikoissa. Kyseistä pelottelutilanteista kuvattuja videoita löytyy lukuisia mm. Youtubesta. Kyseiset klovnit ovat erittäin uhkaavan näköisiä ja saattavat lähteä juoksemaan perässä esimerkiksi moottorisahan tai pesäpallomailan kanssa. Pahimmissa videoissa klovnit ovat olleet esimerkiksi "tappamassa" jotain, jonka jälkeen sivullisen huomattuaan ryntäävät perään. Ei ihan kevyttä huumoria. 

Kuva: Punanaamio

Olemme kotona käyneet mieheni kanssa keskustelua siitä, miten ekaluokkalaiselle tulisi kertoa asiasta. Emme halua lietsoa turhaa pelkoa, mutta hänen olisi kuitenkin hyvä tietää, että nyt on tällaista liikkeellä. Luulin näiden liikkuvan vain pimeällä, mutta eilen on erään urheilukentän laidalla ollut klovneja jo 17-18-välisenä aikana, silloin ei vielä ole pimeää! 

Jokaisesta klovnihavainnosta tulisi ehdottomasti ilmoittaa hätänumeroon 112, sillä säikyttely voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Järjestyslaissa kielletään yleisen järjestyksen häiritseminen muun muassa pelkoa herättävällä ja uhkaavalla käyttäytymisellä. Pelottelun asteesta riippuen kyseeseen voi tulla myös laiton uhkaus. Klovnin huvittelu saattaa käydä kalliiksi, sillä hän saattaa saada sakkoja maksettavakseen. 

Hävetkää pellet, olette pohjasakkaa!

Elämän suuruinen salaisuus

Ette usko, kuinka olen odottanut tätä päivää, että saan kertoa täällä blogissani ihanan uutisen! Mikäli kaikki jatkuu kuten tähänkin asti, on meillä ensi vuonna muutakin odotettavaa kuin kesällä olevat häät. Nimittäin haaveemme olisi tarkoitus toteutua keväällä, jolloin perheemme kasvaa yhdellä pienokaisella! Kovasti toivoimme, että perheemme lisääntyisi vielä ennen häitä ja nyt tämä näyttää tapahtuvan. 

Neljättätoista viikkoa mennään, nt-ultra on takanapäin ja kaikki näytti sielläkin olevan oikein mainiosti. Koska takana on yksi poikkeava raskaus olemme tarkemmassa seurannassa ja ultratkin suorittaa kätilön sijaan lääkäri. Vielä on vähän avoinna pääsemmekö tällä kerralla (käytännössä katsoen oman mielenrauhamme takia) hyksiin sydänspesialistille ultraan vai uskallammeko luottaa rakenneultran yhteydessä tehtävään tutkimukseen.

Lapsille kerroimme uutisen heti nt-ultran jälkeen. Esikoinen kertoi innolla odottavansa pikkuveljeä, "koska sitten meillä olisi hyvä jengi ja voitaisiin leikkiä hippaa ja piiloa, tytöt ei leiki niitä niin paljon" ja kuopus kaivoi paitaani ja etsi sieltä vauvanukkeaan. Lopulta kun nukke löytyi sängystä alkoi hän kaivamaan paitani alta toista vauvaa ja vähän hermostuikin, kun vauvaa ei niin vain saanutkaan masusta pois. Katsoimme parhaaksi kertoa lapsille heti tässä vaiheessa, koska raskaus on selvästi tullut näkyviin, emmekä halunneet kohdata epämukavia tilanteita, jos joku kyselisi jotain ja lapset siinä kohtaa tajuaisivat homman. Näin on hyvä. Voi rakkaat <3 

Ulkovaatteet - edullisesti vai rahaa säästämättä?

Talvi tulee ja sen myötä pohdinta kunnon toppavermeistä. Mitä ne sitten ovat? Toisinaan netissä törmää keskusteluihin, joissa pyöritellään silmiä "merkkituotteiden" ostajille ja itse mainostetaan ostavansa kaikki ulkovaatteet halpaketjujen liikkeistä. Onko väärin ostaa hinnakas, kunnon teknisillä ominaisuuksilla varustettu puku, kun halvallakin voisi päästä - vai voisiko? Saako kalliimmista puvuista myydessä mitään takaisin? Säästyvätkö ne yhtään edullisempia paremmin seuraavalle käyttäjälle?

Halusin tehdä pientä vertailua siitä, mikä todellisuudessa tulee edullisemmaksi. Teknisiksi esimerkeiksi valitsin tällä hetkellä kovassa suosiossa olevia merkkejä, kun taas edullisemmat puvut ovat selkeästi edullisempien liikkeiden valikoimasta. Hintaluokaltaan esimerkit ovat aika lailla ääripäistä, toki kaupoista löytyy kaikkea siltä väliltäkin.

Vaunuikäinen, ei maassa touhuava vauva:

Ihan pienillekin löytyy haalareita sekä teknisillä, että teknittömillä ominaisuuksilla. Mikäli liikkeellä ollaan vaunuilla, ovat tekniset ominaisuudet turhia. Mutta esimerkiksi kantoreppua käytettäessä huonolla ilmalla on varmasti parempi pukea tekninen puku, kuin sadevaatteet - toisaalta, ehkä sateenvarjokin riittäisi? Vauvaikäinen saattaisi pärjätä yhdelläkin puvulla koko talven, eli melko edukkaasti pääsee vielä tässä vaiheessa.

Leikki-ikäinen / taapero:

Rymyää ja touhuaa paljon maassa, usein istuenkin, jolloin peppu ja polvet ovat äkkiä märkänä. Ilman kunnon teknisiä ominaisuuksia kannattaa huomioida se, että käyttöön tarvitaan usein myös sadevaatteet ja vähintään yksi vaihtopuku, jos ja kun vesi pääsee kuitenkin jostain välistä haalariin asti. Huomaa vertailussa, että vettä hylkivä ei ole sama asia kuin vedenpitävä. Vettä hylkivissä on kevyt kalvo kankaan pinnalla estämässä vesisadetta pääsemästä heti läpi, kun taas esimerkiksi 10000mm vesipilaria voi sanoa jo täysin vedenpitäväksi. Teoriassa voisi pärjätä koko talven yhdellä teknisellä puvulla, tai kahdella teknittömällä kurahousuineen. Usein vanhemmat haluavat kuitenkin ostaa eri ulkovaatteita esimerkiksi kauppa- ja kyläilyreissuja varten. Yksinkertaisuudessaan voidaan siis ajatella, että 1 tekninen puku vs 2 teknitöntä / 1 teknitön + sadevaatteet. 

Kouluikäinen:

Ei välttämättä enää suostu pitämään haalaria, eikä varsinkaan sadevaatteita. Ilmasta ja koulumatkan pituudesta riippuen on hyvä miettiä pärjääkö edullisemmalla vai pitääkö panostaa myös teknisiin ominaisuuksiin. Sadeilmalla voi lapsi voi hyvin käyttää sateenvarjoa, jolloin yläaosa vartalosta pysyy kuivana. Meillä on hankittuna tekniset housut, etteivät jalat ole loskasta aivan märkänä, mutta takki on lähes teknitön, lisäksi on viime talvesta tekninen haalari - mikäli se vielä kelpaa käyttöön.

Itselläni on kokemusta sekä teknittömistä, että teknisistä ulkovaatteista ja pakkohan se on myöntää, että teknisistä ominaisuuksista on etua. Toki kuivalla lumikelillä käy melko hyvin teknitönkin, ellei lapsi aio istua hangessa kovin kauaa ja lumi sula märäksi läiskäksi pepun kohdalta. Nämä ovat kovasti mielipideasioita, mutta molemmat ovat varmasti yhtä hyviä. Ei aina tarvitse olla markkinoiden kallein puku päällä, mutta toisaalta eipä se paljon edullisemmaksi tule ostaa useaa teknitöntä pukua.

Jälleenmyynnin ja keston suhteen olen huomannut, että tekniset puvut tekevät kirppiksillä kauppansa huomattavasti paremmin ja korkeammalla hinnalla. Sen perusteella voisin sanoa niiden olevan suositumpia kätevyytensä puolesta. Meillä lähes kaikki vaatteet ovat kestäneet koko kauden hyvässä kunnossa, joten kestävyydestä en osaa sen tarkemmin sanoa. Pakko kuitenkin mainita, kuinka kerran ostin käytetyn Molon haalarin erinomaisessa kunnossa pojalleni, meillä sitä käytettiin kahtena talvena ja myytiin vielä eteenpäin usean kympin hintaan. Ei paljon hintaa jäänyt meille maksettavaa per talvi, vaikka kyseessä olikin kalliimman hintaluokan puku. Toisen Molon puvun kohdalla taas kävi niin, että polvessa oli reikä jo puolessa välissä talvea, melko yksilöllistä tuntuu olevan vaatteiden kuluvuus siis..

Mitäkö hain tällä vertailullani? No sitä, miten paljon ihmettelen kuinka yleensä ne "merkkituotteiden" ostajat saavat kuraa niskaansa muilta äideiltä. Kuten huomattua, kalliimilla tuotteilla ne tekniset ominaisuudet ovat huomattavasti paremmat, joka tietysti tekee lisähintaa. Aivan varmasti merkin suosiokin tuo lisähintaa, niin kuin muissakin suosituissa tuotteissa, mutta niin se vain menee. Ja tosiaan tätä vertailua tehdessäni huomasin, että välttämättä niillä edullisemmilla teknittömillä puvuilla ei yksistään pärjää koko talvea, vaan rinnalle tarvitaan vähintään toinenkin setti ja ne sadevaatteet, jolloin yhteishintaa tulee niillekin ihan kiitettävästi.

Ei hei äidit jakseta vääntää joka asiasta, se on oikeasti ihan se ja sama millä tavalla kukin lapsensa pukee, kaikki lapset ovat varmasti yhtä rakkaita vanhemmilleen. Joku jonottaa Mini Rodinin outlettiin monta tuntia tuhlatakseen satasia, kun taas joku kipaisee lähimarkettiin hakemaan sopivimman Lotta & Lassi-ulkopuvun, mutta yhtä arvokkaita ihmisiä me olemme lapsinemme. Eikö niin?

On syksy niin ihmeellinen

Syyssateet ja viilenevät ilmat tuovat väkisinkin mieleeni lähestyvän talven. Aamulla ulos lähtiessä saa kaivaa pidempää aluskerrastoa päällensä ja auton ikkunat saa rapsuttaa yön pikkupakkasten jäljiltä. Jo syyskuun aikana oli postilaatikkoon kolahtanut joululehtien ennakkotilaajan lasku, sekä erään lehden takasivulla oli jo kovin jouluisia tuotteita, aika hurjaa - hyvällä tavalla!

Itse jouluihmisenä henkeen ja vereen olen tietysti innoissani, vaikkakin tänä vuonna tavanomaista myöhemmin, sillä yleensä olen tähän mennessä jo suunnitellut tulevan joulun lahjat.

Toki muutama lahja on jo ollut ostettuna useamman kuukauden, mutta minulla on ollut tapana tehdä itse jotain herkullista/käytännöllistä, joiden takia olen miettinyt lahjat oikein aikaisin. Tarvittaessa olen hyödyntänyt omenia, sieniä tai vaikka pihlajanmarjoja, eikä niitä enää kovin helposti marras-joulukuussa saa. Tänä vuonna ajattelin ottaa vähän rennommin lahjojen suhteen, ajatus itse tehdystä on toki aivan ihana ja toivon, että saajat ovat arvostaneet lahjoja yhtä lailla kuin minä niitä suunnitellessani ja tehdessäni, mutta ensi kesän häät vievät nyt aika paljon aikaa. Ja onpa tässä muutakin suurta vielä tapahtumassa, joten nyt ei vain aika ja resurssit riitä ihan kaikkeen.

Mutta koska on syksy, olen kaivanut kaapista esiin kynttilöitä, sekä kutimet ja parit villasukatkin olen jo tehnyt ystäväni lapsille. Pari päivää sitten vaihdoin vihdoin kesäiset verhot pois. Viime viikolla järjestelin paristokäyttöisiä led-valonauhoja valoa tuomaan, illat ovat kovin pimeitä ja erilaiset pienet valot tuovat tunnelmaa. 

Loppukesästä lähtien suuntaamme metsään koko perhe, korit täyttyvät niin kantarelleista, suppilovahveroista kuin herkkutateistakin. Metsässä ihmetellään puolukoita, sammakoita, sisiliskoja ja hiljaisuutta. Siellä suunnalla missä usein sienestämme on toisinaan tavattu susia, siitä syystä (tietysti lapsille emme ole tätä syytä kertoneet) olemmekin kovia laulamaan (tai siis minä ja pojat..), varsinkin jos minä kuulen yhtään turhan paljon rasahduksia metsän uumenista, haha!

Eli jos liikut metsässä ja kuulet äidin ja lasten laulavan kovaa ja epävireisesti olet kenties törmännyt meihin!

Etupihan vaahtera on pudottanut jo lähes kaikki lehdet, joten viime viikonlopun reissulta palattuamme tietysti piti ruveta haravoimaan. Mielessäni näin jokavuotiset pojista otetut kuvat lehtikasassa, eräänlainen perinne, kai? No, joka tapauksessa kuvat ovat aina olleet kauniita ja niitä on ollut niin ilo ottaa kuin katsellakin. Tänä vuonna poikkeuksen tekee Herra Ei, meidän oma 2-vuotiaamme, jolla nykyään vastaus 99% asioista on ei. 

Isoveli makasi kasassa, hänestä oli erinomaiset kuvat jo otettu. 

Minä: "N tule sinäkin makoilemaan tänne T:n kainaloon, otetaan kuva!"

N: "En halua"

Minä: "Tule vain, meneekö T pois ja N tulee yksin?"

N: "En halua"

Vuoropuhelua jatkui hetken aikaa, mutta totesin, etten saa nuorimmaista lehtikasaan ilman itkua. Hänestä otettiin sitten muunlaisia kuvia, kivoja nekin!

Minulle jokainen vuodenaika tuo omat ihanuutensa, mutta syksyssä on tunnelmaa!

Tuuli puhisee pihalla, sade ropisee kattoon.

Minä sytytän muutaman kynttilän, kietoudun vilttiin ja neulon villasukkia kissa sylissäni kehräten.