Lauantaiaamu 5.7. alkoi ihan tavanomaisesti, esikoinen katseli piirrettyjä, kun minä ja mieheni touhusimme tavallisia aamutoimia. Joskus puoli kymmenen-kymmenen aikaan kuitenkin sain ensimmäisen supistuksen. Siinä vaiheessa en ajatellut siitä sen enempää, olihan vastaavia kipeitä supistuksia tullut jo viikkoja monta päivässä.
Tunnit kuitenkin kuluivat ja supistuksia tuli jokseenkin säännöllisesti, 5-10 minuutin välein koko päivän.
Illalla muutamaa minuuttia vaille kahdeksan saavuimme sitten Tyksiin ja spinaalipuudutuksen avulla syntyi "pieni" 56,5cm ja 4650g mies 6.7. vähän ennen kello kolmea yöllä.
Synnytys meni oikein hyvin, onneksi en tiennyt vauvan kokoa etukäteen!
Olihan jo neuvolassa taivasteltu valtavaa vatsaani, kuitenkaan ei ollut kyse raskausdiabeteksesta, lapsivettä ei ollut paljoa, eikä kokoarvionkaan mukaan pitänyt olla edes neljäkiloisesta kyse.
Olihan jo neuvolassa taivasteltu valtavaa vatsaani, kuitenkaan ei ollut kyse raskausdiabeteksesta, lapsivettä ei ollut paljoa, eikä kokoarvionkaan mukaan pitänyt olla edes neljäkiloisesta kyse.
Viikkoja oli kasassa 41+1, joten kaiketi äidin masussa oli vain ollut hyvä kasvaa.
Vauva - tai siis Yrjänä, kuten häntä kutsumme ennen ristiäisiä, on nyt reilun 2 viikkoa vanha.
T on ottanut pikkuveljen oikein hyvin perheeseen, kuten etukäteen osasimme arvellakin.
Välillä häntä ärsyttää vauvan itku (varsinkin, jos pikkukakkonen on kesken..), mutta muutoin huolehtii hyvin veljestä. Pusuttelee ja hoitaa toista kovin :) <3 Suurempia mustasukkaisuuskohtauksia odotellessa...
Arki on lähtenyt siis oikein hyvin sujumaan, katsotaan miten käy, kun miehen isyysloma loppuu ja se todellinen arki alkaa. Ei kai, kyllä me pärjätään :)
