On aika kiittää ja kättä puristaa

Blogimaailma on tullut minulle hyvin tutuksi viime vuosina. Olen saanut lukuisia uusia tuttavia ja kohdannut mielenkiintoisia hetkiä. Tällä hetkellä koen, että haluan keskittyä elämässäni enemmän meihin; lapsiini ja mieheeni - meidän perheeseen. Olen eilen illalla lähettänyt blogini irtisanomispyynnön Kaksplussalle.

Ette uskokaan miten paljon yhteen postaukseen saa aikaa kulumaan, puoli tuntia, eikä tuntikaan riitä laisinkaan. Yksi postaus ottaa usean tunnin työpanoksen, enkä tällä hetkellä tahdo käyttää elämästäni niin paljoa aikaa blogiin. Ihana harrastus, ei siinä mitään, mutta nyt ei enää aikani riitä siinä määrin mitä laadukkaan blogin pitäminen vaatisi.

Lasten tapaan hiljenee määrittämättömän mittaiselle tauolle, enkä lupaa jatkosta mitään. En itsekään tiedä palaanko blogin äärelle enää. Mikäli haluat kuitenkin seurata meidän tulevaa muuttoa ja muutenkin arkeamme, niin edelleen olen aktiivinen Instagramissa. Muuttopäivä lähestyy, kuukausi vielä!

Kiitos te lukijat, kiitos Kaksplus. 

Talokaupoilla

Viime viikkojen blogihiljaisuuteen on syynsä. Ajatukseni ovat olleet viime viikkoina hyvin paljon muualla kuin blogimaailmassa. Aloitetaanpa aivan alusta.

Olen hoitovapaalla kahden nuorimman kanssa vielä ensi vuoden kevääseen, joten ajatuksenamme oli alkaa realistisesti vasta silloin etsimään uutta kotia. Ajatus tämänhetkisestä kahden makuuhuoneen kodista ahdisti, mutta näin olisi ollut järkevintä. Etuovea oli jo tovi selailtu, ihan vain kartoitusmielessä millaista olisi tällä seudulla saatavilla ja millaiseen hintaan. Seutuakin oli kartoitettu, joitakin kilometrenä vähän joka suuntaan. Oikein sopivaa ei tullut vastaan, mutta se ei huolettanut, koska vasta ensi vuonnahan sitä oli tarkoitus etsiäkin. Vähän jännitti mielessä kuinka ehdimme löytää kodin ennen syksyn eskarinalkua, ei nimittäin olisi mukava joutua heti vaihtamaan esikoulua ryhmään päästyään.

No, sitten eräänä päivänä katsoinkin vähän laajemmalta alueelta ja pam! Siinä se oli! Vasta julkaistu ilmoitus talosta, joka oli kuin tehty meille. Ei uusi, mutta todella siisti ja riittävän iso. Suuri plussa metsään rajoittuvasta tontista. Pari päivää mietittyämme päätimme kokeilla onneamme. Äkkiä varaamaan yksityisnäyttöön aikaa, samoin pankkiin. Emmehän olleet käyneet edes lainaneuvotteluita, sillä mikään kiire ei asian suhteen pitänyt olla. 

Viikkoa myöhemmin meillä oli lainalupaus taskussa ja ostotarjous tehtynä. Olimme talon ensimmäiset katsojat, toki emme kylläkään ainoat kiinnostuneet. Myyjät hyväksyivät tarjouksemme ja se oli menoa se.

Nyt joitakin viikkoja (ja kaikenmaailman radon-painajaisia) myöhemmin on kaupat tehty. Siellä se on, meidän koti. Meidän ihanan täydellinen koti. Kaiken kruunaa, että esikoisemme saa jatkaa vanhassa koulussaan, vaikka kunta vaihtuukin. Näin tän pitikin mennä. Syksy, tule pian. Elokuussa muutetaan!

Potkupyörällä vauhtia ulkoiluun ja treeniä tasapainoon

Kaupallinen yhteistyö: Polkuped

Kun Samun kaksivuotissyntymäpäivät alkoivat lähestyä, otin yhteyttä itseeni vaikutuksen tehneeseen Polkupediin. Selailin sivuja ja iskin silmäni saksalaisvalmisteiseen Pukyn potkupyörään, josta olinkin vuosien varrella kuullut vain hyvää sanottavaa; ne ovat laadukkaita, tukevia, kestäviä ja suuren plussan saa kätevästä astinlaudasta. Keskimmäisemme vanha potkupyörä olisi vielä liian suuri ja nyt ajatuksena olikin hankkia joku matalammalla rungolla oleva, jolloin jo 2-vuotiaan olisi todella helppo lähteä harjoittelemaan pyöräilyn alkeita. Ei ole vaikea arvata mihin merkkiin päädyimme.

Polkupedin tapa kertoa tuotteista ja myydä iski minuun. Heillä on valtava tietotaito ja tahdonkin kertoa teille nyt lisää heistä ja heidän arvoistaan. On aivan ihana tukea kotimaista yritystä, jolle sydämen asiana on ihmisten hyvinvointi ja lasten terveys, eikä firmaa pyöritetä rahankiilto silmissä. Kilpailu markkinoilla on suurta, arvostan itse entistä enemmän kotimaisia asialleen omistautuneita yrityksiä, jotka seisovat sanojensa takana. 

Polkupedin taustalla häärivät Eva ja Thomas, kolmen lapsen vanhemmat, joille liikunta on aina ollut tärkeä osa elämää. Eva toimiikin päivätyökseen liikunnanopettajana Thomaksen pyörittäessä verkkokauppaa ja toimiessa hierojana. Erityisesti lasten liikunta on lähellä heidän sydämiään ja siitä on vahva kokemus, sekä tieto. Heidän kauttaan hoituu yhteydenpito sujuvasti ja nopeasti, asiakaspalvelu kohdallaan! Heiltä, jos keneltä kannattaa kysyä asiantuntijan mielipidettä valintaa pohtiessaan.

Polkuped sai syntynsä vuonna 2010, jolloin heidän esikoisensa sai Pukyn potkypyörän. Tuohon aikaan potkupyöriä ei juurikaan Suomen markkinoilla vielä ollut ja sen kesän pyöräiltyään he aloittivat Pukyn potkupyörien maahantuonnin. Toiminta laajeni nopeasti ja 2012 aukesi verkkokauppa. Potkupyörien suosio lähti hurjaan nousuun ja valikoimaa laajennettiin. Valikoima on kuitenkin pidetty maltillisena, sillä siellä myydään vain tuotteita, joista Evalla ja Thomaksella on kokemusta. Näin he pystyvät parhaalla mahdollisella tavalla auttamaan asiakasta valitsemaan oikeanlaisen tuotteen. Suurin osa valikoiman tuotteista on tuotettu joko Pohjoismaissa tai Euroopassa, erityishuomiota kiinnitetään myös tuotteiden vastuullisuuteen. Tällä hetkellä valikoimasta löytyy mm. erilaisia ja -kokoisia lasten pyöriä, kypäriä, ulkoiluvaatteita ja voimistelutuotteita.

Pukyllä on nyt ahkerasti menty muutamia päiviä ja vauhtia riittää. Samun tasapaino on kehittynyt silmissä ja potkuttelu metsässäkin sujuu jo todella hyvin. Suomalaislasten liikunnan määrän on tutkittu vähentyneen huomattavasti, mutta juuri tällaisilla helpoilla keinoilla sitä voidaan lisätä jo pienestä pitäen. Ei aina tarvitse ottaa vaunuja mukaan, kaksivuotiaskin näyttää potkuttelevan jo oikein hienosti mukana! Miksipä ei heittäisi pientä pyörää vaikka kesälomaretkelle mukaan autoon niiden vaunujen sijaan. Maistuu muuten uni hyvin illalla, kun on päivän kulkenut potkutellen!

Hurautimme potkupyörillä kätevästi metsään etsimään sammakonkutua. Ja sitähän löytyi!

Mitä kaksivuotias oikeasti toivoo lahjaksi? 10 vinkkiä.

Kuopuksemme syntymäpäivä lähestyy ja olemme saaneet vastailla läheisten esittämiin lahjatoivekyselyihin. Ne perinteiset koneet, autot ja muut on lueteltu moneen otteeseen ja onhan ne niin ennalta-arvattavissa. Koska S ei vielä yksittäisiä sanoja lukuunottamatta puhu, päätin hänen puolestaan koota oikein mieluisan lahjatoivelistan - niin, siis mieluisan päivänsankarin mielestä.

Kaksivuotiaan syntymäpäivälahjatoiveet:

1. Helposti avattava käsirasva - hänen mielestään kaikki tarvitsevat rasvaa ja on ihan tylsää, kun äiti on sulkenut kannen liian tiukasti.

2. Tusseja - mieluiten vedenkestäviä, että saa ihailla taideteoksiaan loputtomasti.

3. Dvd-levyjä, koska jostain syystä niiden availeminen ja tutkiminen aina kielletään.

4. Isoveljen kouluikirjoja, tarvitseeko edes perustella?

5. Koiralle leluja, jotta voi varastaa niitä ja juosta koira kintereillään pakoon.

6. Kuulosuojaimet perheenjäsenille, että edes joskus saisi huoletta meluta.

7. Karkkia. Loputtomasti. Värillä ja maulla ei väliä, koska kaikkea maistetaan ja osa syljetään lattialle. Viis herkkupäivästä tai sokerin rajoittamisesta.

8. Tarroja, ei tarrakirjaa - se on turha. Tarrat voi liimata mihin tahansa, esimerkiksi isin työtakin selkään tai koiran turkkiin.

9. Kenkiä. Mitä isommat ja kuraisemmat, sen paremmat. Niillä pitää saada tepastella sisällä ja kiivetä sängylle - varsinkin sen jälkeen, kun on ensin käynyt kastelemassa ne suihkun lattialla.

10. Palvelevat perheenjäsenet. On kurjaa, kun toisinaan pitää useasti tunnissa pahoittaa mielensä, kun perheenjäsenet eivät toimi halutulla tavalla. Esimerkiksi anna heitellä astioita tai levittää vessapaperia.

Äiti oli taas sanonut jotain tylsää ja vähän taisi harmittaa. Paha mieli on läsnä arjessamme.

Noro, noro, pysy poissa

Wilmaan paukkuu viestiä rehtorilta: "Koulussamme on erityisen paljon norovirusta liikkeellä...", poika kertoo yhdeksän luokkakaverinsa olleen sairaana, kokkikerho on peruttu järjestäjän sairastumisen vuoksi, keskimmäisen kerhokaveri on oksentanut, facebookissa tuttavien lapsia ympäri Suomen on noroviruksen kourissa. Sitä vain odottaa milloin se "lottovoitto" osuu omalle kohdalle, joskin tässä kohtaa lottovoitoksi voisi sanoa ennemmin terveenä pysymistä. 

Norovirus säilyy pinnoilla jopa useita päiviä ja tarttuu erittäin helposti, joten sairastuneen henkilön on tärkeä pysyä kotona vielä parin oireettomankin päivän ajan, liian moni ajattelee taudin jo talttuneen, jos seuraava päivä on oireeton ja lähtee ihmisten ilmoille tartuttaen muita. Tähän aikaan vuodesta itse vältämme esimerkiksi lasten sisäleikkipuistoja ja uimapaikkoja, viimeksi olemme sairastaneet noron muistaakseni keväällä 2012 - varovaisuutta ja eritoten hyvää onnea on ollut matkassa.

Käsidesin riittävyydestä on ollut paljon keskustelua ja nykyään on markkinoilla norovirukseen tehoavia käsidesipulloja, esimerkiksi LV:n käsidesissä asiasta mainitaan erikseen. Tärkeintä on kuitenkin huolellinen käsipesu saippuaa käyttäen. Hyvä vinkki on laulaa Paljon onnea - laulu käsiä saippuoidessa, sillä se on juuri sopivan mittainen riittävään saippuointiin. Kaupassa on hyvä välttää koskemasta tuotteisiin turhaan, samoin kasvoihin, sillä esimerkiksi ostoskärryjen työntöosat ovat hyviä tartunnanlevittäjiä. 

Tällä hetkellä meillä eletään jännityksellä. Joka yö ollaan valmiudessa, jos pöpö iskee. Kerrossänky ja norovirus ei varsinaisesti tunnu parhaalta mahdolliselta ajatukselta, joten tarvittaessa levitetään patjoja lattialle. Toivon, että jokainen sairastunut pysyy kotona riittävän pitkään ja että kotona suoritettaisiin riittävän huolellinen siivous klooripohjaisilla aineilla sairastumisen jälkeen.

Taistelu noroa vastaan on alkanut.

Tunnetko sä valittajatyypin?

Kun oppii tyytymään siihen, mitä jo on, ihminen on henkisesti huomattavasti paremmassa tasapainossa. Toki jokainen meistä varmasti ottaisi mieluusti lisää rahaa, lisää aikaa, paremman auton, paremman koulutuksen ja mitä kaikkea, mutta unohdetaan, että näinkin on ihan hyvä. Uskon, että JOKAISEN elämästä löytyy positiviisiakin asioita ja uskon, että niihin panostaminen tasapainottaa henkistä mieltä.

Tiedätkö ne iänikuiset valittajatyypit? Ne, joiden elämää määrittää pessimistisyys ja negatiivisuus. Ne, joiden somefeedit täyttyvät milloin mistäkin valittamisen aiheesta, kun oikein koskaan ei mikään ole hyvin - vaikka monet (samat) henkilöt kerta toisensa jälkeen antavat heille toimivia neuvoja, jotka kantautuvat aina kuuroille korville. Negatiivisuuden kierre on valmis ja siitä pois pääseminen vaatii suuriakin ponnistuksia.

En tarkoita, etten itse koskaan valittaisi, osaan kyllä sen asian riittävän hyvin. Joskus, kun asiat menevät tarpeeksi pitkälle, muuttuvat ne jo surkuhupaisiksi. Mieli tekisi kovasti jälleen valittaa, mutta toisinaan on parempi olla ajattelematta sen syvällisemmin ja nauraa, kuinka hölmösti asiat taas menivät ja jatkaa eteenpäin. Itse voi valita jatkaako leuka pystyssä, vai rintaan painettuna.

"Itse voi valita jatkaako leuka pystyssä, vai rintaan painettuna."

Negativiisuus tarttuu huomaamattaan, huonotuulinen henkilö luo jäykkää tunnelmaa koko tiimiin ja saattaa pilata jokaisen päivän. Energiaa kuluu aivan valtavasti voivotteluun ja negatiivisuuden korostamiseen ja tuntuu, ettei sellaisen henkilön kanssa samassa tilassa voi itse olla positiivinen ja iloinen. Itseasiassa asiasta on jopa tehty tutkimusta, että valittamisen säännöllinen kuunteleminen heikentäisi hippokampusta ja näin tyhmentäisi ihmistä. 

Mitäpä jos valittamisen ja negatiivisuuden sijaan jakaisimme iloa? Tiesitkö, että hymykin tarttuu? Vaikka sun aamu olisikin mennyt päin helvettiä, niin mieti hetki ennen kuin valitat siitä toiselle jo ennen hyvän huomenen toivotusta. Kokeilepa aloittaa aamu silti iloisella tervehdyksellä, vaikka ottaisikin päähän. Tunteet tarttuvat jopa flunssaa tehokkaammin ja tässä julmassa maailmassa pahaa on ihan riittämiin. Ensi kerralla kaupassa kiinnitä huomiota siihen kuinka tervehdit henkilökuntaa. Tai kuinka kohtaat koulusta saapuvan lapsen tai työstä tulevan puolison. Ilahdu pienistäkin asioista, alku saattaa jopa tuntua väkinäiseltä, mutta se muuttuu luontevaksi. Opettele iloa, positiivisuutta ja onnellisuutta. 

Tyytyminen helpottaa elämää.

Viljaton, maidoton ja gluteeniton pizzapohja

Perheessämme on jo usean vuoden ollut erinäisiä vatsaongelmia, joten muutama päivä sitten tapahtuneen keskustelun päätteeksi päätimme panostaa viljojen käytön vähentämiseen. Jos nyt ei täysin viljatonta, niin niitä tulisi ainakin radikaalisti vähentää. Mielestäni muutoinkin viljat ovat vähän kuin maito, ei ihmisen ravintoa - vaikka niitä itse käytämmekin joissain määrin. Itsehän en ole maitoa juonut ruokajuomana enää vuoteen, teessä ja ruoanlaitossa käytän kyllä edelleen ja muut perheenjäsenet juovat, tosin eivät hekään jokaisella ruokailulla. Olen myös pohtinut kasviperäisten maitojuomien lisäämistä ruokavalioomme sen perinteisen lehmänmaidon sijaan.

Viljaton, maidoton ja gluteeniton pizzapohja

1 pelti

3 munaa

1 dl turkkilaista jogurttia (maidottomaan käytä soijajogurttia)

1 dl mantelijauhoa

2 rkl psylliumia

0,5 tl suolaa

Vatkaa munat ja jogurtti. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan. Taikina on todella löysä ja saattaa ihmetyttää, sen kuitenkin kuuluukin olla löysä. Lusikoi taikina pellille ja esipaista 10-15 minuuttia 200-asteessa. Sen jälkeen voit lisätä täytteet ja paistaa lisää, kunnes pizza on kauniin kullankeltainen.

Ohjeesta en ota kunniaa itselleni, sillä se on alunperin Kutsu vapauteen -blogista. Tahdoin sen kuitenkin jakaa, koska totesin sen oikein toimivaksi, ensi kerralla paistan pohjaa hivenen pidempään, sillä taisin hätäpäissäni jättää sen hieman liian pehmeäksi.