Kaksplus.fi

perjantai 10. marraskuuta 2017

Isänpäivän seesteinen aamupalahetki - ja pah!

Isänpäivä, vaarinpäivä, papanpäivä, ukinpäivä, tuffanpäivä ja mikä kenellekin. Kova meteli oli vielä hetki sitten siitä, millä nimellä kyseistä sunnuntaita tulisi kutsua ja kuka pahoittaa mielensä mistäkin. 

Ymmärrän sen, ettei kaikilla ole sitä isää; sitä, jolle saatetaan alkusyksystä lähtien suunnitella lahjaa. Eikä välttämättä ole isoisääkään, tai isäpuolta. Silloin lahja tehdään äidille tai muulle läheiselle ja se on täysin ok. Koko päivän merkitystä ei ole tarve vaihtaa, kaikilla ei voi olla kaikkea. Tarpeen mukaan sovelletaan. Ei sentään ihan kaikkea pidä vaihtaa neutraaliksi, elämässä kaikilla ei voi olla samat lähtökohdat, joku pahoittaa mielensä aina. 

No, nyt tuo kohuttu päivä kuitenkin lähestyy. Meillä perinteenä on aamiainen isälle sänkyyn. Lapset todennäköisesti heräävät yliaikaisin, koska eivät malta odottaa. Itseasiassa kolmevee tiistaina jo väänsi itkut siitä, kun isi ei vielä saanut hänen yllätystään ja kahdeksanvee ei edes muistanut koulussa tehneensä mitään - vaikkakin eilen toi salaisen paketin tullessaan.

Kuva: Pixabay


Ja nyt takaisin siihen aamupalaan. 


Lapset saavat sen suhteen vapaat kädet, toki avustan kahvinkeitossa, ettei siitä nyt ihan liian vahvaa - tai laihaa tule. Lapset saavat kuitenkin suunnitella ja toteuttaa mitä tarjottimelle laitetaan. Jokavuotinen pohdinta on siinä, kun pitäisi muistaa montako lusikkaa sitä sokeria pitikään lisätä kahviin ja mistä se isän tietty muki löytyikään. Äiti sitten hyörii siinä ympärillä vähän silminä ja ylimääräisinä käsipareina, sekä toisinaan niinä aivoina. Kuiskiminen ei ihan ole koskaan pysynyt niin hiljaisena kuin oikeasti olisi tarve, kyllähän isäntä siihen supinaan herää. Siinä tapauksessa vaan maataan hiljaa ja yritetään pidätellä tai vaihtoehtoisesti kipitetään lasten huomaamatta käymään vessassa. 

Aamupala on päivän kohokohta, lapset hiipivät tarjottimen kera lahjat mukanaan. Isä mukamas nukkuu. Kunhan isä on herätetty, koittaa hän suoriutua kahvista ja huolella valitusta murokulhosta läikyttämättä. Tähän mennessä on onnistuttu, mutta haasteensa tuovat ympärillä pyörivät ja hytkyilevät lapset. Ensimmäinen hörppäys kahvista kertoo onko sokerimäärän suhteen onnistuttu tänä vuonna. Ja sängystähän ei saa nousta pois ennen kuin on syönyt! Lahjoja ihastellaan, isiä ylistetään ja valokuvia otetaan. Lisätään tähän vielä kaksi kissaa, jotka ovat kiinnostuneita heti, kun joku asia poikkeaa arjen rutiineista. Sängyssä on tuolloin mies, kolme lasta ja kaksi kissaa. Minä ravaan ympäriinsä ottamassa kuvia ja vahtimassa ettei kukaan putoa tai kahvi kastele koko petiä. Lopulta noustaan ylös, haetaan toinen kuppi kahvia ja ollaan tyytyväisiä onnistuneesta suorituksesta, huh!

Tämä kaikki härdelli ei ehkä ole se seesteisin, mutta aivan valtavan tärkeä kaikkine pikku yksityiskohtineen. Se tunnelma, kun makaat sängyssä, keittiössä touhutaan, on kauhea pissahätä, etkä uskalla hiipiä vessaan, koska tiedät pilaavasi koko aamupalan jäädessäsi kiinni. Ja vihdoin lapset tulevat ja ovat onnesta riemuissaan, usean päivän odottelu on ohi ja viimein saa antaa isille sen ajatuksella ja vaivalla tehdyn lahjan. Lapsen riemun nähdessään tuntee sen tunteen, se tunne on vanhemmuutta parhaimmillaan. 

Kuva: Pixabay

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...