Kaksplus.fi

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Viisi kiloa täyttä kultaa on syntynyt

Tiistaina menimme aamulla sovitusti Tyksiin, vauvan kokoarvio tulisi määrittämään aletaanko käynnistämiseen vai ei. Kaksi viikkoa aikaisemmin oli sanottu, että mikäli kokoarvio nyt 38+4 olisi 4kg tai yli, olisi käynnistämispäätös selvä. No, kippuraista pientä miestä mittailtiin hetki ja arvioksi saatiin 4,3kg. Jes, ei enää kotiin ilman vauvaa! Synnytyskertomuksen kirjoittelen sitten erikseen vielä omaksi tekstikseen, mutta lopulta pieni herra tosiaan syntyi keskiviikkoiltana reippaan miehen mitoin 5040 g ja 55 cm! Kaikki sujui hyvin, raskausdiabeteksen vuoksi vauvan sokereita tarkkailtiin 48 tunnin ikään saakka, mutta koska niissäkään ei ollut mitään moitittavaa pääsimme jo perjantaina illalla kotiin. 



Nyt on muutama päivä harjoiteltu elämää kolmen lapsen kanssa ja ihanaa on. Isoveljet ovat ottaneet uuden tulokkaan todella ihanasti vastaan, vanhempi hyvin vastuuntuntoisena ja huolehtivana, pienempi ihaillen ja silitellen, sekä hieman vielä ihmetellen "Äiti mitä vauva nyt tekee?".
Tästä on hyvä jatkaa.


7 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...