Kaksplus.fi

lauantai 10. joulukuuta 2016

10. luukku - Sulaneet lumiukot ja arvonnan voittaja

Tänä vuonna joulupiparit koristeltiin normaalista poikkeavalla tavalla sulaneiksi lumiukoiksi. Aika hauskoja! Olen nähnyt näistä kuvia ainakin parin vuoden ajan, mutta nyt vasta tuli kokeiltua. Tokikaan toteutus ei ihan ollut sitä mitä olin kuvista nähnyt, koristelu oli melko haasteellista, varsinkin kun apuna pyöri ahkera ekaluokkalainen. Melkein voisin sanoa, että enemmän tämä on sellaista aikuisten näpertelyä, lapset voivat keskittyä koristelemaan perinteisemmin. 

Pohjaksi kelpaa mikä tahansa pipari, kunhan sillä on riittävästi kokoa.
Lumiukon kehoksi on laitettu ensin puolikas marmeladikuula.
Sen jälkeen tehdään pikeerillä (valkuais-tomusokeriseos) ääriviivat ja valutetaan pikeeriä hiljalleen pallon laelta alaspäin.
Viimeistelyn voi tehdä joko värjätyllä pikeerillä tai esimerkiksi erivärisillä nonparelleilla. Porkkananenän tein sokerimassasta. 


By Pinja - imetyskorun voitti Sunday! Onnea! Tarkistathan sähköpostisi. 

Muut osallistuneet, tänään vielä on mahdollisuus tilata By Pinjan verkkokaupasta tuotteita -15% alennuksella, kun kirjoitat tilatessasi koodin LASTENTAPAAN.



Ps. tasan kaksi viikkoa jouluaattoon! <3

1 kommentti:

  1. Kiitos ihanasta ylläristä! :) Iloista joulun odotusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...