Kaksplus.fi

perjantai 5. elokuuta 2016

Lapsi ekalle luokalle - vanhempi, olethan huomioinut nämä asiat? + ARVONTA

Koulun aloittaminen lähestyy, tällä seudulla se tapahtuu reilu viikon kuluttua.
Paljon asioita tulee huomioida, kun pieni noin 7-vuotias lähtee yksin kohti kouluelämää. 
Itse tulevaa koululaista jännittää, mutta silti epäilen, että äitiä jännittää enemmän. 
Halusin koota teille tulevien koululaisten vanhemmille listan huomioitavista asioista, mitä ei kaikkia aina itselle välttämättä tule mieleen.

1. Aamutoimet
Oletteko harjoitelleet tarpeeksi? Vaatteet kannattaa katsoa valmiiksi jo edellisenä iltana, sekä sopia mitä aamupalalla syödään. Saako avata television ennen kouluunlähtöä vai uppoutuuko ohjelmaan liikaa ja unohtaa katsoa kelloa? Toisinaan hyödyksi on, jos tekee listan siitä mitä ja mihin aikaan pitää mitäkin tehdä. 


2. Koulumatka
Turvallinen ja moneen otteeseen harjoiteltu matka, liikennesäännöt. 
Etukäteen yksin kävelty ja katsottu kellosta matkan kesto. 
Mitä tehdä, jos tulee hätä? Onko puhelin?
Kulkeeko pyörällä, osaako lukita pyörän? 
Muistutus kotioven lukitsemisesta!

3. Kotiinpaluu
Mitä tehdä, jos oma avain on hukassa tai jäänyt kotiin?
Tehdäänkö läksyt heti kotiin tultua?
Täytyykö kotiin palata suoraan koulusta vai voiko poiketa kaverin luona?
Saako pelata/katsoa telkkaria ennen vanhempien kotiintuloa?

4. Kunnolliset, säähän sopivat vaatteet
Mahdollisesti vaihtovaatekerta reppuun, vähintään sukat, mikäli jalat kastuvat koulun käytävällä.
Koulusta riippuen saattaa tarvita myös sisäkengät/-tossut. 


2. Nimikointi
Usko tai älä, jos päiväkodissa piti nimikoida kaikki, niin jo pitää koululaiseltakin. 
Esikoisen koulun vanhempainillassa eräs opettaja kertoi kuinka liikuntatunnin jälkeen oppilaat käyvät suihkussa ja eräänkin kerran sininen Marimekon unikko-pyyhe oli lojunut lattialla märkänä, eli joku oli sitä juuri käyttänyt. Kuitenkaan kukaan ei pyyhettä enää 5 minuuttia käytön jälkeen omakseen tunnistanut, joten tässäkin kohtaa nimikointi olisi pelastanut tilanteen. 
Meillä nimikointi on hoidettu siististi Tarramonsterin tarroilla, joista T sai muokata mieleisensä muodosta, väristä ja kuviosta lähtien. 
Kestää todella hyvin pyykkikoneessa, sekä kuivausrummussakin. 
Testauksen perusteella voin kyllä suositella!



3. Penaali
Meille sanottiin, ettei penaali ole välttämätön, sillä kyniä pitkälti säilytetään pulpetissa, mutta onhan se kiva. Ja tekee koulun aloittamisesta entistä hauskempaa, kun saa mieleisen penaalin valita itselleen. Meillä vielä hakusessa hyvin tarkoin kriteerein määritelty ("semmoinen kuin R:llä on, siitä tulee nappia painamalla kynät esiin") penaali, täytyy ottaa joku päivä shoppailureissu.
Yleensä koulu kustantaa penaaliin lyijykynän, kumin, viivottimen ja puuvärikynät, mutta toki nekin voi ostaa itse.

4. Reppu
Sopivaksi säädetyt hihnat ja tukevasti asettuva reppu on pienelle selälle hyvä kantaa.
Lisälokerot helpottavat käyttöä. 
Syksyn tullessa lisää reppuun heijastimia!


5. Liikuntavälineet
Kouluissa kokeillaan laajasti erilaisia liikuntamuotoja ja erityisesti ensimmäisen vuoden aikana saattaa tulla vastaan monia uusia hankintoja, näistä kaikista tullaan varmasti informoimaan teitä vanhempia ajan kuluessa. Onneksi kaikkea ei pidä, eikä tarvitsekaan hankkia itse.
Liikuntatunnille mukaan tietysti sisäliikuntavaatteet (ihan verkkarit ja t-paita käy) ja peseytymisvälineet, sillä lapset käyvät usein suihkussa liikuntatunnin päätteeksi. Erillinen pussi liikuntavaatteille ja pyyhkeelle. 

6. Oma nimi ja muut hyödylliset taidot
Onhan lapsi harjoitellut sekä etu, että sukunimen kirjoittamisen?
Osaako solmia kengännauhat?
Osaako kuoria perunat?
Onhan kännykän käytöstä sovittu?


Huom! Huom!
Teidän iloksenne sain arvottavakseni Tarramonsterilta 2kpl Pikkumonsterin pakkauksia, yksi pakkaus sisältää kahta erilaista tarraa yhteensä 120kpl ja on arvoltaan 27e. 
Nyt kannattaa siis ehdottomasti lähteä mukaan arvontaan, niin saatte nimikoitua niin pienempien kuin isompienkin vaatteet. 
Arvon täällä blogin puolella yhden pakkauksen ja Instagramissa @lastentapaan toisen pakkauksen, voit osallistua halutessasi kumpaankin arvontaan!

Osallistu näin:
1 arpa, kun kerrot kenelle haluaisit Tarramonsterin tarroja. 
2. arpa, kun liityt lukijakseni oikealla olevasta sivupalkista
3. arpa, kun liityt lukijakseni Facebookissa

Kerrothan monellako arvalla olet mukana, jätä myös toimiva sähköpostiosoitteesi, jotta saan yhteyden arpaonnen sattuessa kohdallesi.
Arvonta päättyy su 14.8. klo 21:00

Arpaonnea!

Toteutettu yhteistyössä Tarramonsterin kanssa. 

45 kommenttia:

  1. Mukana kolmella arvalla. :) Tarrat haluaisin oman tulevan ekaluokkalaisen käyttöön. <3
    katariina.husman at utu.fi

    VastaaPoista
  2. Olen mukana kahdella arvalla. Tarrat tulisivat käyttöön ekaluokkalaiselleni Idalle. :)

    Mari.annala@windowslive.com (ensimmäinen kirjain pienellä, puhelin ei anna korjata sitä).

    VastaaPoista
  3. Päiväkotilaiselle pojalleni tarvittaisiin. Mukana kolmella arvalla. Terhiemanni @ gmail.com

    VastaaPoista
  4. Muistuttaisin varmistamaan koululta, että mikä on koulumatka politiikka. Itse muistan, että meidän aikana monesti koulunkin puolesta painotettiin, kuinka ensin pitää mennä kotiin ja sitten vasta kaverille. En ole aivan varma liittyikö siihen joku säännös, mutta kannattaa varmistaa opettajilta miten omassa koulussa käytäntö, he varmasti tietävät :)

    VastaaPoista
  5. Päiväkotilaiselle pojalle tulisi tarrat. Mukana kahdella arvalla. marru1@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Kahdella arvalla mukana (en pystynyt liittymääb lukijaksi :() Tarrat tulisivat päiväkotilaiselle.

    henskuliini5@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Kahdella arvalla mukana (en pystynyt liittymääb lukijaksi :() Tarrat tulisivat päiväkotilaiselle.

    henskuliini5@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Päiväkodin aloittavalle keskimmäiselle ja koulunsa aloittavalle esikoiselle menisi tarrat käyttöön.

    Osallistun kahdella arvalla :)

    lindstrom.sari87@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukaan kahdella arvalla. Topi, tuleva ekaluokkalainen tarvitsisi tarroja! :)
    hanna.oksanen1980@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana kolmella arvalla ja tulevalle eka luokkalaiselle menisi tarrat käyttöön :)
    piritta.myllypuro@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kahdella arvalla mukana ja tarrat tulisivat ekaluokan aloittavalle pojalleni. :)
    ylitamk@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Kahdella mukana! :) Tytölleni tulisivat.

    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Tarroille olis käyttöä veljenpojallani Aksulla. Seurailen jo ennestään molemmilla kanavilla, siispä 3 arpaa. =)

    sannamaria77 at gmail.com

    VastaaPoista
  14. Yksi arpa. Tarrat tulisivat pojalleni Masille.
    maritavela@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Kolmella arvalla mukana! Meidän esikoinen menee ekalle, koulu alkaa jo kolmen yön päästä! Hänen käyttöön siis tulisi nuo tarrat. veeraleena@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mistähän oot tietosi ottanut? Mitään värejä koulu ei kustanna, ei liikkatunnin jälkeen aina käydä suihkussa, monet koulut suosittelevat ottamaan mukaan vaan ns pikkupyyhkeen, jolla kuivataan kädet ja kasvot, jotka siis ohjeistetaan pesemään tunnin jälkeen. Jos ei tiedä faktoja, niitä ei kannata eikä pidä kirjoittaa faktoina. Lisäksi nimeä ei tarvitse osata kirjoittaa kouluun mennessä, se opetellaan koulussa. Mutta sen aikuisen, joka tavuttaa lapselle sanoja, olisi syytä osata oikeinkirjoitus ja -tavutus,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietoni olen poiminut tulevan koululaisen vanhempainillasta, kiitos kysymästä :) Tavuttamisella ja oikeinkirjoituksella taidat viitata tavutettuun ohjelappuun kuvassa, siinä on kyllä ainakin yksi, ellei parikin sanaa, jotka suomen kielen mukaan voidaan tavuttaa kahdella tavalla.. Muutoin voit olla huoletta, lapseni kyllä osaa tavuttaa jo, enkä minä ole ollut opettajana ;)

      Poista
  17. 2 arvalla mukana. Tulisi tarpeeseen myöhemmin, kun tyttö aloittaa päiväkodin ja kun pikku sisarus syntyy, niin voisi hänenkin vaatteet nimikoida etteivät häviäisi menossa.:) Lisäksi tarramonsteri on uusi tuttavuus itselle niin olisi huippua jos kävisi arvonnassa säkä että onni osuisi itselle. jasminsilvola@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Minä myös mukana arvonnassa kolmella arvalla. mari.hyvonen(at)gmail.com osoitteeseen mahdollinen arpa osuma. :)

    VastaaPoista
  19. Mukana kolmella arvalla. Tarrat olisivat tarpeen pojallemme :)

    VastaaPoista
  20. Mukana kahdella arvalla, tarrat tulisivat tässä kuussa hoidon aloittaville pojilleni. marjokati@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Pojallemme, eskaria aloittavalle :-)

    helianneli ät elisanet.fi

    VastaaPoista
  22. Eskarilaisellani olisi vielä kaikki nimikoimatta eli hänelle olisi tarroilla käyttöä!
    Yhdellä arvalla mukana.
    heidi.vuorimaa@wippies.con

    VastaaPoista
  23. Mukana 3 arvalla. Tarrat tulisi ihan oman ekaluokkalaisen käyttöön :)
    sirpa.nurmenaho@outlook.com

    VastaaPoista
  24. Tulikohan edellinen kommenttini perille kun tietokone kiukkusi ...? :)

    Eli 3 arpaa, kiitos!

    Ekaluokkalaiselle tarvittais tarroja, kun Tarramonsterit on paria tarraa vaille lopussa! Ollaan oltu supertyytyväisiä tarroihin! 2.luokkalaiselle ostettiinkin jo toinen pakkaus kesän aikana, mutta pikkuvelikin nyt tarttisi lisää... :)

    Ihanaa elokuuta <3

    hulamaja ät gmail piste com

    VastaaPoista
  25. 3 arvalla mukana, kolmen muksun (3-v., eskarilainen ja tokaluokkalainen) vermeet nimikoitavana.
    tanja.m.saukkonem(at)gmail
    com

    VastaaPoista
  26. 2 arvalla mukana, päiväkotilainen, tokaluokkalainen ja "hiukan" kutosluokkalaisenkin nimikointiin :) kirsi-marja74@luukku.com

    VastaaPoista
  27. Kolmella arvalla mukana, Vihtori kaipaisi omia tarroja.
    annina.vuorinen at gmail.com

    VastaaPoista
  28. Omalle tytölle tulisi.
    1 arpa
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kolmella arvalla :) Tulevalle eskarilaiselle tulisi tarrat... Hyviä vinkkejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, sposti on heidi.luoma@gmail.com

      Poista
  30. 2 arvalla mukaan. :) Oman tytön vaatteiden ym. nimikointiin käyttäisin. sanna.kt80@gmail.com

    VastaaPoista
  31. 1 arpa. Pikkuneiti taas kesällä venahtanu ja uudet vaatteet tarvitsevat uudet nimipilkut. rillipaula(a)suomi24.fi

    VastaaPoista
  32. Kaksi arpaa. Tarvittais pelkällä sukunimellä ja puhelinnumerolla olevat tarrat koko perheen yhteisiin urheiluvälineisiin, retkeilykamoihin, juomapulloihin, pyyhkeisiin, laudeliinoihin ym. ym.

    eija.koivuniemi (a) gmail.com

    VastaaPoista
  33. Yhdellä arvalla mukana. Eskarin aloittaneelle pojalle tulisi.

    hennuli81@hotmail.com

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukana. Kaksi päiväkoti-ikäistä lasta löytyy kotoa. karhapaa.ml(at)gmail.com

    VastaaPoista
  35. Oliverille dagikseen :3
    3 arvalla mukana, olivertekimeistaperheen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Tarrat haluisin nuorimmalle muksulle jollei vielä omi tarroja ole hankittu kerhot alkaa ja voisi olla jo ajankohtaista ☺

    VastaaPoista
  37. Yhdellä arvalla mukana. Omalle pikkumiehelle tulisi :)
    -mliisa-
    maline@hotmail.fi

    VastaaPoista
  38. Mukana kahdella arvalla.Nämä menisi tyttärelleni joka aloitti eilen ekaluokan. -Rosa

    VastaaPoista
  39. Yksi arpa lapsenlapselle.salo.pirjo@hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Yksi arpa minulle, kiitos ja tyttärelle tarroja, jos arvonnassa onnistaa.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  41. Kolmella arvalla kokeilen onneani. Tytär aloittaa koulutien ja poika menee eskariin, joten nimikointiin kaivataan apuja:) nina.koutaniemi ät gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...