Kaksplus.fi

tiistai 3. toukokuuta 2016

Minun lapseni on parempi kuin sinun lapsesi

Perheeseen toivotun lapsen syntyessä äidin ja lapsen välille muodostuu sanoinkuvailematon yhteys. Aika pysähtyy ja sitä vain ihmettelee miten jotain niin limaista, sinertävää, alienin näköistä, mutta kuitenkin niin täydellistä on voinut kasvattaa sisällään. 


Siitä hetkestä lähtien se äidin ylpeys omasta lapsestaan alkaa.
Omaa rakasta lastaan voisi kehua ja ylistää koko maailmalle ja ihan kaiken aikaa - koska hän nyt vain on täydellinen, eikä kukaan koskaan voisi olla niin ihana. Aluksi voikin olla vaikea käsittää, että jonkun mielestä joku muu lapsi olisi ihanampi kuin se sinun omasi. Ne silmät, nenä, hiukset, pulleat posket - kaikki on niin ihanaa! Toisiinaan ylpeyden voi sanoa alkaneen jo raskausaikana, "kyllä tästä tulee maailman paras jalkapalloilija, kun potkii niin voimakkaasti", mutta mitä jos ei tulekaan? Mitä jos hänestä tuleekin tuiki tavallinen kansalainen?

Lapsen kasvamisen myötä ollaan innoissaan niin monesta, alkaen pään nostamisesta, hymystä, hampaasta edeten konttaamiseen, kävelytaitoon, kuperkeikkoihin ja lista jatkuisi loputtomiin. Mutta mitä jos joku oppiikin vähän eri aikaan? Näistä asioista puhumalla tulee helposti se tunne, että lapsia vertaillaan ja kilpaillaan kuka kehittyy nopeiten. Näillä saadaan aikaiseksi äitien välisiä riitoja, ihan tahtomattaankin. Mutta mitä jos joku ei opi ollenkaan kärrynpyörää, kun kaverit ovat osanneet jo kauan? Haittaako se? Ei, mutta ai että miten äidistä tuntuu pahalta ja syytetään itseään huonosta kasvatuksesta. Eikö vain?


Toiset äidit kehuvat muille lastaan ääneen - mitään pahaa tarkoittamatta, toiset pitävät kehut sisällään ja itseksensä hymisevät onnellisuuden kuplassaan.
Tilanteesta riippuen olisi kuitenkin parempi olla kehujensa kanssa hiljaa, vaikka ei sitä osaa ajatella oman lapsensa kehumisen satuttavan ketään, yleensä se kun on vilpitöntä innostusta uusista asioista.
Jokaisen oma lapsi on jokaiselle se tärkein ja jokaisen opitun virstanpylvään jälkeen tekisi mieli innoissaan hehkuttaa sitä kaikille, onhan se ihana nähdä miten oma lapsi kasvaa ja varttuu.
Esikoisen synnyttyä minäkin katsoin maailmaa vaaleanpunaisten lasien läpi ja ihastelin lastani, tietämättäni samaan aikaan loukaten hyvää ystävääni. Enhän minä sillä mitään pahaa tarkoittanut, en kaiketi vain osannut pitää suutani kiinni ja sillä tavoin loukkasin kovasti. 
Olin jo täysin unohtanut koko tapahtuman, sillä onhan siitä jo vuosia aikaa, mutta tässä taannoin se tuli puheeksi kaiken muun keskustelun ohella. En edelleenkään muista siitä kuin hämärästi jotain, mutta kuinka toivonkaan, etten enää ole sellainen lastaan ylistävä tusinaäiti. Toki kerron kuulumisiamme, mutta maailma on avartunut viime vuosina hyvin paljon, eikä meidän perheemme ole loppujen lopuksi yhtään sen kummempi kuin mikään muukaan perhe - vaikka nuo lapset meille ovatkin maailman tärkein asia. 

Aika pian esikoiseni synnyttyä ymmärsin, miten varmasti jokainen äidiksi tullut on kokenut yhtä suuren rakastamisen tunteen kuin minä. En kokenutkaan mitään niin erityisen suurta tunnetta, mitä kukaan muu ei olisi kokenut. Se olikin tuiki tavallinen tunne äidille, mutta se oli vain jotain niin uutta ja ihmeellistä minulle.


Me olemme loppujen lopuksi tavallisia ihmisiä tavallisessa perheessä.
Elämme tavallista tasaista arkea ruuhkavuosien keskellä.
Aamulla heräämme töihin/kouluun/eskariin, kuka mihinkin, iltapäivällä toivottavasti ehdimme koko perhe ruokapöydän ääreen.
Illalla meno rauhoittuu ja hyvällä tuurilla jaksan pari tuntia viettää miehen kainalossa tai omissa puuhissani.
Seuraavana aamuna kaikki alkaa taas alusta.
Niin se vain on. 

13 kommenttia:

  1. Hyvä teksti. Olen huomannut saman.. jonkinlaista kilpailua äitien kesken. :(

    VastaaPoista
  2. Itse hehkutan somessa, koska mä olen niin superinnoissani ja haluan jakaa sinne iloisia uutisia.. ja haluan todellakin jakaa jonkun kanssa ne asiat, koska mulla ei ole ketään kenelle voin soittaa ja kertoa :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin hehkutan ja kyllä olen innoissani kaikenlaisista opituista asioista ja toki olen iloinen muiden kertomista. Nykyään on vain niin paljon näitä niinkutsuttuja mielensäpahoittajia. Saa myös olla varovainen mitä hehkuttaa, jos sen kuuntelijan lapsi ei vielä sitä taitoa osaakaan, voiko hän pahoittaa mielensä siitä, että toisen lapsi jo osaakin? Hankalia juttuja...

      Poista
    2. No tulipas kauhea lause tuossa ylempänä, toivottavasti ymmärsit mitä tarkoitin :D

      Poista
  3. Hyvä postaus! :) Vertailu on kyllä tosi kurjaa! Mun mielestä omaa lastaan silti voi ja saa ylistää ilman, että tarvitsee ajatella muiden mielen pahoittamista. Kaikki me ollaan jostain asioista ylpeitä ja niin pitääkin. Kyllähän onnistumisista pitää riemuita eikä se ole muilta pois. Mun lapsesta saa tulla ihan sellainen kun on tullakseen, ihan tuiki tavallinenkin, mutta mun silmissäni hän on aivan täydellinen ja ihan tavallisessa perheessä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, ehkä se on tämä suomalainen kulttuuri, mikä pitkälti tekee ihmisistä kateellisia ja katkeria niin helposti :) Ja netin kautta kun on niin helppo loukkaantua ties mistä asioista, kun ei tarvitse toisen kanssa keskustella kasvotusten. Kaikki lapset ovat täydellisiä sellaisenaan <3

      Poista
  4. Itseäni ei haittaa jos omia lapsiaan hehkuttaa, totta kai jokaisella on oikeus lastaan hehkuttaa. Onhan se oma kullan muru täydellinen ja paras. Mutta se mitä en voi ymmärtää, miten kommentoidaa siihen hehkutuksen perään "ai, eikö teille sitten vielä..." ja jatketaan oman lapsen hehkutusta. Jokaisen pitäisi muistaa, että lapset ovat yksilöitä, jotka oppivat omia aikoja asioita. Ja juuri tavallinen perhe, on se täydellinen ja paras <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla, mielestäni jokainen saa ja on oikeutettu kehumaan omaa lastansa, mutta se miten ja millä tavalla sen toteuttaa on sitten aivan toinen juttu... :) kuten sanoitkin, kehuilla ja ihmettelyllä saa niin helposti pahan mielen toiselle.

      Poista
  5. ihan totta tämä! liian usein vauvan (ja sen äidin) kuulumisten kertomisesta tulee kilpavertailua vaikka todellisuudessa, ihan oikeasti, mitä muuta tuoreelle kotiäidille kuuluu kuin niitä vauvan uusien taitojen oppimisia ja kasvua! tosi tärkeää muistaa että lapset on yksilöitä, myös vauvat ja pitäisi osata iloita niistä kaverin vauvan 8 hampaasta vaikka omalla onkin vasta 3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä juuri. Ja useasti se, jonka lapsella on vähemmän, ottaa sitten jollain tapaa nokkiinsa siitä, kun toisen lapsella on enemmän - vaikka se ei missään nimessä olisi tarkoitus. Nykypäivänä vähän kaikkea tunnutaan mittaavan siinä miten lapsensa kasvaa, tai ehkä vain äideistä tuntuu siltä..?

      Poista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...