Kaksplus.fi

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Kiireinen viikko huipentuu vappuun

Huh mikä viikko takana - ihania asioita paljon, mutta kiirettä on ollut.
On ollut kahvittelua puolin ja toisin, kakkuprojektia, uusia verhoja, vapputouhuja ja vaikka mitä tavallisen arjenpyörittämisen ohella. Iltaisin, kun lapset on saatu unille olen keskittynyt kakunkoristeiden tekoon ja pian painunutkin jo nukkumaan.
Tällä viikolla niinkutsuttu oma aika on ollut kortilla, mutta kerrankos niinkin.

Vanhempani olivat meillä käymässä ja lähdimmekin tänään lasten kanssa bussilla Turun keskustaan kävelemään Aurajoen rantaan. Jäimme bussista torilla, ostimme jäätelöt jätskiratikasta ja suuntasimme jokirantaan. Tämä ilma kruunasi kaiken, aurinko paistaa edelleen täydeltä taivaalta ja on oikeasti lämmin. Jokirannan jälkeen palasimmekin takaisin torille, lapsille ostettiin vappusälää ja sen jälkeen bussin nokka kohti kotia. Nyt täällä jo kovasti odotellaan, että isi palaa töistä ja pääsemme perheen parissa vapunviettoon, ei enää kauaa. 





Huomisen suunnitelmia ei vielä ole, katsellaan ja touhutaan mitä mieli tekee. Ehkä laitetaan piknik, ehkä ei. Katsotaan aamulla mitä keksitään, ei paineita.


Näissä tunnelmissa toivotamme oikein hyvää vappua kaikille!

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...