Kaksplus.fi

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Flunssaa, hamahelmiä ja arvonnan voittaja(t)!

Viikonloppu sujuikin suunnitelmista poiketen pitkälti sisätiloissa, sillä esikoisellamme oli perjantaiaamuna herätessään kuumetta. Hän olikin perheestämme ainoa, joka ei vielä ollut sairastanut flunssaa nyt ihan hetkeen. 

Tietysti elokuvia ja lastenohjelmia katseltiin urakalla sohvalla viltin alla, toki myös piti saada hieman herkkuja ja hemmottelua. Lopulta seinät alkoivat kaatua päälle ja piti keksiä jotain (rauhallista) tekemistä, missä menisi aikaakin hieman enemmän.

Sitten T muisti Hamahelmet, google päälle ja malleja etsimään.
T myös keksi tehdä eskariopettajilleen avaimenperät hamahelmistä, malliksi hän valitsi pöllön.
Tosiaan ensi kuu enää, sitten eskari on saatu päätökseen - hurjaa!


Minäkin jouduin (pääsin!) hommiin, sain nimittäin tehtäväkseni tehdä Star Wars-hahmon.
Valkoiset nappulat loppuivat kesken, joten hahmo jäi kesken, ensi viikolla pitääkin käydä täyttämässä hamahelmivarastoja, ehkä joitakin lisävärejäkin voisi ostaa noiden perusvärien lisäksi. 
Näistähän saisi aika kivan äitienpäivälahjankin tehtyä, vaikka korvakorut tai sen avaimenperän. Täytyykin pitää mielessä!


Sitten siihen arvontaan, osallistujia oli huima määrä, kiitos siitä!
Arpaonni suosi Annelia, sekä Annaa, heille on ilmoitettu myös sähköpostitse.

Kiitos vielä kaikille osallistujille ja olkaahan kuulolla, arvontoja on varmasti tulossa jatkossakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...