Kaksplus.fi

torstai 10. joulukuuta 2015

10.luukku - mitä lapsille päälle aattona?

Minusta on aivan ihanaa (jonkun mielestä voi olla silkkaa rahastusta), 
kun jouluksi tulee lapsille omia mallistojaan.

Henkilökohtainen suosikkini jo vuosia on ollut Metsolan piparikuosi,
joka olikin tässä välissä jo parisen vuotta pois markkinoilta.
Sinä aikana facebookin kirppikset, sekä huuto.net täyttyivät ylihintaisista piparivaatteista, 
en nähtävästi ollut ainoa niihin silmänsä iskenyt, sillä yhtä nopeasti, kun ilmoituksen näin, oli se jo hävinnyt ja tuote myyty.
Tänä talvena Metsola kuitenkin toi kuosin jälleen myyntiin ja voi onnea!
Meiltä tosin paitoja löytyy varmasti joka jouluksi kouluikään saakka ja kouluikäinen (poika) ei välttämättä froteepaitaa enää päällensä laitakaan. Tuskin ainakaan omani. 




H&M:lläkin oli ihan hauskoja, joskin täysin eri tyylisiä kuin Metsolalla.
Jenkeissä on tapana pukeutua joulunaikaan hassunhauskoihin jouluvaatteisiin, tänä vuonna samaa ilmiötä on selkeästi näkynyt Suomessakin.



Ihmeen vähän löysin jouluisia vaatteita, sillä monessa liikkeessä
jouluvaatteilla tarkoitetaan tonttu-asuja, tai sitten vaihtoehtoisesti tytöille nättejä mekkoja ja pojille kauluspaitoja. Muutamia vuosia taakse päin oli piparikuosia niin Naperonutulla, kuin Dunsillakin. Ja Småfolkilla oli joskus muinoin niin suloinen joulukuusipaita.

Lindexiltä kuitenkin löysin vielä aivan ihania, tässä osa niistä :)


1 kommentti:

  1. Nuo piparit on kyl söpöjä :) ite en vaan raski ostaa kun ei tulis meillä käytettyy kuin joulun aikana :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...