Kaksplus.fi

maanantai 26. lokakuuta 2015

Pienen poikamme muistolle

Tähän aikaan vuodesta palaan aina syksyyn 2012, 
kun toisen lapsemme raskaudenkeskeytys tapahtui.
Enää asia ei ole välttämättä päivittäinkään mielessä, mutta vähintään joka toinen päivä on.
Näin syksyllä muistot palaavat jo ihan vuodenajankin takia.

Muistan elävästi sen hetken, kun tulimme ulos Tyksistä rakenneultrasta.
Muistan kuinka soitin työssäoppimispaikkaani, etten tulekaan loppupäiväksi.
Muistan kuinka äitini innoissaan kysyi minun hänelle soittaessani, että kumpi tulee.
Muistan kun matkustimme Helsinkiin lisätutkimuksiin.
Muistan tutkineen lääkärin ja hoitajan kasvot.
Muistan, kuinka romahdimme yhdessä.
Muistan, kuinka meitä lohdutettiin sanoilla "Te olette vielä nuoria, kyllä saatte vielä lapsia",
ja kuinka meinasin raivostua henkilölle, joka sanoi niin.
Muistan metalliastian, johon lapsemme syntyi.
Muistan sen täydellisen pienen ihmisen, jossa ei ulkoisesti ollut mitään vialla.
Muistan sen ainoan hetken, jonka sain viettää lapseni kanssa.
Ja muistan kuinka hänet vietiin pois.

Seuraava puoli vuotta tapahtuneesta on sumussa, elimme päivä kerrallaan toinen toistamme tukien.
Pakko oli kuitenkin ponnistella ja jaksaa esikoisemme takia.
Ja me jaksoimmekin.

Edelleen pohdin mitä ihmettä olemme tehneet, että olemme ansainneet tapahtuneen.
Olemme hyviä ihmisiä, kilttejä ihmisiä, kunnollisia ihmisiä.
Raskausaikana olemme hyvin tarkkoja kumpikin, ettei mitään tehdä väärin, ettei mitään väärää tule syötyä tai liian painavaa nostettua. Lapsemme ovat meille kaikki kaikessa, perheemme on tärkein ja menee kaiken muun edelle.
En usko, että koskaan saamme vastausta siihen, miksi juuri meille kävi näin.
Huonoa tuuria - sanotaan, mutta se tuntuu niin väärältä.

Tänään sytytämme jälleen kynttilän pienen poikamme muistolle.


4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...