Kaksplus.fi

torstai 10. syyskuuta 2015

Sirkussynttärit

Esikoinen täytti kuusi vuotta ja tänä vuonna halusi kaverisynttärinsä pitää Turun Sirkuksessa.

Paikan varasimme jo ajoissa kuukausi-pari sitten.

Paikanpäällä emme olleet koskaan ennen käyneet ja pakko sanoa sellainen moite heti alkuun, että emme meinanneet löytää perille!! Netissä oli osoitteena Eerikinkatu 7, mutta siinä osoitteessa oli monta eri rappua. Jokaista rappua ravasimme läpi, lopulta eräs vieraista tiesi mihin tuli mennä ja seurasimme häntä.

Perillä olimme hieman hämillämme, sillä sirkuskoulu sijaitsi ison jumppasalin perällä.
Olin mielessäni kuvitellut tilan aivan erilaiseksi..
Ohitimme jumppaavat tytöt ja pääsimme perälle saakka, siellä oli täysin tohina päällä.
Kukaan ei tervehtinyt meitä ja olimme muutenkin hieman hämillämme, sillä syntymäpäivien oli tarkoitus alkaa 5 minuutin kuluttua ja paikalla oli täysin vieraita ihmisiä alue täynnä. Kaiketi viideltä loppui joku heidän oma juttunsa, jonka jälkeen heti suoraan alkoivat meidän synttärimme. 

Kankean alun jälkeen en voikaan kuin kehua.
Ohjaajia sai valita yhden tai kaksi ja hinta tietysti määräytyi sen mukaan.
Me otimme kaksi ohjaajaa, sillä vieraita oli kohtalaisen paljon.

Alkuun käytiin läpi säännöt, mitä saa- ja mitä ei saa tehdä. 
Ohjaajat olivat aivan mahtavia! Lähtivät mukaan lasten juttuihin todella hyvin ja huomioivat synttärisankarin kivasti. Paikanpäällä pääsi testaamaan trampoliineja, VALTAVAAN juustomereen sai pomppia korkealta korokkeelta tai hypätä köyden läpi maalitauluun ja siitä alas. Halukkaat pääsivät kokeilemaan korkealla trapetsilla keinumista. Lisäksi oli kaikenlaisia pikkujuttuja, kuten matala nuorallakävelyteline, pehmeitä ilmapatjoja ja köysiä joissa roikkua. Olikohan vielä muuta :)


Syntymäpäiväsankari testaamassa trapetsia, melkein sai varpaanjäljet ikkunaan keinuessaan ;)

Tarjolla oli koko touhun ajan vettä, sillä lapsilla oli kuuma!
Lähin vesipiste oli rappukäytävässä vessassa, siitä pieni miinus, sillä lapsia ei voinut päästää yksin käymään vessassa ja tokihan sieltä oli hankala käydä hakemassa kannuihin vettäkin.
Lopuksi istuttiin alas ja lattian äärellä syötiin herkkuja ja avattiin lahjat. 
Paikanpäällä ei ole astioita valmiina, joten helpolla tarjoilulla ja kertakäyttöastioilla mentiin; jäätelöä, mehua, viinirypäleitä, vaahtokarkkia ja keksiä.

Ruokailu hoidettiin lattialla, pöytänä kova patja, toimii!
Aikataulu heitti, mutta silti ohjaajat riemuissaan tekivät lapsille mukaan miekka- tai koirailmapallot, sekä vielä 10 minuuttia myöhässä alkoivat tekemään temppuja. Osa lapsista olikin jo ehtinyt lähteä, sillä temput tulivat minulle aivan yllätyksenä, enkä osannut niistä mainita vieraille mitään. 

Kaikenkaikkiaan olin tyytyväinen. Ja pääasia, että lapset olivat, yritin heiltä siinä tohinan keskellä kysellä mitä tykkäsivät ja kukaan ei näyttänyt tylsistyneeltä :)

Kuulemma ensi vuonna juhlitaan samassa paikassa. Ja kaverin synttäreitä myös! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...