Kaksplus.fi

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Kesälomamatka Ähtäriin

Viime viikolla on kiirettä pitänyt, silla kaikkien syntymäpäiväjuhlasuunnitteluiden keskeltä lähdimme ottamaan miniloman Ähtäriin.
Olemme joskus ennen lapsia viimeksi käyneet Ähtärin eläinpuistossa ja yöpyneet Hotelli Mesikämmenessä. Hyvien muistojen vuoksi suuntanamme olivat nytkin samat kohteet ja yöpyminen ehdottomasti Mesikämmenessä.

Perillä Ähtärissä olimme kahden hujakoilla iltapäivällä, ihan heti emme saaneet huonetta - etukäteen olikin jo tiedossa, että huoneen saa klo 15 alkaen. Painelimme siis rannekkeet saatuamme hotellin vieressä sijaitsevaan eläinpuistoon (vieressä oli muuten myös kiipeilypuisto Flowpark). 
Päivä oli kovin helteinen ja tietysti kuumimpaan aikaan olimme liikenteessä, joten osa eläimistä oli piilossa lepäämässä, mutta hyvin me niitä kuitenkin näimme! (Kuvia eläinpuistosta oli minulla itselläni kovin vähän, joten lisäilen niitä tähän myöhemmin enemmän.)

Mielestäni eläinpuistossa oli suhteessa sopivasti kaikenlaisia eläimiä, monessa paikassa kun on kauriita ja peuroja valtavat määrät (ja ainakin minulle ne kaikki poroja lukuunottamatta ovat lähes samanlaisia...). Ähtärissä myös oli näkyvyyttä ajatellen tehty eläimille pesät lasiseinän taakse, joten niihinkin pääsi kurkistamaan.



T jaksoi hienosti kulkea mukana, vaikka loppupäästä alkoikin olemaan jo väsynyt.
Portilta olisi saanut 2e kolikkoa vastaan vetokärryn, mutta itseasiassa huomasimme sen vasta pitkän matkaa käveltyämme puistossa ja tuskin siltikään olisimme lähes 6-vuotiaalle sitä ottaneet. 
N viihtyi vaunuissa ja katseli kovasti eläimiä.
Alueella oli hyvin huomioitu kulkuväylät, vaunuilla pääsi helposti kulkemaan.
Grillauspaikkakin löytyi, omat eväät olisivat olleet siis varteenotettava vaihtoehto.
Eläinpuistossa oli 2 kahvilaa, toinen sisäänkäynnin luona ja toinen eläinpuistossa. Puistossa oleva kahvila sijaitsi kauniin veden luona ja siitä olikin mukava samalla katsella lintujen touhua. 
Lapsille oli koko puiston alueella aina silloin tällöin jokin pieni leikkialue, kahvilan vieressä suurempi.
Lisäksi (lähes?) jokaisen eläimen kohdalla oli vaihtoehtokysymyksiä, joihin sai vastata ja sitten luukun alta kurkistaa oliko vastaus oikein vai väärin. 
Hauskoja pikkujuttuja eläintenkatselun yhteydessä!

Eläinpuiston jälkeen suuntasimme uudelleen Hotelli Mesikämmeneen. Vaatimattomasta ulkonäöstä ei olisi todellakaan voinut päätellä miten kauniin erilainen ja luonnonläheinen hotelli oli. Vielä vastaanottokin vaikutti vaatimattomalta, mutta hotellikäytävälle päästyämme oli pakko pysähtyä kuvaamaan; vettä valuttavat kallioseinät, kerrosten väliset korkeat tilat ja se tuoksu - kallio. 
Ei ihan perus ketjuhotellissa ole tuollaista. Toki hotellista huomasi senkin, että ihan uusi se ei enää ollut (valmistunut 1976), mutta mielestäni se sopi kyseiseen paikkaan oikein hyvin.

Hotellin sisäänkäynti

Hotellin ympäristöä.

Hotellissa on kaikenkaikkiaan 4 kerrosta, ylin kerros oli hotellin sisäänkäynti, aula, ravintola ja vastaanotto. 3. kerroksesta löytyi hotellihuoneiden lisäksi kylpyläosasto ja muut hyvinvointipalvelut.

Jokainen huone sijaitsi lähes maantasalla, hotelli itse siis on rakennettu mäkeen siten, että jokainen kerros on toisensa takana mäessä. Olimme alimmassa kerroksessa, ikkunasta ja parvekkeeltamme(!!!!) oli suora näköyhteys järvelle. Ihana näköala!
Huone itsessään oli mukava, ihan perus hotellihuone parvekkeella. Ainoa mitä jäin kaipaamaan oli pieni jääkaappi, johon olisi saanut omia juomia ja lasten eväitä.
Sisustus oli kaunis ja lapset huomioitu mm. potalla. 
Huone oli tosiaan 2 hengen huone, T nukkui nojatuolista levitetyllä lisävuoteella ja N olisi saanut matkasängyn, mutta ilmoitimme hänen nukkuvan välissämme. Hyvin mahtui ja T nautti huoneesta ja näköalasta kovasti. Hänen petinsä oli ikkunan vieressä ja hän näki suoraan makuuasennostakin ulos. Pitkään ennen nukahtamista hän ihaili maisemaa, verhoakaan ei saanut kokonaan sulkea :) 
Vasemmassa kuvassa hotellin pääkäytävä kohti huoneita. Ihanat kiviseinät, jotka jatkuvat alakerroksesta yläkerroksiin.
Oikeanpuoleisissa kuvissa näkyy kuinka käytävä haarautuu päädyssä, sieltä pääsee itse huoneisiin. 

Huoneemme, huomaa myös potta!
Parvekkeemme, näköala oli huikea!

Ruokailun illalla hoidimme hotellin omassa ravintolassa, jossa oli suhteellisen edullinen Buffet. aikuiset 20e/hlö ja lapset 7e (alle 4v. ilmaiseksi).
Tarjolla oli monenlaista erikoisuutta ja perusruokaa.

Harmiksemme T ei kuitenkaan löytänyt kovinkaan paljoa syötävää, joten lasten omaa buffetpöytää olisi kaivattu. Ravintolan nurkassa oli mukava leikkialue, jossa lapset saivat leikkiä rauhassa.
Pienen lisän lapsiystävällisyyteen toisivat myös ruokalaput ja nokkamukit. Ei aina tarvitsisi kantaa omia mukana :)

Leikkinurkka oli sijoitettu ruokailualueen nurkkaan, myös terassilta oli siihen hyvä näköyhteys.

Ravintolasta oli käynti terassille, jossa alkoikin live-esiintyjä laulamaan.
Tunnelma oli kyllä sanoinkuvaamattoman ihana, kun olimme saaneet vatsamme täyteen ja suuntasimme rantaan - kävelimme rauhassa, ihailimme täysin tyyntä Ähtärinjärveä ja kuuntelimme taustalta vaimeana kuuluvaa esiintyjää. 
T ja isänsä kävivät jopa uimassa, vaikka vesi oli vielä hyisen kylmää. Takaisin hotellihuoneelle suuntasimme lasten leikkihuoneen kautta, joka sekin oli tilava, hyvin mahtui monet leikit samaan aikaan.
Maisema oli valtavan kaunis ja rauhallinen.
Vasemmassa alakulmassa näkyy terassimme. 

Leikkihuone oli tilava ja monipuolinen.

Huoneessa uni tuli hyvin, pidimme tuuletusikkunan auki ja parvekkeenoven kiinni. Lämpötila oli juuri sopiva ja sängyt pehmeät. Aamulla oli aivan ihana mennä omalle parvekkeelle ihailemaan linnunlaulua ja maisemaa, vielä kerran kuulutan sen perään - niin kaunista siellä oli. 

Aamupala (samassa ravintolassa kuin illan Buffetkin) oli kattava ja jokainen saikin hyvin vatsansa täyteen. Sen jälkeen suuntasimme kylpylän puolelle, sillä hotellihuoneen hintaan kuului aamukylpylä (klo: 8-10). Vaikka hotelli oli täynnä, olimme lähes ainoat uimarit. Saimmekin olla kaikessa rauhassa.
Kylpylän puolelta löytyi tilava lastenallas leluineen, isommanpuoleinen poreallas, pieni ja lämmin poreallas, sekä kuntouintiallas. Aivan riittävät mielestäni, kun eläinpuiston yhteydessä olevaan hotelliin tuskin tullaan ihan vain kylpylän puolella ollakseen. Kylpylän puolelta kuvat jäivät valitettavasti ottamatta, kun lasten kanssa kädet olivat täynnä touhua muutenkin. Saimme kylpylän puolella maistiaisen erittäin hyvästä asiakaspalvelusta, sillä T kolautti päänsä johonkin sukeltaessaan ja heti tultiin kysymään olisiko meillä tarvetta kylmäpussille. Kiitos siitä :)

Kaikenkaikkiaan hotelli on niin persoonallinen ja näköala kaunis, että voin suositella sitä oikein lämpimästi kaikille.
Itsekin palaamme sinne takuuvarmasti tulevaisuudessa, vaikka matkaa onkin monta tuntia yhteen suuntaan. Suosittelen siis myös kauempana asuville!


Postaus toteutettu yhteistyössä Hotelli Mesikämmenen kanssa. 

1 kommentti:

  1. Oliko potalle käyttöä? Vieläkö teillä pottaillaan?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...