Kaksplus.fi

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Eläinpuistovertailua

Kesäloman alettua päätin tehdä pientä vertailua eri eläinpuistojen välillä.
Suomen tunnetuimpien eläinpuistojen lisäksi otin listalle Tallinnan eläinpuiston, sillä etenkin pääkaupunkiseutulaiset kipaisevat nopeasti lahden toiselle puolelle reissulle.

Olen tehnyt vertailut kahden aikuisen ja kahden lapsen mukaan, eli nelihenkinen perhe kyseessä.
Vertailukohteena ovat lähinnä pääsylippujen hinnat ja eläinlajien määrät.
Ruokailut voi hoitaa niin monella tapaa, että jätin ne pois laskuista.

Tallinn Zoo, Tallinna
Hinta: Perhelippu 17e (2 aikuista + 3 alle 17v. lasta, alle kouluikäiset ilmaiseksi)
Eläinlajien määrä: yli 500
Muuta: Positiivinen yllätys, joskin osalla eläimistä edelleen turhan pienet aitaukset. Eläintarhaa kuitenkin uudistetaan koko ajan.
Eläintarhan yhteyteen avattu uusi seikkailupuisto.

Korkeasaari, Helsinki
Korkeasaaren eläintarha
Hinta: Kimppalippu 36e (2 aikuista + 3 4-17v. lasta, alle 4v. ilmaiseksi)
Eläinlajien määrä: yli 130
Muuta: Pesiviä valkoposkihanhia, koiraat voivat käydä päälle. Lisäksi valtavasti lokkeja, viime reissulla lokki nappasi edessämme olevan naisen kädestä jäätelön. 

Ähtäri Zoo, Ähtäri
Etusivu
Hinta (5.6.-16.8.): Kimppaliput 4:lle 60e, yksittäin 16e/kpl (alle 3v. ilmaiseksi)
Eläinlajien määrä: 51
Muuta: Eläintarhan yhteydessä mm. Flowpark.

Ranua Zoo, Ranua
Hinta: Perhelippu 48e (Vanhemmat + 4-14v. lapset, alle 4v. ilmaiseksi)
Eläinlajien määrä: 50, kesäisin lisäksi kotieläinpuisto
Muuta: Keskittyy arktisen alueen eläimistöön.


Toivottavasti tästä oli jollekin hyötyä!
Itselläni on kokemusta Ähtäristä monelta vuodelta, Korkeasaaresta, sekä Tallinnasta.
Erityisesti olen pitänyt Tallinnan eläintarhasta, vaikka tosiaan osa tiloista kaipaa selvästi uudistusta.
Siellä vierähtää helposti koko päivä, alue on suuri ja eläimiä paljon.

Tänä kesänä omat suunnitelmat ovat vielä vähän auki, mutta kenties suuntaamme Ähtäriin käymään. Se ei ole vielä täysin varmaa, mutta katsotaan.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...