Kaksplus.fi

torstai 9. lokakuuta 2014

Leikkien

Lapset nukkuvat. Lukuunottamatta rentouttavaa sateen ropinaa on aivan hiljaista. 
Syksyn tultua on mieleeni toistuvasti hiipinyt lähestyvä Joulu.
Rakastan joulua - ruuat, tunnelma, koristeet, tuoksut, läheiset, lahjat!
Lahjoja olenkin miettinyt hyvissä ajoin, osa on jo hankittu ja tehty. 

Nykyään on mahdollista saada kotiin esittelijä lähes aiheesta kuin aiheesta. 
Itse olen ollut Tupperware-, Amway- ja Me&I-kutsuilla ja itse olen pitänyt useat Me&I-kutsut meillä kotona. 
Yleisesti ottaen pidän kutsuista, niillä on mukava tutustua tuotteisiin ja on helppo kysyä asiantuntijalta lisätietoja ilman ostopakkoa, kaikki tämä ystävien tapaamisen ohella.

Babyboom-messuilla tutuistuin Leikkien-tuotteisiin ja olenkin ottanut heihin yhteyttä pitääkseni kutsut vielä ennen joulua. Vaihteeksi jotakin muuta kuin lastenvaatteita :) Ja uskon, että näin ennen joulua heidän tuotteensa menisivät hyvin kaupaksi, sillä Leikkien myy tarkoin suunniteltuja, erilaisia osa-alueita kehittäviä leluja lapsesta aikuiseen saakka. 
Klikkaa logoa ja tutustu heidän sivuihinsa tarkemmin. 


"Leikkien on opettavaisiin leluihin, peleihin ja kirjoihin erikoistunut suomalainen perheyritys. 
Opettavaiset lelumme ja pelimme on suunniteltu tukemaan lasten oppimista ja erilaisten taitojen kehittymistä hauskalla ja innostavalla tavalla eli leikkien. Lapsihan oppii leikkien!"

Palataan aiheeseen tarkemmin, kunhan saan kutsut järjestettyä ja itsekin tutustuttua tuotteisiin tarkemmin. Mikäli jollakin on kokemuksia, niin kuulisin niistä mielelläni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...