Kaksplus.fi

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Pohdintaa aurinkolaseista

Oli aika siirtyä Julbo Bubbleista seuraaviin, hyvän aikaa googlailin ja pohdin. 
Tulimme siihen tulokseen, että Julboissa pysytään. Seuraava askel oli lähteä etsimään netistä 4-vuotiaalle sopivat, sekä hänen, että vanhempien silmää miellyttävät lasit.

Tähän päädyttiin:
Solan
Kuva: Julbo

Julbo Solan, värinä harmaa-oranssi.
Käyttömukavuus lapsen laseissa on ehdottoman tärkeä kriteeri, sillä eihän lapsi laseja suostu pitämään, mikäli ne eivät tunnu hyvältä. Toinen, yhtä tärkeä kriteeri on tietysti laadukkuus. Mitkä vain linssit eivät todellisuudessa suojaa silmiä. Näissä on valittavissa Spectron 3, Spectron 4 tai polarisoidut linssit. Julbon laseihin on myös mahdollista räätälöidä linssit voimakkuuksilla. 
Kuten Bubble-mallissakin, näissäkin materiaali on pehmeää ja kevyttä, oikein hyvää siis. 

Tilaus tehtiin Myllymuksuille, josta lasit saapuivatkin muutamassa päivässä. Voi miten innolla joka päivä juostiin postilaatikolle, niin odotetut nämä lasit olivat :) 

Nyt on vielä hakusessa Julbo Looping 1-aurinkolasit kesäkuussa syntyvälle kuopukselle. 
Lapsen silmät on tärkeä suojata jo pienenä ja siksi aiommekin ostaa lasit hänelle jo valmiiksi. 
Looping-mallia näkyy vähän väliä kirppiksilläkin, joten uskoisin, että nämä tullaan ostamaan käytettyinä.

Esikoisellahan oli vauvana Baby banz-lasit, joissa siis ei ole sankoja ollenkaan vaan pehmeä remmi sen tilalla. Lasit olivat muuten oikein hyvät ja pysyivät hyvin päässä, mutta toisinaan painoivat lapsen naamaan ikävät painaumat. Kokeillaan tällä kertaa toista merkkiä siis. Ja saahan niihinkin remmin tuonne taakse, mikäli sen kokee tarpeelliseksi. 

Väreinä varmaankin joku näistä:
Looping 1Looping 1
Looping 1Looping 1
Kuvat: Julbo


Iiks, kesä lähestyy ja potkuja on päivä päivältä enemmän <3 
Jos nyt olisi loputkin lumisateet jo historiaa ja saisi ottaa välikausivermeet pysyvästi käyttöön :)

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Mikä tuo taivaalla oleva valoilmiö oikein on?!

Aurinko(!!) paistaa viikonlopun (ja eilisen naistenpäivän) kunniaksi, ihanaa!

Kevät on täällä! Juuri tässä miehelleni hehkutin sitä, miten muutun aivan eri ihmiseksi, kun aurinko paistaa.
Flunssasta (taas, kuukausi sitten sairastin viimeksi) huolimatta mieli on kuin karkkia saaneella pikkulapsella :)
Pihalla huomasin jo kukkapenkissä pieniä alkuja nousevan maasta, tulee ihanan pitkä kevät ja tiedäpä sitä miten aikaisin kesä saapuu. Olen luvannut T:lle trampoliinin turvaverkkoineen pihallemme ensi kesäksi, joten niitä pitää tässä hiljalleen alkaa katselemaan, kunhan tulevat kauppoihin. 

(Pipo: Me&I, takki: Molo kids, farkut: Lindes, kengät: Kavat)

Ja kai tämä etenevä raskauskin piristää omaksi osakseen, potkut tuntuvat jo ulospäinkin. Olo on hyvä, joskin toisinaan närästää, sekä erinäisiä kipuja on, mutta en tapaa valittaa niistä. On se kuitenkin niin suuri onni, että kohdussani kasvaa terve lapsi :) Eilen tuli täyteen 24+0, vielä melkein 14 viikkoa laskettuun aikaan. Reilu pari kuukautta vielä töissä, sielläkin suurin osa lapsista on useasti taputellut vatsaani vauvasta puhuen.
Kevät menee niin nopeasti, kun sekä töissä, että kotona on kaikenlaista mukavaa ohjelmaa tiedossa. Pääsiäinen, Vappu ja äitienpäiväkin ovat aivan lähekkäin toisiaan.

"Tämän viikon alussa sikiö on 22 viikkoa vanha. Se alkaa täyttää kohdun ja tunnet sen liikkeet entistä selvemmin. Vartalosi painopiste siirtyy eteenpäin, kun olet raskaana. Hyvä ryhti voi vähentää selkävaivoja. Sikiö painaa 650 g, sen pituus päästä peppuun (CRL) on 21 cm ja koko pituus 29 cm."
-Vau.fi-

Lipasto on jo täynnä pieniä värikkäitä vaatteita, yllättävän vähän muuten löytyy kirppiksiltä värikästä pientä vauvanvaatetta. Niin paljon on valkoista ja vaaleita värejä. Meiltä löytyykin enimmäkseen Lindexin, Polarn O. Pyretin ja Metsolan vaatteita pientä varten, suurin osa kirpparilöytöjä.

Nämä löydöt Kirpputori Seesamista Kaarinasta. 
Vasemmalta: Maxomorran tähtibody + housut, kietaisubodyt ja vihreät housut Lindex, kirahvibody Polarn O. Pyret

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...