Kaksplus.fi

torstai 28. kesäkuuta 2012

Kesävaatetta

 Metsolan turkoosia joustofroteeta ja taskut velouria, kaava itse kehitelty.

 Metsolan frotee-kurresta paita ja metsolan ruutukankaasta lätsä.

Nämä trikoot ovat mikä mistäkin, kaava kaikissa sama Ottobre 3/10.

 Metsolan raitafroteesta lyhythihainen huppari, monen kaavan sekoitus. 

Nämä ovat jo jokunen aika sitten tehtyjä, sen jälkeen on jälleen ilmestynyt kasa uusia kankaita ja pitäisi taas ottaa ja ommella ihanuuksia :)

Nyt minulla on käytössäni myös kaksoisneula ja olen siitä niin onnellinen. Etukäteen luin kauhutarinoita, kuinka monella on kaksoisneulan kanssa käynyt niin, että ommel aina vain katkeaa, eikä onnistu laisinkaan. Kädet täristen ensimmäistä kertaa pujotin neuloihin langat ja jännittyneenä kokeilin miten onnistuu, eikä ole kertaakaan langat katkenneet. Varmuuden varalta etukäteen olin kuitenkin tilannut neljä neulaa, jos sattuu katkeamaan :D
Kerrankin niin päin, että onnistuu kertaheitolla!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Mökkijuhannus

Olemme parina vuonna viettäneet Juhannuksen hotellissa, extempore varattu hotelli jostakin. Se on toisaalta ollut ihan mukavaa, kun olemme valinneet joko kylpylähotellin, tai sitten ihan vain hotellin uima-allasosastolla. On saanut rauhassa uida ja käydä ravintolassa syömässä. Poikkeaa hieman suomalaisesta perinteestä.

Tänä kesänä meillä oli kuitenkin mahdollisuus lähteä mieheni sukulaisten mökille Päijänteen rannalle.
Perjantaina siunattiin kauniilla, täydellisellä ilmalla. Lekottelimme pitkälti vesirajassa koko päivän, ihanaa!
Lauantaina olikin jo hieman pilvisempää, mukavaa, mutta hyttysiä oli turhan paljon. Poika heräsi yölläkin raapimaan itseään. 
Kävimme ajelemassa veneellä Vääksyssä päin ja poika pääsi kokeilemaan myös traktoria, sen jälkeen on kovasti leikitty traktoreilla :)
Sunnuntaina satoikin sitten jo vettä, joten emme juurikaan olleet ulkona, kotimatkalle lähdimme suht aikaisin. Aivan ihana Juhannus oli, kyllä nautimme, vaikka aurinko ei joka hetki paistanutkaan :)

Lauantaina kävimme myös ostoksilla Vääksyssä, ihania sisustustavaroita löytyi, täytyykin kuvailla ne joku päivä tänne.

Tässä muutama kuva Juhannuksestamme:






torstai 21. kesäkuuta 2012

Alennusmyyntejä ja juhannustarjouksia

Ticket to heaven webshop, jopa -40% kesän ja kevään tuotteista.

Myllymuksut, aktivoi koodi jh2012 ja saat yli 40€:n arvoiset tilaukset kuluitta. Juhannustarjous on voimassa 24.6.2012 asti.

Jeriikan kesäale, jopa -50%

Polarn O. Pyret, ale jopa -50%

Wilmis, juhannusale
Kaikki tilaukset -20% loppusummasta koodilla KESÄ
Postikulut 0€ valitse tilatessa nouto ja kirjoita viestikenttään KESÄ
Ei koske Starchildin tossuja tai Skip Hopin tuotteita.
Tarjous voimassa 21-26.6.2012

Skidi, kesäale, paljon tuotteita -20% 

Lasten Taikamaa, kesäale jopa -50%
Lisäksi juhannuksen ajan Småfolk ja Sture&Lisan normaalihintaiset tuotteet -25% koodilla JUHANNUS
 

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Lomailua Turussa ja Tallinnassa

Kesä!

Toukokuussa kävimme kiertämässä Kuralan Kylämäen.

"Kuralan Kylämäki Elävän Historian Kylä, jossa toimii perinteinen 1950-luvun maatila sekä kokeellisen arkeologian toimintapiste.
Kylämäen luonteeseen kuuluu toiminnallisuus ja vuorovaikutuksellisuus. Perinteiset työtavat ja taidot välittyvät kävijälle talon töitä seuraamalla ja niihin osallistumalla. Se on sekä hauskaa että mieliin painuvaa perinteensiirtoa, josta myös nykyajan ihminen voi oppia. Vanhoihin esineisiin saa omakohtaisen tuntuman, sillä Kylämäessä esineisiin saa koskea." 

Kylämäki on täysin ilmainen tämän vuoden loppuun, suosittelen kyllä kaikille.  
Toukokuussa vielä kanat olivat sisätiloissa, mutta lehmiä ja lampaita nähtiin.
Lisäksi sisätiloissa sai maistaa ohrapuuroa ja kokeilla 50-luvun leluja.

 (paita ja housut: me&i, hellehattu: ciraf)




Kesäkuussa suuntasimme Appivanhempien kanssa Tallinnaan, tarkoituksenamme kiertää Tallinn Zoo.
 Olimme liikenteessä kolme päivää ja kaksi yötä. 
Yövyimme jo monesti hyväksi havaitussa Viru hotellissa, saimme Onni Oravan perhehuoneen, 
jossa oli parisängyn lisäksi kerrossänky. Pelkästään sängyssä oli T:lle paljon ihmettelemistä ja touhua. Yläsängystä oli kiva katsella ikkunasta ulos ihmisiä, ratikoita ja laivoja.

Keskimmäisenä päivänä suuntasimme eläintarhaan, jossa ei ollut kovinkaan paljon vierailijoita juuri silloin.
Aika rauhassa saimme siis kierrellellä ja hyvä niin :)
Harmiksemme huomasimme, että aika moni paikka oli vielä laittamatta kuntoon. Osa kukkapenkeistäkin oli vain multaa täynnä ja muutamat eläinten tilat olivat vallan sotkuisia. Kenties he panostavat enemmän heinäkuuhun ja euroopan lomasesonkiin?

No, tyytyväisiä olimme joka tapauksessa ja 2-vuotiaalle paikka oli oikein sopiva :)
Huippujuttuja taisivat olla, kun pupuja, kaloja ja lintuja sai ruokkia.
Yli 4 tuntia meni ja tyytyväinen poika väsähti paluumatkalla.

 (takki: t2h, housut me&i)





 Ja takaisin Turkuun :)
Lomalla kuuluu myös ehdottomasti kalastaa! Näin tyytyväinen kalastajamies meillä on :)

(hattu: lindex, saappaat: nokia)

Myös Turun oma kaupunkijuna Jokke Jokijuna on nyt testattu ja varsin hyväksi havaittu. 

"Kaupunkijunan reittien varsilta löytyy monia Turun kulttuurikohteita. Kaupunkijunan tarkoitus on tarjota mahdollisuus nauttia Turun nähtävyyksistä ja kesästä uudella tavalla. Juna on näkyvä osa kaupunkikuvaa ja se kehittää jo valmiiksi vetovoimaista ja suosittua Aurajokirantaa."

Harmiksemme vain jouduimme kävelemään piiiitkän matkaa, ennen kuin löysimme pysäkin.
Siinäkään ei ollut minkäänlaista merkkiä pysäkistä, joten aika hakuammuntaa oli. Onneksi meillä oli jokijunan reittikartta mukana, josta siis näkee pysähdyspaikat. Aikaisemmin olin lukenut, että pysäkit on merkitty palmuilla, kotimatkalla huomasimme pari palmua, mutta tosiaan siinä, mistä itse nousimme kyytiin, emme nähneet yhtäkään palmua. 

(vaatteet: metsolan kankaista itse ompelemat)

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Arvonnan tulos!

Valtavan osanottajamäärän (;D) jälkeen sain arvottua voittajan jälleen kerran random.org:ia käyttäen.
Näköjään tuo Lukijat-gadget on lakannut toimimasta, joten tasapuolisuuden nimissä kukaan ei saanut kolmea arpaa. Samaa ongelmaa on muillakin blogeilla ollut ja mitä ilmeisemmin se sitten jossakin kohtaa lähtee itsekseen taas toimimaan. Typerää!


Voittajaksi tuli numero 2, eli ulmai!
Otathan yhteyttä minuun, niin saadaan palkinto tulemaan.
Toivottavasti ne lämpimämmät kelit taas tulevat pian, että pääset kokeilemaan uusia tossuja :)

Kiitos kaikille osallistujille <3

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Autoliiton turvaistuintesti 2012

 Jälleen kerran Autoliitto on julkaissut turvaistuintestien tulokset, joista käy ilmi Suomessa myytävien penkkien turvallisuudet. Osa testatuista on myös ulkomailla myytäviä istuimia, koska verkkokauppojen kautta ulkomailta ostaminen on lisääntynyt huomattavasti.

Autoliitto


Turvaistuinten vertailukriteerit ovat: lapsen suoja etu- ja sivutörmäyksissä, istuimen turvavöiden reititys, kiinnityksen vakaus, pään tuki, väärinasennuksen mahdollisuus, lapsen kiinnitys turvaistuimeen, istuimen asennus, käyttöohjeet, tuki säärille, pehmusteiden laatu, näkyvyys, puhdistettavuus ja istuimen viimeistelyn laatu. Vuodesta 2011 alkaen on mitattu myös haitalliset kemikaalit.

Autoliiton tuoreimmassa turvaistuintestissä erinomaiseen kokonaisarvosanaan ei yltänyt yksikään, mutta hyvän saavutti 16 ja tyydyttävän kymmenen istuinta.
Kaksi turvalaitetta jäi välttävään ja viisi tuotetta sortui pääosin huonon turvallisuustasonsa takia heikkoon kokonaisarvosanaan.  

Heikon arvosanan saivat:

Koko lista testatuista istuimista löytyy täältä pdf-tiedostona. 
Ja täältä voi katsoa istuinkohtaisia tuloksia ja kolarivideoita.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Havaianas-arvonta!


Kesä on jo ovella, lämpimistä helteistäkin on jokainen (ainakin hieman etelämmässä) saanut maistiaisia. 
Kesän, lämpimien ilmojen ja paljaiden varpaiden kunniaksi Pikkujalat-verkkokauppa lahjoittaa arvottavaksi yhden parin upouusia Havaianas flip flop-sandaaleita.

"Havaianas varvassandaaleja, eli flip flopeja, on valmistettu Brasiliassa jo vuodesta 1962 lähtien. Ne ovat saaneet alkunsa japanilaisista kimonon kanssa käytettävistä sandaaleista. Havaianakset ovat yhä tunnetut tästä yksinkertaisesta muotoilusta ja hiertämättömästä materiaalista. Havaianas flip flopit ovat mukavat jalassa ja helppo puhdistaa. Ne suojaavat jalkoja mukavasti -ja niiden tarkoituksenmukaisuus lieneekin yksi suuren suosion syistä."
 
Vaihtoehtoja on monenlaisia sekä lapsille, että aikuisille.

Tässä osa herkullisesta Havaianas-mallistosta:
Valkoiset/pinkit  flip flopit Top Mix-Havaianaslasten varvastossut 
Pikkutyttöjen flip flopit Baby Top -Rose -HavaianasPikkutyttöjen Havaianakset
Havaianas tytölle 
Vaaleansiniset flip flopit Baby Estampas-Havaianas lasten varvastossut
poikien varvastossut

Arvonta-aika 1.6.-9.6.2012
Säännöt:
1 arvan saat, kun kerrot kommentissa mitkä havaianas-flip flopit tahtoisit, missä koossa ja linkität kyseiseen tuotteeseen. Eri mallit näet täältä.
Toisen arvan saat, mikäli liityt lukijakseni (lukijapaneeliin siis, tuolta oikeasta reunasta)
Kolmannen arvan saat, mikäli vielä lisäksi linkität arvonnan blogissasi (voit ottaa ylimmän kuvan mukaasi).

Anonyymit muistakaa jokin erottuva nimimerkki. Huhuilen voittajaa maksimissaan pari viikkoa, jonka jälkeen arvon uuden voittajan. Myös sähköpostiosoitteen voi jättää, jolloin olen yhteyksissä voittajaan sitä kautta.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...