Kaksplus.fi

lauantai 26. toukokuuta 2012

Löytöjä

Totesin tässä taannoin, että poikamme olisi kovasti t-paitojen tarpeessa. 
Kesäksi tarvitaan niitä paljon lisää, vaikkakin tarkoitukseni on ommellakin monta.
Lisäksi hän tarvitsisi kesähattuja ja sandaalit - ellei kahdet. 

Lähdin edellämainitut tarvittavat mielessäni tänäaamuna kirppiskierrokselle. Tarkoitukseni oli kiertää Manhattanin Pikkusiili ja mahdollisesti keskustan Mollamaija. 
Pikkusiilistä en löytänyt mitään, kuten usein ennenkin on käynyt. Joskin olen itse saanut siellä myydessäni hyvän tilin, joten kauppa käy kuitenkin.
Seuraavaksi suuntasin Pikkusiilin viereen, Kirppis-center Manhattanille, josta löysinkin jo jotakin.

 Kakunkoristelukirja itselle, 3e (jos joku ei vielä tiennyt, niin pidän myös toista, leivonta-aiheista blogia)

 2e luukkukirja värien oppimiseen

2e luukkukirja eläinten oppimiseen
 
1,50e satukirja

1,40e Benettonin paita ja 0,50e uudet nilkkasukat

Viimeisenä päätin vielä suunnata Mollamaijaan, josta löysin 3,50e:n automaton lisäksi 
seuraavan paidan
 9e, polarn o. pyret:n paita



Edelleen ollaan siis samojen vaatteiden ja asusteiden tarpeessa :D
Täytynee alkaa nyt pikaisesti ompelemaan, kun saan työssäoppimisenkin päätökseen ja paperihommat hoidettua pois alta.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Mistä on tämä päivä tehty?

Metsäretkestä
Tulppaaneista
Narsisseista
Hoidetusta kasvimaasta
Auringosta
Lämpimästä tuulesta
Täydessä kukassa olevasta luumupuusta
Linnuista pesänrakennuspuuhissa
Vastapestyn, ulkonakuivatetun pyykin tuoksusta
T-paita päällä ulkoilusta
Jäätelöstä pihakeinussa

Niistä on tämä päivä tehty.



Kyllä nyt jo melkein sanoisin Kesän alkaneen <3 

Nyt päivän päätteeksi on hyvä istahtaa, rauhoittua ja juoda kuppi teetä, huomenna alkaa näyttöviikko työssäoppimispaikassa.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Terveisiä :)

 Tivoli Sariola, Vappuna


Sammakoiden tutkimista läheisellä lammella on harrastettu pitkin kevättä :)

Äitienpäiväkortit Mummulle ja Mummille. T painoi sormellaan kukat ja näin kivat tuli :)

Vanhan tarun mukaan Jumala
lähetti enkelinsä maan päälle
ja pyysi tuomaan mukanaan
kolme kauneinta asiaa maanpäältä.

Enkeli valitsi kauneimman kukan,
ihanimman tuoksun ja äidinrakkauden.
Matka takaisin oli pitkä, niinpä
kukkanen kuihtui ja tuoksu haihtui,
mutta äidinrakkaus kesti
ja sen enkeli ojensi Jumalalle
kauneimpana asiana maanpäältä. 


 Tällaista meille kuuluu, pieni koonti kun kone tosiaan oli korjattavana. Nyt taas ollaan täällä.
Kesäloma lähestyy, olen kesän pääosin pojan kanssa kotosalla kotihoidontuella, kun siihen vielä on mahdollisuus.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...