Kaksplus.fi

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Myyntikokemuksia Kirppislandia Vilpertistä

Minulla oli siis pöytä Vilpertissä 22.3.-5.4. välisen ajan. Tarkoitus oli pitää vain viikko, mutta pari päivää ennen sulkeutumista heiltä tuli puhelimeen tarjous, että mikäli jatkaisin vielä viikon ajan, lisävuokraa tulisi vain 10e. No sehän kannatti! Kotona pengoin kaappeja ja kuskasin lisää tavaraa myyntiin. 

Lastenvaatteita hupeni hyvin jo ensimmäisen viikon aikana siihen nähden, että Vilpertti on vielä suht tuore paikka.
Eikä laskelmieni mukaan tavaroista hävinnyt ilman maksua mitään. Enkä tosiaan siis pitänyt mitään hälyttimiä, vaikka niitäkin olisi lisämaksusta saanut. 

Ainoa moite, josta voisin mainita oli se, että tosiaan ensimäisen viikon jälkeen tehtiin välitilitys. Sen summa oli tarkoitus maksaa erikseen, sitten vielä toisesta viikosta myöhemmin.
Tällä viikolla odottelin sitten rahoja saapuvaksi. Lopulta tuli vain jälkimmäisen viikon myynnistä.. Otin yhteyttä heihin sähköpostilla, pahoittelivat kovasti virhettään ja lupasivat laittaa maksuun heti. Eiköhän sekin summa sitten näy jo maanantaina tilillä. Asiallisesti kuitenkin hoitivat tilanteen, joten ei jäänyt paha maku ollenkaan :)

Itsekin tuli tehtyä kaikenlaisia löytöjä järkevällä hinnalla, nythän Vilpertti on auennut entistä suurempana. En ole ehtinyt uusia tiloja katsastamaan vielä, mutta varmasti ne tulen käymään läpi.

Nyt heillä onkin huima avajaistarjous!
13€ / 1vko + 5% provisio 

5 kommenttia:

  1. Tuttavalleni oli käynyt niin että yhden päivän myyntejä ei ollut tilitetty ollenkaan.. No hän sitten soitti Vilpertin yrittäjälle js asiaa selviteltyä yrittäjä huomasi tehneensä virheen.

    En uskalla ottaa pöytää vaikka mieli tekisi, mutta en halua joutua selvittelemään sotkuja sitten jälkikäteen.. En ole siellä töissä ketään muuta ikinä nähnytkään kuin tämän yrittäjän ja sekin pistää mietityttämään kauanko Vilpertti pysyy pystyssä jos ei ole varaa palkata henkilökuntaa jota sinne selvästi kaivattaisiin..

    PS. Tiia olen lukenut jo hetken blogiasi ja nyt vasta uskalsin kommentoida kun oli kunnolla jotain sanottavaa ;) Mutta lisäksi tiedoksi vaikutat todella ihanalta ja reippaalta ihmiseltä :)

    t. vuonna 84 sytynyt tuleva äiti LA 7.5.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)

    Kyllä itse näin vilpertissä ainakin kaksi eri myyjää, nuoren naisen ja sitten vähän vanhemman miehen. Molemmat hoitivat mielestäni työnsä hyvin. Toki tuollaiset negatiiviset kokemukset verottavat asiakkaita ja puskaradion kautta kuitenkin kulkee tieto nopeasti.

    Paljon tsemppiä sinulle viime viikoille :)

    VastaaPoista
  3. Ai siellä on muitakin töissä? :o Olen muutaman kerran käynyt ja aina vain se vaalea hieman stressantuneen oloinen yrittäjä on ollut paikalla..

    Muuten jännittikö sinua synnytys ollenkaan? Itseäni ei ole ajatus ollenkaan aikaisemmin jännittänyt, mutta nyt on alkanut todellinen paniikki iskeä.. Ei saisi netistä lukea mitään synnytyskertomuksia ja minä tyhmänä olen nyt kotona tylsistyneenä lukenut :(

    VastaaPoista
  4. Kyllähän se jännitti, ei ehkä niin paljoa, kuin olisi voinut jännittää. Itse katselin silloin kaikenlaiset välilihanleikkaukset jne. netistä videoina juuri ennen synnytystä. Eipä siinä paljon ehdi miettimään, kun on tosi kyseessä. Ellei synnytys sitten satu kestämään montaa päivää.

    VastaaPoista
  5. Mulla raskausaika on ollut vähän pelottava kun niskaturvotusta oli pikkuisella alkuun ja jouduttiin harvasen päivä käymään kaikissa testeissä.. Onneksi sitten rakenneultrassa kaikki näytti tasoittuneet ja pienokainen vaikutti terveeltä pikkuiselta niin huolikin väheni.. Nyt jännittää ainoastaan se synnyttäminen.. Pelkopolilla en ole käynyt kun en usko, että jännitykseen se yhtään auttaisi vaikka sitä vaihtoehtoa neuvolassa suositeltiin.. Toivon kuitenkin, että muutaman viikon päästä pääsen vauva-arkeen kiinni :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...