Kaksplus.fi

tiistai 18. lokakuuta 2011

Me&I:n tilaus saapui viime viikolla

Me&I-paketti tuli jo viikko sitten, nyt vasta ehdin siitä postata, voi hävetys!

Osasin odottaa, että haaremihousujen vyötärö on iso, mutta silti se yllätti.
Myymään tai palauttamaan en ala, sen verran ihanat housut on kyseessä. Tällä viikolla on sopivasti syysloma, joten on aikaa ommella enemmänkin ja kavennan housujen vyötäröä siinä samalla. 
Paita oli juuri sellainen kuin kuvittelinkin, hieman reilu, mutta menee kyllä jo nyt.
Velourhousutkin olivat juuri niin ihanat kuin kuvittelin. Harmikseni vain huomasin heti sovittaessa, että vyötärön säädettävä kuminauha oli jäänyt ompeleen väliin aika pitkältäkin matkalta, joten säätäminen ei onnistunut. Meidän hoikka poika ei siis niitä voi säätämättä käyttää, joten vaihtoon lähti. Toivotaan, että pian tulee uudet.
(Aurinko paistoi juuri sopivasti ikkunasta, joten kuvat ovat vähän mitä ovat)

Viime viikolla niin kylmä ilma, että kävin kaivamassa toppahanskoja ja -pipoja esiin. 
Pojalla oli yhtenä päivänä päällä kurahanskat ja niiden alla villatumput, sormet olivat aivan jäässä sisälle tultaessa.
"Tilasinkin" vanhemmiltani Tallinnantuliaisiksi pojalle kunnon villatumput. Huonon ääreisverenkierron omaavana henkilönä on tullut testattua tumput jos toisetkin, eikä ole Tallinnan mummojen voittaneita tullut vastaan. Niitä löytyykin meiltä aikuisten koossa jo vaikka kuinka monet.

Nyt ollaankin sitten koko perhe nuhaisena, toivottavasti menee pian ohi. Harmittavaa katsoa, kun pieni ihminen sairastaa. Tänään otettiin kaikki irti tästä flunssasta ja katsottiin viltin alla porukalla Nalle Puhin joulua.
Ps. Ensimmäinen joululehtikin kolahti postilaatikkoon tänään <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...